
Syklin vastuullisuus
Kestävä tulevaisuus on yksi Syklin arvoista. Olemme sitoutuneet edistämään kestävän kehityksen periaatteita ja rakentamaan kestävää tulevaisuutta Ammatillisen koulutuksen kestävyystiekartan mukaisesti. Koulutuksemme antavat opiskelijoille valmiudet kehittää ekologista, sosiaalista ja taloudellista kestävyyttä omissa organisaatioissaan ja jatkuvasti kasvavan hanketoimintamme kautta tuemme uusien kestävien innovaatioiden kehittämistä.
Vuoden 2025 aikana olemme uudistaneet kestävyystyötämme aiempaa kokonaisvaltaisempaan suuntaan. Olemme nivoneet erilaiset kestävyystyökalumme, sertifikaatit ja sitoumukset yhtenäiseksi kestävyystiekartaksi, jonka avulla kestävyys- ja laatutyö etenee jatkossa entistä vaikuttavammin. Syklin uusi kestävyystiekartta viitoittaa tietämme yhä vahvemmin kohti tavoittelemaamme tulevaisuuskuvaa.
Koulutamme kestävän tulevaisuuden ammattilaisia
Syklin tehtävä on vaikuttaa, näyttää esimerkkiä ja kouluttaa eri alojen ammattilaisia kestävään osaamiseen. Koulutamme valtakunnallisesti kestävän tulevaisuuden ammattilaisia kuudessa eri tutkinto-ohjelmassa ja tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluita yritysasiakkaille ja oppilaitoksille. Kestävyys on osa kaikkea koulutustoimintaamme, jossa keskitymme käytännön kestävyys- ja vastuullisuusosaamisen lisäämiseen. Tavoitteenamme on olla yhteiskuntaa uudistava oppilaitos. Koulutus ja sivistys on tie kohti kestävämpää tulevaisuutta.
Kehitämme ja levitämme kestäviä toimintamalleja
Tutkinto- ja tilauskoulutusten lisäksi kehitämme kestävän tulevaisuuden ja kiertotalouden toimintamalleja kehittämishankkeissa ja palvelutuotteidemme kautta. TKI-toiminta on tärkeä osa Syklin toimintaa. Monipuolisen hanketoimintamme avulla vaikutamme digivihreän siirtymän ratkaisuihin. Tuemme ennen kaikkea mikro- ja pk-yrityksiä kestävien innovaatioiden kehittämisessä ja yritystoiminnan sujuvoittamisessa vähähiilisen kiertotalouden periaatteiden mukaiseksi. Toimimme aktiivisesti erilaisissa verkostoissa ja koulutamme myös kuntien päättäjiä ja asiantuntijoita edistääksemme kestävää yhteiskuntaa ja työelämää.
Näytämme esimerkkiä toiminnallamme
Kestävyys tarkoittaa Syklille luonnon monimuotoisuuden vaalimista, ilmastoviisautta ja planeetan rajoissa elämistä. Tavoitteenamme on toimia suunnannäyttäjinä ja kasvattaa kädenjälkeämme koulutustemme vaikuttavuuden kautta. Strategiamme mukaisesti kehitämme omia toimintatapojamme huomioiden oman jalanjälkemme ja kasvattaen aktiivisesti kädenjälkeämme.
Ekologisen kestävyyden lisäksi sosiaalinen vastuullisuus on meille tärkeää. Henkilöstö on tärkein voimavaramme, joten panostamme merkittävästi henkilöstön osaamisen kehittämiseen. Haluamme toiminnassamme edistää opiskelijoiden ja työntekijöiden hyvinvointia, tasa-arvoa sekä yhdenvertaisuutta huomioiden erilaiset opiskelijoiden tuen tarpeet.
Sykli ei ole valmis. Toimintamme kestävyyttä kehitetään monin tavoin niin ekologisen, sosiaalisen kuin taloudellistenkin reunaehtojen mukaisesti. Haluamme jakaa tietoa toiminnastamme muille, haasteet mukaan lukien, jotta oppiminen ja kehittyminen olisi helpompaa. Kestävä tulevaisuus on mahdollista vain yhteistyön kautta.
Ajankohtaista
Syklin kestävyystiekartta vuosille 2025-2030 on julkaistu
Syklin kestävyysraportti vuodelta 2024 on julkaistu
Kestävän kehityksen tavoitteet ohjaavat Syklin matkaa
Kartalla – På Kartan -verkostosivusto ammatillisen koulutuksen kestävyystyölle
Sidosryhmiltä viisaita ajatuksia Syklin kestävyystiekartan tueksi
Syklille luotiin oma pedagoginen ohjelma