Siirry sisältöön

Ympäristöalan osaamista ja työelämätaitoja NOSTO-hankkeesta

NOSTO-hankkeessa ympäristöalan ammattitutkintoa opiskelevalle Alina Starzakille luonto, luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen ja luonnonvarojen viisas käyttö ovat tärkeitä arvoja. Kiinnostus kiertotalouteen ja kestävään kehitykseen on vienyt Alinan mukaan Zero Waste yhdistyksen toimintaan niin kotimaassaan Puolassa kuin Suomessa, jossa hän toimii yhdistyksen hallituksessa. Taustaltaan Alina on psykologi, opettaja ja kirjanpitäjä, ja toivoo tulevaisuudessa työllistyvänsä ympäristöalan tehtäviin. Ympäristöalan opinnot NOSTO-hankkeessa ovat alku toiveen toteuttamiseksi.

Miten sait tiedon NOSTO-hankkeesta ja päädyit koulutukseen?

”Suoritin liiketoiminnan ammattitutkinnon taloushallinnon osaamisalalla ja valmistuin koronan ensimmäisenä keväänä. Hain kirjanpitäjän töitä, mutta jossain vaiheessa kyllästyin sopivan työn etsimiseen. Minulla on pitkä kokemus Zero Waste yhdistyksen toiminnasta ja toiveeni oli, että työelämän seuraavassa vaiheessa pääsen tekemään jotain, mistä olisi hyötyä ympäristölle. Päädyin vaihtamaan alani ympäristöalaksi ja aloin etsimään alan vaihtoa tukevaa F.E.C – koulutusta.”

”TE-toimiston uraohjaajani ehdotti hakua Syklin koulutuksen, jonka aiheena oli organisaation vähähiilisyys. En päässyt tuohon koulutukseen, mutta olin kuitenkin kiinnostunut ympäristöalan koulutuksesta. Syklin nettisivuilla kerottiin NOSTO-hankkeesta ja mahdollisuudesta päästä opiskelemaan ympäristöalaa hankkeen kautta. Pääsin koulutukseen hankkeen kautta ja tämä vaihtoehto on tuntunut juuri sopivalta minulle. Koulutuksen alussa sain paljon apua NOSTO-hankkeen projektipäälliköltä, Katja Rautalinilta. Saman tien hain myös työpaikkaa hankkeen kumppanilta, Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy:stä, ja sain paikan.”

Mitä mieltä olet koulutuksen sisällöstä?

”Vaikka minulla on kierrätyksestä jo entuudestaan paljon tietoa, ovat koulutuspäivät olleet mielestäni hyvin informatiivisia. Opinnoissa on paljon uutta ja pääsen kehittämään osaamistani liityen ympäristöön ja turvallisuuteen. Luokkaopetuksessa antoisaa on vuorovaikutus opettajien ja toisten opiskelijoiden kanssa. Opiskelun myötä olen oppinut entistä tietoisemmin huomaamaan työni vaikutukset jätehuoltoon.”

Millaisia tehtäviä teillä on ollut koulutuksessa?

”Ennen koulutuspäivää tehdään usein ennakkotehtäviä, ja koulutuspäivän päätteeksi saamme oppimistehtäviä. Opiskelumateriaalit löytyvät verkko-oppimisympäristö Moodlesta. Koulutuksessa on mahdollisuus suorittaa ympäristöturvallisuus- ja työturvallisuuskortit, ja korttikoulutuspäivinä suoritetaan tentti kortin saamiseksi. Kaikkiaan tehtävät ovat olleet monipuolisia ja mielenkiintoisia.”

Onko koulutuksessa ollut jotain sellaista, mitä et osannut etukäteen ennakoida koulutuksen alussa?

”Minulla ei ollut varsinaisesti ennakko-odotuksia koulutuksen suhteen. Mutta esimerkiksi ympäristöturvallisuus- ja työturvallisuuskorttien suorittaminen, ja näiden aiheiden laajuus hieman yllättivät. Koulutuspäivien teemat ovat olleet monipuolisia ja katson ympäristöä nyt hieman eri silmin.”

Miten sinut on otettu vastaan työjaksopaikassa?

”Minut on otettu vastaan erittäin hyvin. Saan paljon kannustusta esimiehiltä ja työkavereilta. Ilmapiiri on hyvä, ja tunnen, että työni on tarpeellista ja ja minun työtäni arvostetaan.”

Millaisia työtehtäviä sinulla on Kierrätyskeskuksessa?

”Aloitin työni pientavaroiden hinnoittelussa, eli hinnoittelin vastaanotosta tai lajittelukeskuksesta tulleita tavaroita. Hinnoittelusta siirryin aika nopeasti kassalla työskentelyyn. Kassa on myymälän hermopiste. Kassalla työskennellessäni olen päässyt tutustumaan käytännössä Kierrätyskeskuksen tarjoamiin palveluihin ja toimintaan kokonaisuudessaan. Tilaan mm. asiakkaille kuljetuksia, luovutan verkkokaupan kautta tilatut paketit, varaan ostoksia, vastaan asiakkaiden kysymyksiin ja neuvon heitä miten hankkiutua eroon ylimääräisistä tavaroista. Tehtäviini kuuluu lisäksi tuotteiden esille laittaminen, myymälän siisteydestä huolehtiminen sekä siivoaminen.”

Miten ympäristötyö näkyy työssäsi Kierrätyskeskuksessa?

”Kierrätyskeskuksen päätoiminta on tavaroiden ja tuotteiden kierrättäminen, eli ympäristömyönteinen toiminta. Kierrätämme esineitä ja tavaroita, joita voidaan hyödyntää uudelleen sellaisenaan, korjauksen jälkeen tai materiaalina uusiotuotteiden valmistuksessa. Yritämme myös tehdä työtämme mahdollisimman kestävästi. Kierrätämme lahjoitusten mukana tulleet muovikassit edelleen kiertoon, lajittelemme omat jätteet esimerkillisesti ja meillä on asianmukaiset jäteastiat eri tiloissa, omat biojätteemme menevät kompostiin ja niistä saatuun multaan istutetaan kasveja. Hankinnoissa huomioidaan ympäristömerkityt tuotteet ja kierrätettävyys. Henkilöstöä perehdytetään omiin työtehtäviin liittyviin ympäristöasioihin ja jokaisella työntekijöillä on mahdollisuus suorittaa Kierrätyskeskuksen oma ympäristökoulutus, Ekopassi. Kierrätyskeskukselle on myös myönnetty Ekokompassi-sertifikaatti.”

Koetko ympäristöalan opiskelun Kierrätyskeskuksessa helpoksi ja mielekkääksi?

”Kierrätyskeskuksen tavoitteena on vähentää luonnonvarojen kulutusta ja kasvattaa ympäristötietoisuutta. Työssäni pääsen opiskelemaan jätteistä, jätemateriaalista, jätehuollosta sekä neuvoa asiakkaita materiaalien kierrättämisestä ja tavaroiden käyttöiän pidentämisestä. Kierrätyskeskuksen toiminta on monipuolista ja työhön tarvitaan monien eri alojen osaajia.”

Miten omat tavoitteesi ovat toteutuneet koulutuksessa?

”On ihanaa oppia jutuista, joista olen ollut pitkään kiinnostunut ja joista olen ajatellut, että nämä asiat ovat niin monimutkaisia, että niitä on vaikea oppia. Olen innoissani myös siitä, että tehtävät ja niiden lopputulokset ovat hyvin konkreettisia. Koulutuksen aikana pääsin kehittämään ympäristöalan osaamistani, ja kehittämään myös työelämätaitojani työntekijänä.”

Mitä haluat sanoa muille NOSTO-hankkeeseen ja koulutukseen hakeutuville?

”Hankkeen kautta sain työpaikan ja mielenkiintoisia, arvomaailmani vastaavia tehtäviä. Sain myös mahdollisuuden saada uutta osaamista ja oppia alasta, mistä olin haaveillut pitkään. Olen myös saanut monia työkaluja, jotka tukevat työllistymistäni jatkossakin. Kiitos koulutuksen, kiertotalouden toteutuminen työelämässä näyttäytyy minulle nyt paljon konkreettisemmalta. Suosittelen koulutusta kovasti jokaiselle työnhakijoille ja ympäristöalasta kiinnostuneille.”

Minkälaisia urahaaveita sinulla on ympäristöalalla?

”Haaveilen siitä, että voisin tehdä jätehuollon suunnitelmia muillekin yrityksille, vaikkapa ravintoloille ja ehkä festareillekin. Haaveilen myös siitä, että minusta tulisi jatkossa ympäristöasiantuntija. Minua kiinnostaisivat myös kouluttajan ja tutkijan tehtävät.”


Kysy lisää oppisopimuskoulutuksen työllistämis- ja koulutusmahdollisuuksista:

Ota yhteyttä

Katja Rautalin

kouluttaja, ympäristöhuolto