Siirry sisältöön

PALKO- ja PALKO 2 hankkeet – PK-yritysten kansainvälistäminen palvelualoilla

PALKO 2 -hanke oli jatkoa aiemmin toteutetulle PALKO-hankkeelle. Molempien hankkeiden tavoitteena oli auttaa yrityksiä laajentamaan toimintaansa kansainväliseen toimintaympäristöön ja asiakassuhteisiin. Yhteistyökumppanit toteuttivat palveluyrityksen kanssa kansainvälistämisen kehittämissuunnitelman ja kehittämisvalmennuksen. Kasvupotentiaali nousi ja kansainvälinen verkosto antoi uusia mahdollisuuksia liiketoiminnalle.

Hankkeen kohderyhmä

Hankkeen kohderyhmänä olivat pk-yritykset ja mukana olevien oppilaitosten henkilöstö

Hankkeen tuotokset

  • Tuotettiin palvelualan PK-yritysten kansainvälistämisen valmennusohjelma.
  • Toteutettiin valmennusohjelma alueellisesti vähintään 5-10 yritykselle.
  • Liitettiin valmennusohjelma koulutuksen järjestäjän palveluihin hankkeen päätyttyä ja luotiin siihen liiketoimintamalli ja ansaintalogiikka.
  • Luotiin mahdollisuudet digitaaliseen verkostoitumiseen ja tiedonhankintaan sosiaalisen median kautta aihealueella.

Mukana PALKO 2 -hankkeessa olivat Suomen ympäristöopisto SYKLI, Helsinki Business College Oy (koordinaattori), Etelä-Savon ammattiopisto, Kouvolan aikuiskoulutuskeskus, Oulun seudun ammattiopisto, Pohjois-Karjalan aikuisopisto, Porvoo International College, Salpaus ja Tampereen aikuiskoulutuskeskus.

Lisätietoja:

Taru Uotila
taru.uotila@sykli.fi
puh. 050 370 1414