Siirry sisältöön

Kestävän kehityksen tavoitteet ohjaavat Syklin matkaa

Tänään 25.9.2024 vietetään YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden vuosipäivää (SDG Flag Day). Tänä vuonna on kulunut tasan yhdeksän vuotta siitä, kun YK:n jäsenmaat sopivat kestävän kehityksen Agenda 2030 -toimintaohjelmasta. 

Vuonna 2021 Sykli allekirjoitti ensimmäisenä suomalaisena ammatillisena oppilaitoksena SDG Accordin, kansainvälisen oppilaitoksille suunnatun kestävän kehityksen sitoumuksen, joka on tukenut Syklin toimintaa kestävän kehityksen tavoitteiden (Sustainable Development Goals) saavuttamiseksi. Olemme edistäneet kestävän kehityksen osaamista työelämässä ja useilla eri ammattialoilla jo vuodesta 2002. 
 
Sykli pyrkii toiminnallaan edistämään kaikkia kestävän kehityksen tavoitteita. Parantaaksemme vaikuttavuuttamme ja sen mitattavuutta, olemme valinneet tulevan vuoden painopisteiksi kolme SDG-tavoitetta: Terveys ja hyvinvointi (3), Maanpäällinen elämä (15) ja Yhteistyö ja kumppanuus (17). Terveys ja hyvinvointi päätettiin nostaa toimintamme painopisteeksi, koska hyvinvoiva henkilöstö on toimintamme ja kestävän työelämän edellytys. Kestävä tulevaisuus saavutetaan yhteistyöllä, ja jatkuvasti laajeneva kotimainen ja kansainvälinen verkostotyö on noussut yhä merkittävämpään rooliin Syklin toiminnassa. Lisäksi Sykli on tunnistanut strategiassaan luonnon monimuotoisuuden tärkeyden ja olemme tietoisesti panostaneet erilaisiin luonnon monimuotoisuutta ja luontopositiivisuutta edistäviin ja tukeviin toimiin.


3 Terveys ja hyvinvointi 

Terveellinen elämä ja hyvinvointi kaiken ikäisille.

Syklin tärkein voimavara ja anti kestävälle työelämälle on Syklin henkilöstö. Teemme parhaamme, että asiantuntijamme viihtyvät työssään ja voivat hyvin. Työhyvinvointia seurataan kuukausittaisilla lyhyillä työhyvinvointikyselyillä ja kerran vuodessa toteutetaan laajempi kysely. 
 
Osallistuimme keväällä 2024 Great Place To Work –ohjelmaan ja iloksemme voimme todeta, että nykyään olemme Great Place To Work -sertifioituja! Trust Index -tutkimuksen mukaan 89 % työntekijöistä pitää Sykliä erittäin hyvänä työpaikkana, mikä on selvästi korkeampi kuin tyypillisissä suomalaisissa yrityksissä. Lue lisää täältä! 
 
Ei ole olemassa keskivertosykliläistä – meillä jokainen työntekijä kohdataan omana itsenään. Syklissä on työntekijöitä kaikista ikäluokista ja useista eri koulutustaustoista. Maantieteellinen sijainti ei myöskään ole este työskentelylle, sillä käytössämme on joustava etätyömahdollisuus.  
 
Kaikissa toimissaan Sykli pyrkii edistämään opiskelijoiden tasa-arvoa sekä yhdenvertaisuutta. Selvitämme opiskelijoiden tuen tarpeet ja huomioimme eri elämäntilanteet. Huomioimme oppimisympäristöjemme ja oppimateriaaliamme esteettömyyden ja saavutettavuuden ja noudatamme turvallisemman tilan periaatteita. Olemme kouluttaneet henkilöstöämme näiden teemojen osalta ja toimintaohjeet on kirjattu myös tuoreeseen pedagogiseen ohjelmaamme.


15 Maanpäällinen elämä

Maaekosysteemien suojeleminen ja ennalleen palauttaminen ja niiden kestävän käytön edistäminen.

Sykli on perinteisesti edistänyt vaikuttavaa luonto- ja ilmastotyötä kouluttamalla opiskelijoitaan ympäristöalan asiantuntijatehtäviin sekä edistänyt käytännön kestävyysratkaisuja hanketoiminnan ja kumppanuuksien kautta. SDG 15 -tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan kasvavaa ymmärrystä luonnon monimuotoisuuden merkityksestä, toiminnan luontovaikutuksista ja konkreettisia tekoja luonnon monimuotoisuuden lisäämiseksi. 

Sykli on tunnistanut strategiassaan luonnon monimuotoisuuden tärkeyden ja olemme tietoisesti panostaneet erilaisiin luonnon monimuotoisuutta ja luontopositiivisuutta edistäviin ja tukeviin toimiin. Tulevina vuosina Sykli pyrkii kasvattamaan kädenjälkeään tavoitteellisen luontotyön ja luontoviisaan kulttuurin rakentamisessa entisestään. Pyrimme tavoitteeseemme seuraavin keinoin: tarjoamme enemmän lumoteemaisia tutkinnonosia opiskelijoillemme ja haemme entistä enemmän lumoteemaisia hankkeita hankesalkkuumme.  
 
Tällä hetkellä meillä on käynnissä kolme LUMO-työhön liittyvää hanketta: 

Enemmän elämää – kohti luontopositiivista ammatillista koulutusta 

Lumoa kiinteistönhoitoon 

Viheralan käytännöt luontopohjaisten ratkaisujen kehittämisessä (VIRKEÄ) 


17 Yhteistyö ja kumppanuus

Kestävän kehityksen toimeenpanon ja globaalien kumppanuuksien tukeminen.

Luomme uusia kumppanuuksia globaalin kestävän kehityksen edistämiseksi 
Kansainvälinen verkostotyö on noussut yhä merkittävämpään rooliin Syklin toiminnassa erityisesti kestävyysosaamisen ja hiilineutraaliuden edistämisessä. Kumppanuusstrategiamme keskiössä on globaali oikeudenmukaisuus, tasa-arvo ja ilmastonmuutoksen hillitseminen, joita lähestymme ekosysteemiajattelun kautta. 

Vuosien saatossa Sykli on kasvattanut laajaa kansainvälistä verkostoaan ja olemme olleet mukana koordinoimassa ja toteuttamassa hankkeita yhteistyössä yli 20 kansainvälisen partnerin kanssa yli kymmenestä maasta. Yhteistyökumppanimme kattavat koulutuksen järjestäjiä, yrityksiä ja aluehallinnon toimijoita, ja yhteistyö on laajentunut Euroopan lisäksi Afrikkaan ja Aasiaan. 

Osana eurooppalaista Green Deal -tavoitetta olla ensimmäinen ilmastoneutraali maanosa, Sykli osallistuu Carbon Neutral Schools -hankkeeseen, jossa kehitetään koulutusmateriaaleja oppilaitoksille hiilijalanjäljen pienentämiseksi. Lisäksi Baltic Green Leadership -hankkeessa keskitytään ammatillisen koulutuksen valmiuksien vahvistamiseen kiertotalouden opetuksessa ja vihreän siirtymän edistämisessä. NurseCoast II -projektissa taas parannetaan rannikkoalueiden vesien jätevedenkäsittelyä turistikauden aikana tavoitteenaan vähentää turismin aiheuttamaa ravinnekuormitusta. 

Kansainvälisten hankkeiden kautta kehitämme uusia työvälineitä ja toimintamalleja yhdessä kumppaneidemme kanssa. Näiden hankkeiden tulokset integroidaan koulutuksiimme ja kannustamme tehokkaita kumppanuuksia eri sektoreiden välillä. Näin tuemme kestävän kehityksen tavoitteita ja autamme organisaatioita yhdistämään toimintansa globaaleihin päämääriin. 

Olemme mukana monessa! Tutustu hanketoimintaamme täältä! 

Ylläpidämme ammatillisten oppilaitosten kestävyysmurroksen edistäjien verkostoa 
Tänä vuonna olemme alkaneet koordinoimaan ja toteuttamaan Opetushallituksen rahoittamaa Kartalla – på Kartan: Ammatillinen koulutus kestävyystiekartalle -hanketta. Hankkeen päätavoitteena on edistää oikeudenmukaista kestävyyssiirtymää tarjoamalla ammatillisen koulutuksen toimijoille ja näiden kumppaneille tukea Ammatillisen koulutuksen kestävyystiekartan toimeenpanoon.  
 
Toiminnan ytimessä on ammatillisen koulutuksen järjestäjien ja näiden kumppanien muodostama verkosto, jonka jäsenorganisaatiot ovat sitoutuneita kestävyystiekartan tavoitteiden edistämiseen. Tutustu verkostoon täällä! 
 
Opiskelijamme edistävät kestävyystyötä omissa organisaatiossaan 
Jokaisessa erikoisammattitutkintoon johtavassa koulutuksessa opiskelijat toteuttavat kehittämistyön, jolla on vaikutusta opiskelijan oman organisaation toiminnan kehittymiseen. Koulutuksen aikana opiskelija kartoittaa työyhteisönsä kestävän kehityksen nykytilan ja toteuttaa erillisen kehittämistyön oman osaamisalansa näkökulmasta.  
 
Kehittämistyö voi olla esimerkiksi kestävän kehityksen ohjelma, ympäristökasvatussuunnitelma tai organisaation hiilijalanjäljen laskenta ja päästövähennyspolun suunnittelu. Näin opiskelija vie koulutuksistamme saatua osaamista suoraan työelämään ja edistää konkreettisesti työpaikkansa kestävyystyötä.


Tämä teksti on julkaistu 25.9.2024, jolloin vietetään YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden vuosipäivää (SDG Flag Day).

Viimeisimmät artikkelit