Jätehuolto ja jätteen hyödyntäminen ovat merkittävä osa materiaalitehokasta yhteiskuntaa. Kierrätys onkin nopeasti kehittyvä osa-alue, jonka myötä ammattilaisten osaamisvaatimukset kasvavat. Myös eri aloilla toimivat yritykset ja yhteisöt tarvitsevat osaamista, jotta oma jätehuolto järjestyy parhaalla mahdollisella tavalla. Tarjoammekin monipuolisia koulutuksia ja asiantuntijapalveluita eri kohderyhmille. Meillä on mahdollista suorittaa mm. ympäristöalan ammattitutkinto, ympäristöhuollon osaamisala. Toimimme aktiivisesti myös alan kehittämishankkeissa sekä Suomessa että ulkomailla.
Koulutus- ja asiantuntijapalvelumme suuntautuvat kahdelle eri kohderyhmälle: ympäristöhuoltoalan ammattilaisille sekä organisaatioille. Tarjoamme tukea ja koulutusta silloin, kun jätehuolto askarruttaa. Palvelumme suunnitellaan asiakkaan tarpeiden mukaisesti.
Tutkintoon valmistava koulutus
Syklin koulutusvaihtoehdoissa on tarjolla sekä ympäristöalan ammattitutkinto että ympäristöalan erikoisammattitutkinto osaamisalana ympäristöhuolto. Tarjoamme molempiin tutkintoihin valmistavaa koulutusta eri puolilla maata. Alkavat koulutusohjelmat löydät koulutuskalenteristamme. Järjestämme tilauksesta yrityksille räätälöityä, tutkintoon valmistavaa henkilöstökoulutusta.
Katso ympäristöalan ammattitutkinnon esite »
Katso ympäristöalan erikoisammattitutkinnon esite »
Olemme järjestäneet ympäristöalan ammattitutkintoon valmistavaa koulutusta vuodesta 2000 alkaen, ja siihen osallistuu vuosittain keskimäärin noin kaksisataa henkilöä.
Koulutukset
- Ympäristöalan ammattitutkinto non stop -koulutus, ympäristöhuollon osaamisala, Helsinki
- Ympäristöalan ammattitutkinto jätelaitoksille, aloitus 02/2023
- Ympäristöalan erikoisammattitutkinto, Jätehuollon koulutusohjelma kevät 2023
Koulutuksia tällä hetkellä: 3 kpl
Yhteyshenkilöt

Riku Mustonen

Katja Rautalin

Maria Törn
