Siirry sisältöön

Kestävän kehityksen koulutuksen osaamista Suomesta maailmalle

Varpuja metsässä.

Uutta liiketoimintaa YK:n kestävän kehityksen tavoitteista – 17 näkökulmaa globaaleihin markkinoihin -seminaarin järjesti EK, FIBS, Sitra ja Ulkoasiainministeriö maanantaina 5.9.2016.

Päivän aikana tutustuttiin siihen, miten kestävän kehityksen tavoitteet ovat muutettavissa globaaleiksi liiketoimintamahdollisuuksiksi, miten yritykset ovat jo hyödyntäneet uudet mahdollisuudet ja kääntäneet tavoitteet liiketoiminnaksi. Lisäksi pohdittiin kuinka kumppanuuksilla ja yhteistyöllä kiihdytetään kestävää kasvua ja markkinoillepääsyä, sekä miten sijoitus- ja rahoitustoiminta tulee muuttumaan kestävän kehityksen tavoitteiden myötä.

Työpajoissa ja puheenvuoroissa painotettiin yhdessä tekemisen ja verkostoitumisen merkitystä. Kiinnostavin näkökulma valtakunnallisille ammatillisille erikoisoppilaitoksille oli se, että monet yritykset tekevät mielellään yhteistyötä koulutusorganisaatioiden kanssa, koska vienti edellyttää aina myös henkilökunnan koulutusta. Loppupuheenvuorossa Elinkeinoelämän keskusliiton Sari Siitonen painotti, että meidän pitäisi hyödyntää vahvuutemme, joka on koulutusvientiyritykset. Toiseksi meidän pitäisi kääntää heikkoudet mahdollisuuksiksi ja lisätä kestävää kasvua positiivista hiilikädenjälkeä kasvattamalla.

Päivän aikana kerrottiin seuraavista rahoituskanavista:

  • Finnpartnership – rahoittaa uusia tuotteita, uusille alueille, uusille markkinoille, myös ammatilliselle koulutukselle, http://www.finnpartnership.fi/www/fi/
  • Tekesin ja ulkoasiainministeriön (UM) yhteinen BEAM-ohjelma – auttaa suomalaisia yrityksiä ja muita toimijoita ratkaisemaan innovaatioiden avulla maailman kehityshaasteita ja tekemään siitä menestyksekästä ja kestävää liiketoimintaa, http://www.tekes.fi/beam

Myös yksityiset rahoittajat viestittivät, että ovat entistä kiinnostuneempia rahoittamaan hankkeita, joissa kaikki kestävyysnäkökohdat otetaan huomioon. Lisäksi päivän aikana todettiin, että rahoituksen saatavuus ei ole isoin pullonkaula, vaan haastavampaa on usein markkinoille pääsy ja rakenteiden ymmärtäminen. Myös Sykli on mukana useassa kansainvälisessä hankkeessa ja etsimme aktiivisesti uusia yhteistyökumppaneita tuleviin hankkeisiimme.

Myös OKM edistää koulutusvientiä ja ammatillisen koulutuksen uudet vientikokeilut on käynnistetty kesällä. Katso lisätietoja täältä: http://www.minedu.fi/OPM/Tiedotteet/2016/03/koulutusvienti.html?lang=fi

Yhteyshenkilö

Tove Holm, Koulutuspäällikkö
050 574 6471
tove.holm(at)sykli.fi

Viimeisimmät artikkelit