Kukaan ei pakota sinua kasvissyöjäksi

Ihan aluksi: en ole käännyttämässä ketään vegaaniksi tai kasvissyöjäksi – en ole näitä itsekään. Lue siis rohkeasti eteenpäin!

Oma kosketukseni kasvisruokavalioon alkoi teini-iässä. Tai itse asiassa kaikki varmaan alkoi siitä, että sain koiran. Rakkaus toisen lajin edustajaa kohtaan herätti ajatuksen muidenkin lajien arvosta. Enää ei tuntunutkaan eettiseltä syödä sian, naudan tai kanan lihaa. Jostain syystä kalat eivät päässeet tuossa vaiheessa vielä mielessäni samalle viivalle muiden tehotuotettujen lajien kanssa. Mutta aloin siis syödä lakto-ovo-vegetaarisesti eli kananmunat ja maitotuotteet pysyivät ruokavaliossa.

Tuolloin 1990-luvulla kasvissyönti oli todellakin kasvisten syöntiä. Kaupasta ei saanut tofua, härkistä, nyhtistä, hernistä… Soijamakkaraa sai tölkissä. Koulussa kasvisruoka tarkoitti, että ruoasta jätettiin liha pois. Mutta pikkuhiljaa koulun keittiökin laajensi repertuaariaan. Kasvisvaihtoehdon valitseminen ei siis ollut ollenkaan niin helppoa kuin nykyisin. Sittemmin olen ollut semivegetaristi, fleksaaja ja nyttemmin pescovegetaristi. Kyllä, jouduin katsomaan nämä nimitykset ja kuvaukset netistä.

Miksi en ole kasvissyöjä tai vegaani?

Minun tekosyyni kalan, kananmunien ja juuston syömiselle on se, että elän ruuhkavuosia. Mielestäni ruoanlaiton ei pidä olla se, joka vie voimavarat arjessa, vaan ruoanlaiton tulee olla pääasiassa helppoa ja mutkatonta. Arvostan kuitenkin kotiruokaa, joten valmisruokia ostamme harvoin – eineksillekin on aikansa ja paikkansa.

Aiemmin vauva- ja taaperoarjessa voimavarani eivät riittäneet muuhun kuin jauhelihan paistamiseen, koska jauheliharuokien valmistus tuli selkärangasta eikä vaatinut ponnisteluja. Kun voimat sitten alkoivat lisääntyä, aloin ensin puolittaa jauhelihan määrän ja korvasin toisen puolen soijarouheella. Seuraavaksi jaoin jauhelihan neljään osaan ja korvasin lopun soijarouheella. Näin yhdestä jauhelihapaketista riittikin äkkiä ruokaa vähintään neljälle aterialle! Samalla koko perheen makunystyrät tottuivat hiljalleen soijarouheen makuun, samalla kun ruoka maistui ja tuntui edelleen suussa myös tutulta.

Kasvipohjaisten jogurttien kanssa tein saman: sekoitin aluksi kasvipohjaista jogurttia perinteisen sekaan, ja nyt vuotta myöhemmin ne maistuvat jo sellaisenaan.

Ai näinkin voi tehdä!

Taaperovuosien jälkeen markkinoille alkoi tulla rytinällä erilaisia valmiita kasviproteiineja. Siis ne nyhtökaura-, härkis- ja hernisvalmisteet. Ne ovatkin juuri niitä paljon kehuttuja ”arjen pelastajia”, jotka valmistuvat samalla vaivalla ja samaan tapaan kuin lihakin – paiston ja maustamisen jälkeen tomaattikastikkeen sekaan vain, ja kastike on valmis! Ei siis ollut iso vaiva siirtyä näiden pariin.

Helpoin muutos ovat olleet maitoa kaipaavat ruoat. Ei muuten pala riisipuuro pohjaan, kun sen tekee kasvijuomaan! Ja ensimmäisen kerran sain ruskeakastikkeesta oikeasti ruskeaa, kun käytin kasvipohjaista ”voita”. Letut, vohvelit, pannukakut, puurot, laatikkoruoat – kaikki saavat hieman makean ja täyteläisen maun kasvimaidosta tai -kermasta.

Kananmuna on ollut minulle se hankalin juuston lisäksi. Leipomisesta nauttivana ja kananmunan mausta pitävänä on ollut vaikea keksiä, miten korvata kananmuna. Olen kuitenkin saanut oppia, että itse asiassa aika harvoihin leivonnaisiin tarvitaan kananmunaa! Pullat, kakkupohjat, jopa marengit onnistuvat ilman kananmunaa. Onni on huippureseptien jakajat, joiden sivuja alkaa netissä olla runsaasti!

Ja voi, alkuvuodesta törmäsin tofumunakkaan ja munattoman munavoin resepteihin, joihin käytetään Kala namak -vuoristosuolaa. Sen maku muistuttaa erehdyttävästi kananmunaa! Tästä löydöstä olen kyllä aika täpinöissäni tällä hetkellä.

Mitä juustoon tulee, niin vielä en ole keksinyt sille korvaajaa enkä ole ainakaan vielä valmis siitä luopumaan. Sen asian kanssa olen sinut tällä hetkellä.

Joku saattaa nyt sanoa, että vanhoja juttuja, mitä noista meuhkaamaan. Mutta mielestäni kasvisruokien parissa parasta onkin löytämisen ilo! Ruokien ja makuyhdistelmien kirjo on valtava! Jos liharuoka maistuu, niin on mielenkiintoista kokeilla, miltä maistuisikaan maksaton maksalaatikko tai kanaton kanaviillokki. Jos taas lihan tekstuuria tai makua ei halua jäljitellä kasvisruoissa, niin tähänkin löytyy paljon vaihtoehtoja!

Why why why!?

No, seuraava kysymys voikin olla sitten, että miksi? Miksi haluaisin lähteä koittamaan uutta ja vierasta? Minun suurimmat motivaattorini lihan vähentämiselle ovat oma hyvinvointi, muiden eläinlajien arvostus – tuntuu absurdilta, että kokonaisen lajin olemassaolon tarkoitus on elää vain siksi, että meillä olisi ruokaa – sekä halu pelastaa koko maapallo. Jep, isot saappaat ja hartiat löytyvät täältä. Sinun motivaattorisi voivat olla jotain aivan muuta. Oleellista onkin ottaa hetki aikaa asian äärellä ja löytää ne omat syyt – ilman syyllisyyttä, pakkoa tai änkyröintiä.

”Joo joo, mutta kun ihmiset ovat aina syöneet lihaa!” No, näin on – huomaa muuten, että tuo oli nyt juuri sitä änkyröintiä – mutta yllätyin itsekin siitä, miten lyhyen aikaa liha on ollut osa jokapäiväistä elämäämme! Ja on vaikea olla ihmettelemättä tämänhetkistä tilannetta. Minun elämäni ajan joka päivä lähes jokaisella aterialla oli tarjolla liharuokaa. Joskus saattoi olla kasviskeittoa tai pinaattilettuja. Mutta muuten ruoan keskipisteenä on ollut liha. Ja siksi tulee helposti tunne, että näin on ollut aina. Mutta eihän se pidä paikkansa! Lihaa oli vielä 80 vuotta sitten vain parhaissa pirskeissä saatavilla. Varmaankin joissain piireissä lihaa oli useamminkin tarjolla, mutta pääasiassa liharuokien kulutus lähti hurjaan nousuun vasta 1960-luvulla. Mutta se, mikä kelpaa kuluttajille, on koko ajan vain kaventunut. Omat muistot 1980- ja 1990-luvuilta sisältävät läskisoosia, verilettuja, kananrintapaloja, porsaan kyljyksiä ja tietysti jauhelihaa. Edellisistä laajasti suosiossa, saati yleisesti saatavilla, taitaa olla enää jauheliha. Ei siis ole ongelmatonta puhua nykyisen tasoisen lihan syönnin puolesta, kun oikeasti syömme eläimestä vain murto-osan. Kerrankin voi sanoa, että ennen oli paremmin!

Myös erilaiset luontodokumentit antavat vääristyneen kuvan. Kun näemme valtameren täynnä kaloja tai savanneilla laumoissa kirmaavia lajeja ja niitä saalistavia kissaeläimiä, joilla on… no, kissanpäivät. Näkemättä jää karu totuus siitä, miten vähän villieläimiä suhteessa ihmisiin ja tehotuotettuihin eläimiin oikeasti onkaan (WWF-kuva vasemmalla).

Eikä tässä vielä kaikki; lisäksi käytämme noin 83 % koko planeetan ruoantuotantoon soveltuvasta maapinta-alasta tuotantoeläinten ruokkimiseen ja noin puolet pyydetyistä kaloista eläintuotannon rehuksi. Emme siis omaksi ruoaksi, vaan tuotantoeläinten ruoaksi.

Tästä huolimatta kukaan ei ole kieltämässä eläinperäisten ruokien syöntiä! Saat nauttia pihvisi ja maksalaatikkosi rauhassa. Olisiko arjessasi kuitenkin tilaa vaihtelulle, kokeilulle, mahdollisesti uusille suosikkiruoille? Voisiko liha saada takaisin ansaitsemansa arvon, jolla juhlistetaan tärkeitä merkkipäiviä? Mitä jos letut maistuisivatkin paremmalta kaurajuomaan tehtyinä? Sinun ei tarvitse tehdä mitään loppuelämän valintaa. Kannattaa kokeilla – niin minäkin tein.