Siirry sisältöön

Vihreän siirtymän projektiasiantuntija KEKO 2024, Pohjois-Pohjanmaa

Haku koulutukseen on päättynyt.

Syklin kehittämiskoulutuksessa eli KEKO:ssa saat sisällöllistä lisäkoulutusta kestävästä kehityksestä ja vihreän siirtymän eri teemoista. Saat työkaluja asiantuntijatyön menestyksekkääseen toteuttamiseen, kuten digitaidot ja viestintä sekä vahvistat metataitojasi kuten työelämätaidot, työnhakutaidot ja verkostoituminen.

KEKO -koulutus on tehokas tapa löytää tie työelämään tai uuteen uraan. Se on myös mahdollisuus päästä näyttämään osaamisesi ja potentiaalisi työelämässä. Tavoitteena on työllistyminen yhteistyöyritykseen työjakson päätteeksi.

Täydennyskoulutus on suunnattu Pohjois-Pohjanmaan alueen korkeasti koulutetut teknisen, luonnontieteellisen tai kaupallisen taustan omaavat tai vastaavan osaamisen työelämässä hankkineet TE-toimiston ja työllisyyden kuntakokeilun asiakkaat, joilla on riittävän hyvä suomen kielen taito. Syklissä on hyviä kokemuksia myös edellä mainittujen alojen ulkopuolisista hakijoista, jotka tavoittelevat uran vaihtoa. Monissa työtehtävissä vaaditaan nykyään monialaisuutta, jolloin henkilön tausta muista poikkeavalta alalta voi olla eduksi. Koulutus on opiskelijalle maksuton. Koulutuksen ajalta opiskelijalle ei makseta palkkaa, mutta opiskelija on oikeutettu työttömyysetuuksiin.

Koulutuksen sisältö

Koulutus kestää 95 arkipäivää. Koulutuksen keskiössä on työssäoppiminen joka tapahtuu yhteistyöorganisaatiossa (noin 75 päivää). Lisäksi koulutukseen sisältyy Syklin toteuttama koulutus (noin 20 päivää). Koulutuksessa pääset näyttämään osaamisesi toteuttamalla yhteistyöorganisaatiolle selvityksen, joka voi liittyä data-analytiikkaan, päästövähennyslaskentaan tai muuhun organisaation tarpeita vastaavaan aiheeseen.

Koulutuksessa opitaan mm: 

  • Projektin suunnittelu, toteuttaminen ja raportointi
  • Asiantuntijan digitaaliset työkalut
  • Kiertotalous
  • Kestävä kehitys
  • Materiaalitehokkuus
  • Kiinteistöjen energiatehokkuus
  • Viestintä asiantuntijatyössä

Koulutukseen hakeutuminen. HAKU KOULUTUKSEEN ON PÄÄTTYNYT.

  • Työnhaun TE-toimistossa tulee olla voimassa. TE-toimisto tarkastaa, että hakijan on mahdollista osallistua ohjelmaan ja tekee esivalinnan hakemusten perusteella.
  • Sykli haastattelee TE-toimiston hyväksymät hakijat ja yhteistyöorganisaation etsiminen voi alkaa. Opiskelijapaikan saaminen edellyttää, että hakija löytää sopivan yhteistyöorganisaation. Sykli markkinoi koulutusta potentiaalisille yhteistyöorganisaatioille. Lisäksi kannustamme hakijoita aktiiviseen työjaksopaikan etsimiseen heti alusta alkaen.
  • Yhteistyöorganisaatiot haastattelevat hakijat ja tekevät päätöksen yhteistyön aloittamisesta.
  • Kun yhteistyöorganisaatio löytyy, opiskelijapaikka vahvistuu ja työssäoppiminen voi alkaa aikaisintaan 5.8.2024 -> ja viimeistään sopimuksen tulee olla allekirjoitettuna työjaksopaikkaan 15.8.2024 mennessä.

Koulutusohjelma alkaa 15.8.2024 lähipäivillä Oulussa ja työjaksot alkavat tätä ennen porrastetusti 5.8.2024 alkaen, riippuen siitä milloin työjaksopaikka löytyy. Ohjelmassa on 12 koulutuspaikkaa, jotka täytetään siinä järjestyksessä, kun työjaksopaikat löytyvät. Kannattaa siis toimia nopeasti!

Koulutuksesta järjestettiin infotilaisuus TE-livessä tiistaina 21.5.2024. Katso tallenne tästä linkistä https://te-live.fi/lahetykset/sciT8k24a.

Kysy lisää

Terhi Liettilä

asiantuntija, yritys- ja urapalvelut