Siirry sisältöön

Kehittämiskoulutus KEKO

Syklin KEKO -koulutukset

Kehittämiskoulutus KEKO on työvoimakoulutusta, jonka tavoitteena on tukea työnhakijan urakehitystä ja työllistymistä. Ohjelma toteutetaan yhteistyössä ELY-keskuksen ja TE-palveluiden kanssa. 

KEKO-ohjelmaan hakeutuminen 

Syklin kehittämiskoulutuksessa eli KEKO:ssa saat sisällöllistä lisäkoulutusta kestävästä kehityksestä ja vihreän siirtymän eri teemoista. Saat työkaluja asiantuntijatyön menestyksekkääseen toteuttamiseen, kuten digitaidot ja viestintä sekä vahvistat metataitojasi kuten työelämätaidot, työnhakutaidot ja verkostoituminen. 

KEKO-koulutus on tehokas tapa löytää tie työelämään tai uuteen uraan. Se on myös mahdollisuus päästä näyttämään osaamisesi ja potentiaalisi työelämässä. Tavoitteena on työllistyminen yhteistyöyritykseen työjakson päätteeksi. 

Täydennyskoulutus on suunnattu korkeasti koulutettujen teknisen, luonnontieteellisen tai kaupallisen taustan omaaville tai vastaavan osaamisen työelämässä hankkineille TE-toimiston ja työllisyyden kuntakokeilun asiakkaille, joilla on riittävän hyvä suomen kielen taito. Syklissä on hyviä kokemuksia myös edellä mainittujen alojen ulkopuolisista hakijoista, jotka tavoittelevat uran vaihtoa. Monissa työtehtävissä vaaditaan nykyään monialaisuutta, jolloin henkilön tausta muista poikkeavalta alalta voi olla eduksi.  

Koulutus on opiskelijalle maksuton. Koulutuksen ajalta opiskelijalle ei makseta palkkaa, mutta opiskelija on oikeutettu työttömyysetuuksiin. Huomioithan, että työnhakusi TE-palveluissa tulee olla voimassa. Lisätietoja koulutukseen hakeutumisesta ja koulutuksen aikaisista taloudellisista etuuksista saat TE-palvelujen Koulutusneuvonnan valtakunnallisesta puhelinpalvelusta ma-pe klo 9.00-16.15, numerosta 0295 020 702.

Koulutuksen sisältö 

Koulutus kestää yleensä noin kuusi kuukautta (120 arkipäivää). Koulutuksen keskiössä on työssäoppiminen, joka tapahtuu yhteistyöorganisaatiossa (noin 100 päivää). Lisäksi koulutukseen sisältyy Syklin toteuttama koulutus (noin 20 päivää).  

Koulutuksessa opitaan mm:  

  • projektin suunnittelusta, toteuttamisesta ja raportoinnista 
  • kiertotaloudesta 
  • data ja digitalisaatiosta, Power BI -työkalusta 
  • materiaalitehokkuudesta
  • vastuullisuusviestinnästä 
  • hiilijalanjäljestä ja päästövähennyspolusta 
  • rahoituksesta 
  • kiinteistön energiatehokkuudesta

Miten mukaan koulutukseen? 

Koulutukseen hakeutuminen tapahtuu kahdessa vaiheessa.

  • Koulutuskohtainen haku Syklin Laura -rekrytointijärjestelmään. Sykli haastattelee jatkoon päässeet hakijat.
  • Täytä myös hakulomake TE-palveluille. Löydät hakulomakkeen TE-palveluiden nettisivuilta: https://koulutukset.te-palvelut.fi/  tai https://tyomarkkinatori.fi/. Kirjoita sanahakuun ”Sykli”.

Tutustu ja hae mukaan:

Kysy lisää

Terhi Liettilä

asiantuntija, yritys- ja urapalvelut