
Vesityökortti
Koulutus ja testaus
Vesityökortti on lainsäädännön mukaan oltava kaikilla niillä vesihuoltoalan työntekijöillä, joiden toiminnalla voi olla vaikutusta talousveden laatuun.
Syklin vesityökorttitestaajat ovat Valviran hyväksymiä testaajia.
Vesityökorttikoulutuksen tavoite
Koulutus perehdyttää osallistujat vesilaitostekniikkaan ja talousvesihygieniaan liittyviin kysymyksiin Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen 1351/2006 edellyttämässä laajuudessa.
Vesityökorttikoulutuksen sisältö
Koulutuksessa käydään läpi STM:n asetuksen mukaisesti osaamistestissä vaadittavat osaamisalueet, joita ovat lainsäädännön tuntemus, veden hankinta, vedenkäsittely, vesijohtoverkostot, näytteenotto ja talousveden laadun valvonta. Oppikirjana käytetään VVY:n Vesilaitostekniikka ja hygienia -opasta.
Suorita vesityökortti testitilaisuudessa
Vesityökortti suoritetaan osallistumalla testaajan järjestämään testitilaisuuteen koulutuspäivän päätteeksi. Testin voi suorittaa myös ilman siihen valmistavaa koulutusta. Tällöin testattava saapuu vain testitilaisuuteen. Testattava suorittaa joko vesilaitos- tai vesijohtoverkostotestin riippuen työnkuvasta. Hyväksytty testitulos on voimassa viisi vuotta.
Kohderyhmä
Vesityökorttikoulutus soveltuu kaikille vesihuoltoalan toimijoille vesihuoltolaitoksen henkilökunnasta aina urakoitsijoihin ja konsultteihin.
Koulutukset
Yritysasiakkaat – järjestämme myös tilauskoulutuksia, pyydä tarjous!
Kysy lisää!

Riikka Elo
koulutuspäällikkö, vesihuolto- 040 572 2786
- riikka.elo@sykli.fi
Koulutusalat
- Laatu-, ympäristö- ja turvallisuusjohtaminen
- Logistiikka
- Syklin logistiikan verkkokoulutukset
- Logistiikan avoimet koulutukset ja tilauskoulutukset
- ADR-kurssit
- Ajo- ja lepoaika-asetus ja digitaalinen ajopiiri
- Ammattikuljettaja osana ilmastonmuutosta ja kiertotaloutta
- Ammattikuljettajien hätäensiapukurssi
- Ennakoivan ajotavan koulutus
- Erikoiskuljetusten liikenteenohjaajan (EKL) perus- ja täydennyskurssi
- Kuljettaja loka- ja viemärihuollon työprosessin toteuttajana
- Kuljetusalan kannattavuus ja asiakaspalvelu
- Kuormaus ja kuormansidonta kappalekuljetuksessa
- Tulityökortti
- Työturvallisuuskortti
- Vaarallisten aineiden tiedostava koulutus
- Resurssitehokkuus
- Vesihuolto
- Ympäristöalan ammattitutkinto
- Ympäristöalan erikoisammattitutkinto
- Vesihuollon kortti- ja tilauskoulutukset
- Allasvesityökortti
- Juomaveden desinfiointi, koulutus ja konsultointi
- Jätevedenpumppaamojen huoltokoulutus
- Kemikaaliturvallisuuskoulutus
- Lyhytkestoisten maarakennustöiden liikennejärjestelyt – LIKSU
- Riskienkartoitus vesihuoltolaitoksille, WSP ja SSP -ohjelmat, koulutus ja konsultointi
- Vesityökortti
- Viemäreiden kuntotutkijan koulutus
- Vähähiilisyys
- Ympäristöhuolto
- Ympäristö- ja kestävyyskasvatus