Miltä näyttää kestävämpi huominen ja millaista osaamista tarvitsemme, jotta siitä tulee totta? Jo perinteeksi muodostunut Syklin Tulevaisuusfoorumi kokoaa jälleen yhteen työelämän, koulutuksen, päätöksenteon ja nuorten näkökulmia. Tänä vuonna katse suunnataan vuoteen 2035.
Työelämä muuttuu, osaamistarpeet uudistuvat ja kestävää tulevaisuutta rakennetaan juuri nyt. Samalla kysymys osaamisesta nousee yhä tärkeämmäksi: mitä meidän pitäisi osata tulevaisuudessa ja miten varmistamme, että ihmisillä on mahdollisuus oppia uutta läpi työuran?
Näiden kysymysten äärelle kokoonnutaan Syklin Tulevaisuusfoorumissa keskiviikkona 18.11.2026 BioRex Lasipalatsissa Helsingissä.
Tämän vuoden teemana on Ensi-illassa Kestävämpi huominen. Tulevaisuutta ei kuitenkaan tulla vain ennustamaan. Tarkoituksena on kuulla erilaisia näkökulmia, haastaa ajatuksia ja pohtia yhdessä, millaisen Suomen haluamme nähdä vuonna 2035 ja mitä meidän pitäisi tehdä jo tänään päästäksemme sinne.
Tulevaisuutta pitää uskaltaa myös kuvitella
Tulevaisuusfoorumin iltapäivä käynnistyy asiantuntija-alustuksilla, joissa tulevaisuuden osaamista tarkastellaan useasta suunnasta.
Syklin asiantuntija Tiina Taipale haastaa pohtimaan kestävien tulevaisuuksien unelmointia selviytymistaitona. Tulevaisuus ei synny vain reagoimalla muutoksiin – tarvitaan myös kykyä kuvitella, millaista tulevaisuutta haluamme rakentaa.
Miika Keijonen Helsingin kaupungin työllisyyspalveluista tuo keskusteluun työllisyyspalveluiden näkökulman. Mitä työelämän muutos tarkoittaa työllisyyden ja osaamisen näkökulmasta, ja millaisiin tarpeisiin meidän pitäisi osata varautua?
Yrittäjän näkökulmasta aihetta tarkastelee Liisa Hanén, Mikro- ja yksinyrittäjät ry:n toiminnanjohtaja. Työntekijöiden ja yrittäjän itsensä osaamisen päivittäminen ei aina ole mahdollista kustannusten tai poissaolojen vuoksi. Onko oikein ohjata työntekijöiden koulutuskustannukset työnantajan maksettavaksi, kun tässä ajatusmallissa unohdetaan useiden pienten yritysten realiteetit? Silti jatkuva oppiminen on elinehto myös pienten yritysten toiminnalle.
Millainen on tulevaisuuden työelämä?
Tulevaisuudesta ei voi puhua ilman niitä, joiden työelämä on suurelta osin vielä edessä.
Siksi Tulevaisuusfoorumissa kuullaan myös OSKU ry:n pääsihteeri Joonatan Laineen sanoittamana ammattiin opiskelevien näkökulmaa. Mitä nuoret odottavat tulevaisuudelta, työelämältä ja yhteiskunnalta? Millaista työelämää haluamme heitä varten rakentaa?
On myös pohdittava, millaiseksi työelämä muuttuu tulevaisuudessa. Mitä ammatillista osaamista tarvitsemme? Ammatillisen koulutuksen merkitystä työelämälle avaa ammattikasvatuksen työelämäprofessori Jatta Herranen Tampereen yliopistosta.
Miten Suomi saadaan nousuun?
Asiantuntijapuheenvuorojen jälkeen vuoro annetaan yleisölle. Mitä ajatuksia kuultu herättää? Mistä olemme samaa mieltä ja missä tarvitaan lisää keskustelua? Toisin kuin paneeleissa yleensä, yleisökysymykset muodostavat koko paneelin sisällön. Alustusten herättämistä ajatuksista muodostetaan kysymyksiä panelisteille keskusteltavaksi – näin aika ei lopu kesken juuri yleisökysymysten kohdalla.
Paneelin kysymys on suuri: Miten Suomi saadaan nousuun ja mikä on osaamisen ja oppimisen rooli siinä?
Paneelikeskusteluun osallistuvat kansanedustajat Nasima Razmyar (SDP), Pia Lohikoski (Vas.) ja Christoffer Ingo (RKP), Inka Hopsu (Vihr.), KD Nuorten puheenjohtaja Toni Haakila Costa sekä Maria Johansson Nuorten luonto- ja ilmastoryhmä NUOLIsta.
Keskustelussa kohtaavat siis päätöksenteon ja nuorten näkökulmat. Millaisilla osaamiseen ja oppimiseen liittyvillä ratkaisuilla rakennamme sekä kestävää että menestyvää Suomea? Ja miten huolehdimme siitä, että ihmiset pysyvät mukana työelämän muuttuessa? Minkälaisen jatkuvan oppimisen vision voisimme rakentaa, jotta tulevaisuudessakin osaamme reagoida muutokseen?
Katsotaan vuoteen 2035!
Tulevaisuusfoorumin loppuhuipennuksessa tehdään aikahyppy: Suomi vuonna 2035 – näin tässä kävi. Millaiseksi työelämä, osaaminen ja Suomi ovat siihen mennessä muodostuneet? Paneelikeskustelun pohjalta ilmiömäinen improteatteriryhmä Stella Polaris esittää kolme skenaariota tulevaisuudelle. Miten tämän päivän päätökset ovatkaan vaikuttaneet tulevaisuuteen? Tärkeää aihetta käsitellään myös pilke silmäkulmassa.
Päivän päätteeksi keskustelu jatkuu vielä vapaamuotoisesti virvokkeiden äärellä BioRexin lämpiössä.
Tulevaisuusfoorumi on suunnattu laajasti Syklin verkostoille: opiskelijoille ja alumneille, asiakkaille ja kumppaneille, koulutuksen järjestäjille, yrityksille sekä työllisyysalueiden toimijoille.
Tule mukaan tekemään kestävämpää huomista! Paikkoja on rajoitetusti. Ilmoittaudu viimeistään 18.10.2026 mennessä.
Syklin Tulevaisuusfoorumi 2026: Ensi-illassa Kestävämpi huominen
📅 Keskiviikko 18.11.2026 klo 12.30–17.30
📍 BioRex Lasipalatsi, Mannerheimintie 22–24, Helsinki
🎟️ Tilaisuus on maksuton.
Paikat ja tarjoilut varataan ilmoittautuneiden mukaan, joten ilmoittauduthan mukaan, kun tiedät pääseväsi paikalle.
Lisätietoja
