Koulutamme vuosittain noin 1000 kuljettajaa kuorma- ja linja-autonkuljettajien ammattipätevyysdirektiivin mukaisissa koulutuksissamme. Järjestämme avoimia koulutuksia toimipisteissämme Riihimäellä ja Malmilla ja tilauksesta yrityskoulutuksia eri paikkakunnilla. Koulutuksemme soveltuvat autonkuljettajille, liikennöitsijöille sekä logistiikan ja varastoinnin parissa työskenteleville tai alaa opiskeleville henkilöille.
Tarjoamme kuljetusyrityksille joustavia ratkaisuja hankkia kuljettajille vaadittava ammattipätevyys. Koulutusta tarjotaan joko yksittäisinä päivinä tai koulutuspakettina. Ammattipätevyyskoulutus voidaan järjestää tilaajan valitsemassa paikassa: yrityksen omissa tiloissa, hotellissa, oppilaitoksessa tai Syklin omissa koulutustiloissa.
Koulutusajankohdan valitseminen on joustavaa ja koulutuksia järjestetään myös viikonloppuisin, mikä helpottaa kuljettajien työjärjestelyitä. Asiakas voi laatia oman koulutuspaketin, vaikka viisi direktiivipäivää tarvitsemistaan aiheista. Mikäli sopivaa koulutusohjelmaa ei löydy Syklin valmiista tarjonnasta, räätälöimme halutun direktiivipäivän ohjelman ja haemme sille hyväksynnän TraFi:ssa.
Tutustu logistiikan koulutuksiimme Syklin Vihreä linja -esitteestä- klikkaa kuvaa tai tätä linkkiä »
Syklin Vihreä linja -esitteestä poimittua:
UUTTA! Syklin logistiikan koulutuksia myös verkkokoulutuksena
Nyt on mahdollista suorittaa logistiikan jatkokoulutuspäiviä verkkokoulutuksena. Tämä mahdollistaa joustavan opiskelun, aikaan ja paikkaan katsomatta ja matkakustannuksilta säästytään. Kuljettaja.fi -verkkokoulutukset ovat olleet käynnissä alkukeväästä 2023 lähtien. Kokemukset ja asiakaspalautteet ovat olleet erittäin hyviä. Verkkokoulutusalustan käytettävyys ja toimintavarmuus on saanut paljon kehuja. Sitäkin enemmän on kehuttu koulutusten sisältöjä:
”Nyt on jatkokoulutus sitä, mitä sen pitääkin olla.”
”Varmasti paras kurssi, mihin olen osallistunut. Kuljettajille varmasti silmiä avaava. Tämän pitäisi olla pakollista kaikille kuljettajille.”
”Yllätyin koulutuksen helppoudesta ja laadukkuudesta.”
”Hyvä ja mielenkiintoinen sisältö, siirryn jatkossa käyttämään verkkokoulutuksia, paljon enemmän asiaa, kuin luokassa tapahtuvissa koulutuksissa ollut tähän mennessä.”
Osallistuakseen verkkokoulutukseen opiskelijalla on oltava oma tietokone, tabletti tai älypuhelin. Koulutukseen kirjaudutaan esimerkiksi pankkitunnuksilla. EU:n tietosuoja-asetusten vaatimukset on otettu huomioon. Vaikka kyseessä on verkkokoulutus, kouluttaja on tavoitettavissa koulutuksen aikana.
Koulutukset sisältävät luentoja ja aktivoivia tehtäviä. Koulutuspäivän (7 x 45 min oppitunnit) voi jakaa kahdelle peräkkäiselle päivälle, jolloin voidaan hyödyntää esimerkiksi lyhempi ajopäivä. Välittömästi koulutuksen jälkeen, opiskelija voi tulostaa tai tallentaa todistuksen koulutukseen osallistumisesta.
💻 Lue lisää & ilmoittaudu Syklin verkkokoulutuksiin täällä »
Koulutukset
- Kuljettajan turvallinen työpäivä (Työturvallisuuskortti), 13.6.2023, Helsinki
- Kuljettajan turvallinen työpäivä (Työturvallisuuskortti), 12.9.2023, Helsinki
- Erikoiskuljetusten liikenteenohjaajan (EKL) täydennyskoulutus, 26.9.2023, Riihimäki
- Kuljettajan turvallinen työpäivä (Työturvallisuuskortti), 5.10.2023, verkkokoulutus
- Erikoiskuljetusten liikenteenohjaajan (EKL) peruskurssi, 10.–12.10.2023, Riihimäki
- Erikoiskuljetusten liikenteenohjaajan (EKL) peruskurssi, 28.–30.11.2023, Riihimäki
- Erikoiskuljetusten liikenteenohjaajan (EKL) täydennyskoulutus, 5.12.2023, Riihimäki
- Kuljettajan turvallinen työpäivä (Työturvallisuuskortti), 13.12.2023, Helsinki
Koulutuksia tällä hetkellä: 8 kpl
Yhteyshenkilöt
