Siirry sisältöön

Kiitos kuluneesta vuodesta – Vuonna 2022 olemme toimineet 20 vuotta ympäristöalan eturivin toimijana

Vuonna 2002 aloitti toimintansa pieni oppilaitos, joka keskittyi ympäristöalan ammatilliseen aikuiskoulutukseen. Kourallinen ympäristöalan asiantuntijoita pani tuulemaan. Jakamalla osaamistaan kouluttamalla muita he pystyisivät vaikuttamaan kestävämpään tulevaisuuteen.

Pikkuhiljaa opiskelijamäärät kasvoivat. Ympäristö- ja vesihuollon toimijat yksi toisensa jälkeen valitsivat Syklin työntekijöidensä kouluttajaksi.

10 vuoden ikäinen Sykli lanseerasi ympäristökasvatuksen koulutusohjelman. Tästä koulutusohjelmasta on sittemmin valmistunut lähes 600 varhaiskasvattajaa ja opettajaa, jotka vuorostaan opettavat kestävyyttä tuleville sukupolville.

Vuosien saatossa palvelumme ovat laajentuneet. Mukaan on tullut esimerkiksi rekrytoivia koulutuksia, räätälöityjä henkilöstökoulutuksia, verkkokoulutuksia ja viimeisimpinä vähähiilisyyden koulutusohjelma ja Kiertotalousverkosto palveluna (CE NaaS) yrityksille. Olemme myös olleet mukana lukuisissa kansallisissa ja kansainvälisissä kestävän kehityksen hankkeissa.

Ensimmäinen valtakunnallinen ympäristöalan ammatillinen erikoisoppilaitos

Olimme ensimmäinen ammatillinen erikoisoppilaitos, joka keskittyi ympäristöalan koulutuksen järjestämiseen valtakunnallisesti. Alusta asti toimintamme tavoitteena oli käytännön tekemisen kautta tukea työelämän kehittymistä kohti kestävämpää tulevaisuutta. Edelleen tunnistamme ruohonjuuritason muutoksen tarpeet osana yhteiskunnallista vihreää siirtymää ja keskitymme jatkossakin käytännön tekemiseen.

Kiitos kuluneista vuosista

Sykli ei olisi tässä tänään ilman meidän opiskelijoitamme. Teitä on jo lähes uskomattomat 40 000! Kiitos myös kaikille vuosien saatossa mukana kulkeneille yhteistyökumppaneille ja sidosryhmille. Kiitos, että olette osaltanne ymmärtäneet kestävän kehityksen merkityksen ja mahdollisuudet ja ottaneet ne osaksi omaa toimintaanne.

Lopuksi haluan vielä kiittää kaikkia vuosien varrella Syklissä työskennelleitä. Ilman teitä Sykli ei olisi sitä mitä se tänä päivän on. Kiitos.

Syklin 20-vuotisjuhlavuosi tuo kädenjälkemme käsinkosketeltavaksi samalla kun jatkamme työtämme kohti kestävämpää maailmaa.

Rauhaisaa joulua. Tänä vuonna ohjasimme joulukorttirahat Suomen luonnonsuojeluliitolle.

 

 

 

 

 

 

Mia O’Neill
Rehtori, toimitusjohtaja

 

 

 

Viimeisimmät artikkelit