
Haku työvoimakoulutuksiin
Työvoimakoulutus on väylä uuteen uraan
Mahdollisuuksia uuteen uraan ja työhön
Syklin yritys- ja urapalvelut tarjoavat koulutustaustaltaan erilaisille henkilöille tutkintoon johtavia ja muita työvoimakoulutuksia, joiden avulla työllistyminen mahdollistuu. Työvoimakoulutus on ollut osa tarjontaamme jo yli kymmenen vuoden ajan. Toimintamme on valtakunnallista, ja näitä koulutuksia on järjestetty mm. Uudellamaalla, Pohjanmaalla, Pohjois-Savossa, Varsinais-Suomessa, Hämeessä ja Kaakkois-Suomessa.
Työvoimakoulutus on suunnattu työttömille ja työttömyysuhan alla oleville henkilöille, joilla on aiempaa kokemusta ympäristöalan/kestävän kehityksen/laadun kehittämisen tehtävistä ja/tai vahvaa kiinnostusta oman osaamisen soveltamiseen sekä riittävä osaaminen työjaksolla toimimiseen. Soveltuva koulutustausta on esim. luonnontieteellinen, ympäristötieteellinen, kaupallinen, yhteiskuntatieteellinen tai tekninen.
Työvoimakoulutukset ovat opiskelijalle maksuttomia. Koulutuksen ajalta opiskelijalle ei makseta palkkaa, mutta opiskelija on oikeutettu työttömyysetuuksiin.
Tutustu Syklin työvoimakoulutuksiin
Opiskelijatarinoita
Kysy lisää

Jane Saarnia
johtaja, yritys- ja urapalvelut
Hannele Hakala
asiantuntija, yritys- ja urapalvelut
Terhi Liettilä
asiantuntija, yritys- ja urapalvelut
Tom Ylönen
asiantuntija, yritys- ja urapalvelutHakijalle
- Haku JOTPA-koulutuksiin
- 700816 Puhdas siirtymä ja digitalisaatio
- 700917 KIERTÄVÄ KIVI – Puhtaan siirtymän osaamista kaivosalalle
- 701021 Purkumateriaalien kiertotalous
- 701120 Jätehuollon turvallisuuden kehittäminen
- 701218 Vesihuollon täydennyskoulutus alan asiantuntijoille
- 701319 Vesihuollon täydennyskoulutus maarakentajille
- Hiilinieluihin liittyvä osaaminen metsätaloudessa – koulutusta metsäalan ammattilaisille
- Haku tutkintokoulutukseen
- Ympäristöalan ammattitutkinto
- Ympäristöalan erikoisammattitutkinto
- Haku työvoimakoulutuksiin
- Tutustu opiskelijatarinoihin