Siirry sisältöön

Vastuullisuus alkaa läheltä – Neetta Eriksson haluaa tuoda matkailuun ja työelämään kestävämpiä ratkaisuja

Huhtikuusta 2025 lähtien Neetta Eriksson on työskennellyt Syklin yritys- ja urapalveluissa asiantuntijana, keskittyen rekrytoiviin koulutuksiin sekä Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen rahoittamaan koulutushankkeeseen.

On hienoa päästä yhdistämään aiempi kokemukseni koulutusten suunnittelusta ja kiinnostukseni osaamisen kehittämiseen. Sykli tarjoaa loistavan ympäristön oppia uutta ja olla mukana rakentamassa vastuullisia ja kestäviä ratkaisuja”, Neetta sanoo.

Monipuolinen koulutus ja ura

Neetta on koulutukseltaan filosofian maisteri, kulttuurituottaja (AMK) ja liiketalouden tradenomi (YAMK). Hän kuvaa itseään ”liiketaloudellisesti orientoituneeksi humanistiksi”. Opinnoissaan hän on syventynyt mm. markkinointiviestintään, tapahtumatuotantoon, ennakointiin ja palveluliiketoimintaan. Viimeisimmässä opinnäytetyössään hän kehitti koulutuspalveluja osaamistarpeiden ennakoinnin avulla.

Uransa aikana Neetta on työskennellyt tapahtumatuotannon, viestinnän, koulutussuunnittelun ja osaamisen kehittämisen parissa. Punaisena lankana on ollut ihmisten ja organisaatioiden onnistumisen tukeminen.

Tällä hetkellä Neetta saa työssään virtaa kehittämisestä, asiakkaiden kohtaamisesta ja osaamisen kehittymisen seuraamisesta. Hän on innoissaan mahdollisuudesta olla mukana rakentamassa vastuullisia ja kestäviä ratkaisuja.

Koulutuksilla kohti kestävää tulevaisuutta

Syksyllä 2025 Neetta vastaa matkailualan toimijoille suunnatusta Vastuullisuusstartti matkailun kehittämiseen -verkkokoulutuksesta, joka tarjoaa käytännön työkaluja vastuullisuuden viemiseksi osaksi arjen toimintaa. Lisäksi hän koordinoi Kiertotalouden ja vähähiilisyyden asiantuntija -F.E.C-koulutusta Turun työllisyysalueella. Koulutus tarjoaa alueen työttömille mahdollisuuden päivittää osaamistaan ja avata ovia uusiin työmahdollisuuksiin kestävän kehityksen parissa.

Oma työurani ei ole ollut kovinkaan suoraviivainen, vaan monien sattumien summa. Nyt olen innoissani mahdollisuudesta tukea Syklissä työnhakijoita oivaltamaan, millaisia mahdollisuuksia ja osaamista heillä jo on, sekä auttamaan heitä löytämään uutta suuntaa uralleen”, Neetta sanoo.

Luonto ja kaupunkikulttuuri tasapainona

Työn vastapainoksi Neetta hakeutuu mielellään joko luonnon rauhaan tai kaupunkien sykkeeseen. Hän harrastaa ulkoilua, retkeilyä, mökkeilyä ja Helsingissä myös arkkitehtuurikävelyitä.

”Luonto merkitsee minulle paikkaa, jossa mieli lepää ja syntyy uusia näkökulmia. Elämyksiä ja oivalluksia voi löytää jo lähiömetsistä tai oman kotikaupungin kortteleista, joissa historialliset kerrokset ja tarinat avautuvat yllättävillä tavoilla”, Neetta kertoo.


Tutustu sykliläisiin!

Viimeisimmät artikkelit