Turvepeltojen tai -metsien hiilenkierrosta on paljon tutkittua tietoa, mutta kun etsin opinnäytetyötäni (Biotalouden ratkaisut, YAMK) varten tietoa suonpohjaviljelyn hiilenkierrosta, tuloksia löytyi varsin vähän. Entisten turvetuotantoalueiden jatkokäyttömuotojen ilmastonäkökulmia ei ole otettu tutkimuskentällä tarpeeksi huomioon. Lisäksi kansallinen julkinen kasvihuonekaasuinventointi sisältää paljon vanhentunutta tietoa.
Ohutturpeisella suonpohjalla hiilipäästö on vähäistä
Samoja pinta-alaperusteisia päästökertoimia käytetään ojittamattomien soiden, turvetuotantoalueiden, sisävesien ja peltojen maaperän päästöjen määrittämiseen, vaikka maaperä saattaa olla hyvin erilainen entisillä turvetuotantoalueilla kuin ojittamattomilla paksuturpeisilla soilla (Hiilineutraali Suomi, 2025) eikä läheskään kaikki entiset turvetuotantoalueet täytä turvemaan määritelmää. Mitä enemmän ojitetuilla suoalueilla on turvetta, sitä enemmän pieneliöstön hajotustoimintaakin on ja sitä kautta turvekerroksen paksuus vaikuttaa hiilidioksidipäästöjen suuruuteen. Mitä enemmän ojitetuilla alueilla on turvetta, sitä enemmän mikrobeilla on hajotettavaa ja sitä pidempään turvealue toimii päästölähteenä hapellisissa oloissa.
Kuten olen jo aiemmin blogitekstissäni todennut, ohutturpeisella suonpohjalla hiilipäästö on vähäistä. Kouvolan Tyrrissä SuoLiike -hankkeessa mitattujen tulosten perusteella hiilidioksidipäästöt olivat keskimäärin 11,1 tonnia CO2-ekv/ha/v . Tulos on linjassa Aron ym. (2023) tutkimuksen kanssa, jonka mukaan kasvihuonekaasujen päästöt entisillä turvetuotantoalueilla ovat keskimäärin 10,6 tonnia CO2-ekv/ha/v.
SuoLiike – Suoviljelystä uutta liiketoimintaa Kymenlaaksoon -hankkeen koealueella Kouvolassa turvekerros on Geologian tutkimuskeskuksen Hakku-tietokannan mukaan yli 60 cm, vaikka lapiotestit osoittivat, että todellisuudessa koealueella turvekerroksen paksuus oli enää noin 10 cm. GTK:n turvekerroksen paksuusmittaukset ja laboratoriomääritykset ovat vuosilta 1975–2021 (GTK, 2024).
Mallinnuksen epävarmuus korostaa maastomittausten tarvetta
Opinnäytetyöni tarkoituksena oli kehittää menetelmä suonpohjaviljelyn hiilitaseen arviointiin. Tavoite toteutui osittain. Huthin ym. (2017) tutkimuksessa esitetty ekosysteemimallinnus soveltuu käytettävissä olevilla menetelmillä matalan viherindeksin kasvustolle, mutta malli aliarvioi runsaamman kasvuston bruttofotosynteesinopeuden eikä sellaisenaan sovellu käytettäväksi korkean viherindeksin kasvustolle. Viherindeksiä mitattiin hankkeessa Canopeo -mobiilisovelluksen avulla, joka arvioi vihreän värin prosentuaalisen määrän valokuvasta (värisuhteen kynnysarvolla 1.0). Suositukseni mukaan kasvillisuuden viherindeksin ollessa yli 20 % hiilitaseen määrittämiseen tai data-aukkojen täyttämiseen ei sovellettaisi käytettävissä olevia ekosysteemimalleja, vaan mahdollisuuden mukaan hyödynnettäisiin lähimpien arvojen keskiarvoa. Matalan kasvillisuuden ja kokonaisrespiraation mallinnukseen Huthin ym. (2017) tutkimuksessa esitetty malli soveltui hyvin.
SuoLiike -hankkeessa on kerätty mittausaineistoa kahden kasvukauden ajalla (2024–2025) viidestä erilaisesta ekosysteemistä. Mittauksia tehtiin noin kahden viikon välein, 24 h kerrallaan automaattisilla kammiomenetelmillä. Aineistoa on paljon, mutta se rajautuu mittausvuorokausien ajalle. Koko vuoden tai kasvukauden hiilitase voitaisiin mittausaineistoa hyödyntäen määrittää mallinnuksen avulla. Suomen kasvihuonekaasuinventaario hyödyntää pääosin mallinnusta ja mallien kehitystyö on Suomessa huippuluokkaa. Mallinnukseen liittyy kuitenkin havaintojeni mukaan vielä paljon epävarmuutta. Mallinnuksella voidaan täyttää mittausten väliin jääviä aukkoja, mutta ilman riittävää havaintoaineistoa myös parhaat mallit ovat oletusten varassa. Siksi maastomittausten merkitys ei vähene mallien kehittyessä, vaan pikemminkin kasvaa.
Tämä blogiteksti on kuudes osa Suon reunalla -blogisarjaa, jota julkaistaan Suoviljelystä uutta liiketoimintaa Kymenlaaksoon – SuoLiike -hankkeen aikana. Hanketta rahoittaa Kymenlaakson liitto Euroopan unionin Oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta (JTF).
Lähteet
Aro, L., Jylhä, P., Järvenranta, K., Matila, A., Ramstadius, U., Ronkainen, T., Räsänen, A., Silvan, N., Silvenius, F., Virkajärvi, P., Wall, A. & Tolvanen, A. (2023)
Turvetuotannosta poistuvien alueiden jatkokäytön vaihtoehdot Suomessa sekä arvio niiden ympäristö- ja talousvaikutuksista. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 120/2023. Luonnonvarakeskus. Helsinki. https://jukuri.luke.fi/server/api/core/bitstreams/0401a1e6-da3d-4577-afb3-5c1a2f4982da/content
GTK. (2024)
Hakku – geologiset tietotuotteet. https://hakku.gtk.fi/fi
Hiilineutraali Suomi. (2025)
Alueiden maankäytön kasvihuonekaasutaseet ja hiilitase. https://hiilineutraalisuomi.syke.fi/ilmastotyon-tuki/kunnille-ja-maakunnille/alueiden-kasvihuonekaasutaseet-ja-hiilitase/
Huth, V., Vaidya, S., Hoffmann, M., & Jurisch, N. (2017)
Divergent NEE balances from manual-chamber CO₂ fluxes linked to different measurement and gap-filling strategies: A source for uncertainty of estimated terrestrial C sources and sinks? Journal of Plant Nutrition and Soil Science, 180(3), 302–315. https://doi.org/10.1002/jpln.201600493
Sykli. (n.d.). SuoLiike − Suoviljelystä uutta liiketoimintaa Kymenlaaksoon.
Luojukoski, J. (2025)
Biomassakasvin viljely kannattaa entisellä turvetuotantoalueella – ainakin ilmastohyötyjen näkökulmasta. https://sykli.fi/blogi/suon-reunalla-osa-2-biomassakasvin-viljely-kannattaa-entisella-turvetuotantoalueella-ainakin-ilmastohyotyjen-nakokulmasta/
Luojukoski, J. (2026)
Suonpohjan viljelyn hiilitaseen arviointi automaattisen kammiomittauksen ja ekosysteemimallinnuksen avulla. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2026081126169
Lue myös muut Suon reunalla -blogisarjan kirjoitukset
Ensimmäinen osa: Suot turvetuotannon jälkeen – bisnestä vai luontoa?
Toinen osa: Biomassakasvin viljely kannattaa entisellä turvetuotantoalueella – ainakin ilmastohyötyjen näkökulmasta
Kolmas osa: Energiaturvetuotannon alasajo: haasteet ja uudet mahdollisuudet maankäytön muutoksessa