Hae sivuilta

Kaikkien kaupunki! – Osallisuutta, yhteisöllisyyttä ja kestäviä tiloja

[ keskiviikko 22.5.2019 ]

Kaikkien kaupunki! – Osallisuutta, yhteisöllisyyttä ja kestäviä tiloja on opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama kehittämishanke (2019­­–2021). Hanketta koordinoi Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seura ja yhteistyökumppaneita ovat Jyväskylän, Kouvolan ja Lappeenrannan kaupungit sekä Arkkitehtuurin tiedotuskeskus Archinfo ja Suomen ympäristöopisto SYKLI.

Hankkeen tarkoituksena on edistää nuorten osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia oman ympäristönsä suunnitteluun ja kehittämiseen, sekä tulevaisuuden kestävän ympäristön luomiseen. Hanke tukee nuorten aktiivista osallistumista oman lähiympäristön kehittämistyöhön ja edistää nuorten asuin- ja elinympäristöään koskevan tiedon, näkemysten ja kokemusten tuomista vaikuttavaksi osaksi ympäristön suunnittelun prosesseja.

Hankkeeseen kutstutaan mukaan myös sellaisia nuoria ja ryhmiä, jotka usein jäävät erilaisten hankkeiden ja vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolelle. Vahvistamalla nuorten kokemuksia aidosta osallisuudesta tuetaan myös nuorten itsetuntoa ja hyvinvointia sekä kykyä ja motivaatiota toimia. Hankkeessa tuetaan sellaisten uusien tietojen ja taitojen oppimista, jotka tukevat osallisuutta kestävän ympäristön kehittämisessä.

SYKLI vetää hankkeessa Pelissä yhteinen kaupunki! -työpajoja ja osallistuu hankkeen ohjausryhmässä työskentelyyn.

Lisätietoja:

info@sykli.fi