Ympäristöalan erikoisammattitutkinto
Vesihuollon osaamisala
Ympäristöalan erikoisammattitutkinto – vesihuollon osaamisala
Ympäristöalan erikoisammattitutkinto vesihuollon osaamisalalla on suunnattu vesihuollon työnjohtajille ja asiantuntijoille. Koulutus vahvistaa opiskelijan omaa ja hänen organisaationsa osaamista sekä antaa mahdollisuuden kehittää vesihuollon toimijoiden yhteistyötä.
Koulutus on laajuudeltaan 180 osaamispistettä, ja sen kesto on noin 16 kuukautta. Se on tarkoitettu suoritettavaksi työn ohella.
Koulutus sisältää vesihuoltoalalla työskenteleville soveltuvia opintoteemoja, joista opiskelija valitsee itselleen parhaiten sopivan kokonaisuuden. Koulutuksessa käsittelemme esimerkiksi vesihuollon toimintakokonaisuutta ja kehittämistä, kestävää vesihuoltoa ja vesiturvallisuutta. Asiantuntijoilla koulutus painottuu erityisesti hanketyöskentelyyn ja työnjohtajilla henkilöjohtamistaitoihin ja työlainsäädäntöön.
Erikoisammattitutkintoon hakeutuvalla henkilöllä tulee olla valmiiksi vesihuoltoalan osaaminen, kehittävä ote työtehtävissä sekä valmius laatia kehittämisdokumentteja omalle organisaatiolle.
Koulutukset
Ei tällä hetkellä avoimia koulutuksia.Kysy lisää
Jari Heiskanen
koulutuspäällikkö, vesihuolto- 050 375 2657
- jari.heiskanen@sykli.fi
Koulutusalat
- Laatujohtaminen, ympäristöjohtaminen ja turvallisuusjohtaminen
- Logistiikka
- Syklin logistiikan verkkokoulutukset
- Logistiikan avoimet koulutukset ja tilauskoulutukset
- ADR-kurssit
- Ajo- ja lepoaika-asetus ja digitaalinen ajopiiri
- Ammattikuljettaja osana ilmastonmuutosta ja kiertotaloutta
- Ammattikuljettajien hätäensiapukurssi
- Ennakoivan ajotavan koulutus
- Erikoiskuljetusten liikenteenohjaajan (EKL) perus- ja täydennyskurssi
- Kuljettaja loka- ja viemärihuollon työprosessin toteuttajana
- Kuljetusalan kannattavuus ja asiakaspalvelu
- Kuormaus ja kuormansidonta kappalekuljetuksessa
- Tulityökortti
- Työturvallisuuskortti
- Vaarallisten aineiden tiedostava koulutus
- Resurssitehokkuus
- Yritys- ja urapalvelut
- Vesihuolto
- Ympäristöalan ammattitutkinto
- Ympäristöalan erikoisammattitutkinto
- Vesihuollon kortti- ja tilauskoulutukset
- Allasvesityökortti
- Juomaveden desinfiointi, koulutus ja konsultointi
- Jätevedenpumppaamojen huoltokoulutus
- Kemikaaliturvallisuuskoulutus
- Lyhytkestoisten maarakennustöiden liikennejärjestelyt – LIKSU
- Riskienkartoitus vesihuoltolaitoksille, WSP ja SSP -ohjelmat, koulutus ja konsultointi
- Vesityökortti: koulutus ja testi
- Viemäreiden kuntotutkijan koulutus
- Vähähiilisyys
- Ympäristöhuolto
- Ympäristökasvatus ja kestävyyskasvatus