Siirry sisältöön

Kiertotaloutta suonpohjalla: biohiili, sivuvirrat ja uudet käyttömahdollisuudet turpeenoton jälkeen

Julkaistu: 16.10.2026

Kim Yrjälä

Suomi ei ainoastaan ole metsien ja tuhansien järvien maa vaan myös soiden maa. Itse asiassa kuutioina laskettuna massamme on enemmän turvetta kuin puuta. Turvetta on historian saatossa käytetty lämmitysenergiana, mutta sillä on merkittävä rooli myös kuivike- ja kasvualustatuotannossa.

Metsätaloudessa päätettiin kuivattaa soita ja istuttaa puita vähäravinteiseen turpeeseen. Alkuperäinen suopinta-ala on arvioitu olevan 10 448 000 (Kaakinen ym. 2008), ja siitä on 4 683 000 ha metsäojitettua suota (Ojanen ym. 2020). Ilmastonmuutoksen myötä turpeen asema on muuttunut. Suo- ja ilmastotutkijat totesivat yli 15 vuotta sitten, että turpeen nosto ei tulevaisuuden valossa ole kestävää, mutta huoleen reagoitiin poliittisesti hitaasti. Viime vuosien nopea energiaturvetuotannon alas ajo on ollut haastava erityisesti turvealan toimijoille, mutta se on myös avannut mahdollisuuksia kehittää uusia ratkaisuja, kuten suoviljelyä ja muita kestäviä ratkaisuja turvetuotannon jälkeiseen maankäyttöön.

JTF-hankerahoituksella kokeilemaan suoviljelyä käytännössä

Kestävä suoviljely nousi Suoviljelystä uutta liiketoimintaa Kymenlaaksoon (SuoLiike) -hankkeen keskiöön. Tässä blogissa kerromme SYKLIn kenttäkokeista, joissa tutkittiin, miten biohiilen ja kiertotalouden sivuvirtojen avulla voidaan tukea kasvien kasvua, kehittää suoviljelyn käytäntöjä ja vähentää turvemaiden ilmastovaikutuksia.

Menetelmät ja niiden toteutus

SYKLI on työpaketti 4:ssä tehnyt kenttäkokeita Kouvolan Utissa turpeenotosta vapautuneella suonpohjalla sekä korotetulla veden pinnalla että ilman veden pinnan säätelyä. Päämääränä oli käyttää biohiiltä (Yrjälä ym. 2026) neljässä eri päätarkoituksessa:

  1. hidasliukoisena lannoitteena parantamaan kasvien kasvua
  2. vähentämään kasvihuonekaasujen (KHK) muodostusta suoviljelyssä
  3. osoittaa miten maa- ja metsätalouden sekä elintarviketeollisuuden ainevirtoja kannattaa hyödyntää suoviljelyssä
  4. yhdistää biohiilen käyttö KHK mittauksiin kammiomenetelmällä

Biohiili kenttäkokeiden toteutus Tyrrissä

Kenttäkoe 1 tehtiin LUKEn kenttäkokeen vieressä korotetulla ja kontrolloidulla vedenpinnalla 2025-2026. Siinä koeruudut ovat 16m2 kolmella toistolla. Yksi koeruutu on jaettu kahteen osaa niin että 1x4m on käsitelty elintarviketeollisuuden sivuvirralla, ravinnerikkaalla okaralla, joka syntyy tofutuotannossa. 3x4m on käsitelty okaralla ladatulla biohiilellä. Okara saatiiin MamaMems yritykseltä ja biohiili PUHI Oy:ltä Hämeenlinnasta.

Kenttäkoe 2 tehtiin ilman vedenpinnan säätelyä 2025–2026. Sen tarkoitus oli kaksitahoinen. Ensin haluttiin tehdä suoviljelykoe, jossa seurataan humuksen muodostusta 2.5 vuoden kokeen aikana (2a). Toinen tarkoitus oli mitata KHK päästöjä kahdella eri biohiilimäärällä (2b). Biohiili ostettiin ladattuna Carbons Finland Oy:lta Kouvolasta. Turvekerroksen paksuus oli tällä 90m2 koealalla 20–40 cm.

Molemmat koealat jyrsittiin kevyesti ja maahan ripoteltiin puutuhkaa 15ton/ha lisäämään suohon ravinteita. Puutuhka saatiin paikalliselta lämpölaitokselta. Tämän jälkeen molemmille koealoille kylvettiin suokasviviljelyseos.

Tulokset ja kokemukset

Kenttäkoe 1 aloitettiin toukokuun lopulla 2025, lisäämällä16m2 koeruutuihin puutuhkaa (15ton/ha). Kesäkuun alkupuolella koeruudut jyrsittiin kevyesti, lisättiin okara ja okaralla ladattu biohiili. Lopuksi levitettiin suokasvisiemenseos koeruuduille.

Kuva 1. Kenttäkoe 1, okara (vaaleat ruudut, 1x4m) sekä okaralla ladattu biohiili (3x4m) kolmella toistolla kesäkuu 2025. Kuvassa ylhäällä vasemmalla näkyy LUKE:n 2024 istuttama ruokohelpikasvusto (kuva Kim Yrjälä).

Todettiin että ladatulla biohiilellä suokasvisiemenseos lähti nopeammin kasvamaan ja edisti selvästi kasvin alkukasvua ensimmäisen kasvukuukauden aikana (Kuva 2.).

Kuva 2. Kenttäkoe 1, okaralla ladattu biohiili (3x4m) ja oikealla okara (1x4m) kesäkuun lopulla 2025. Vasemmalla kasvusto selvästi runsaampi biohiilellä kuin okaralla oikealla (Kuva Kim Yrjälä).

Kenttäkoe 2a ilman vedenpinnan nostoa perustettiin touko-kesäkuussa 2025. Noin 90m2 ala jyrsittiin kevyesti ja puutuhkaa levitettiin 15ton/ha koko alalle. Tarkoitus oli hankkeen loppuajan katsoa, miten turpeen pintaan muodostuu humuskerros sillä ajatuksella, että soilla voisi kasvattaa humusta eri tarkoituksiin poistamalla se määräajoin kasvatusalalta.

Kuva 3. Kenttäkoe 2a perustettiin toukokuussa 2025 jyrsimällä kevyesti, lisäämällä puutuhkaa 15ton/ha ja levittämällä samaa suokasvisiemenseosta kuin kenttäkoe 1 (Kuva Kim Yrjälä).

Kenttäkoe 2b ilman vedenpinnan nostoa aloitettiin kesäkuussa 2025 johon käytettiin PK lannoitteella ladattua biohiiltä, 7,5ton ja 15ton/ha. Haluttiin nähdä biohiilimäärän, 7,5ton/ha-15ton/ha mahdollista vaikutusta ja edelleen nähdä biohiilen vaikutusta KHK (Yrjälä, 2026) tuottoon kasvukauden aikana kammiomenetelmällä, josta saadaan mm. vapautuva hiilidioksidin (CO2) määrä.

Kuva 4. Kenttäkoe 2b, kuudella käsittelyruudulla, 2x2m, jossa tummana näkyvät biohiili käsittelyt ja kaksi kaulusta kammioita varten. Koejärjestely näkyy kuvassa etelän suunnalta. Ylhäällä vasemmalla (kammiokaulus) kammio mittaa mm. vapautuvaa CO2 määrää ilman biohiiltä ja edessä toinen kammio mittaa CO2 määrää 15ton/ha biohiilikäsittelyssä (Kuva Kim Yrjälä).

Suokasvisiemenseoksen kasvu oli kokonaisuudessaan vähän voimakkaampaa biohiilikäsittelyissä ensimmäisen kasvukauden aikana (niitetty kasvi sekä visuaalinen arvio). Toisena kasvukautena, 2026, koealalle kuitenkin levisi ympäristöstä rikkakasveja, joka sekoitti kuuden kasvatusruudun kasvustot.

Kenttäkokeen 1. vieressä oleva ruokohelpi niitettiin 2025 heinäkuussa estämään sen leviämistä koeruuduille, mutta kenttäkoe 2b ympärillä ei käyty ensimmäisenä kasvukautena niittämässä villejä kasveja pois, joka myöhemmin aiheutti villien kasvien leviämisen koeruuduille.

Maaperämittaukset

Maaperänäytteet otettiin 2025 marraskuussa sekä 2026 toukokuussa turpeen pinnasta – 9cm syvyyteen ja lähetettiin Eurofins Viljavuuspalvelu Oy turpeen NIR analyysia varten.

Kenttäkoe 1. Maalajikolmio osoittaa, että kenttäkoe 1 oli hiekkainen, savinen turve.  Visuaalisesti huomattiin koealojen perustamistöiden aikana, että savea oli joissain kohdissa näkyvissä turpeenottosuon pinnalla, koska turpeen syvyys oli alle 40cm.

Kuva 5a ja 5b. Maalajikolmiot kenttäkoe 1 biohiili-okara käsittelyjen turvenäytteille, jotka otettiin turpeenottosuolta 2025 turpeen pinnalta 9cm syvyyteen asti. Musta pallukka osoittaa maalajin kuvissa ja se luokiteltiin hiekkainen turve.

Kenttäkoe 2.  Humuspelto oli viljavuuspalvelun analyysin mukaan selkeästi turve.

Kuva 6a ja 6b. Maalajikolmio kenttäkoe 2 biohiili 15ton/ha turvekäsittelystä ilman vedenpinnan säätelyä. Kuva b. Maalajikolmio kenttäkoe 2 turpeesta ilman biohiiltä. Musta pallukka osoittaa, että molemmat näytteet luokiteltiin turpeeksi.

Mikrobibiomassat ja mikrobien aktivisuus voidaan Nir-analyysilla määrittää. Biomassat olivat Kenttäkoe 1, yleensä melko matalat ja mikrobien aktiivisuus matala.

Taulukko 1. Mikrobimääritykset (Nir analyysi), niiden biomassa sekä aktiivisuus, biohiili-okara ruutu 1 vedenpinnan säätelyllä.
Taulukko 2. Mikrobimääritykset, niiden biomassa sekä aktiivisuus, biohiili-okara ruutu 2 vedenpinnan säätelyllä. Kenttäkoe 2 mikrobibiomassat olivat NIR analyysin mukaan melko matalat ja mikrobien aktiivisuus matala.
Taulukko 3.  Mikrobimääritykset, niiden biomassa sekä aktiivisuus, ilman biohiiltä.
Taulukko 4. Mikrobimääritykset, niiden biomassa sekä aktiivisuus, biohiilellä15ton/ha.

Eurofins Viljavuuspalvelu Oy mikrobimääritykset olivat muuttuneet 2026 (PLFA) joten tulokset eivät ole suoraan vertailukelpoisia, mutta voidaan kuitenkin sanoa, että kahden kasvukauden aikana ei näy biohiilivaikusta biomassoissa. Siksi olisi hyvä käyttää DNA-pohjaisia kvalitatiivisia menetelmiä arvioimaan maaperän mikrobiyhteisöjen rakennetta ja mikrobidiversiteettiä eli moninaisuutta ja sen kehittymistä sekä dynamiikkaa.

On melko selvää, että maaperän biologiset muutokset eivät helposti näy näin lyhyellä, vuoden aikavälillä, ja tarvitaan jatkuvaa seurantaa kolmen vuoden ajalta turvemaaperän mikrobien dynamiikasta.

Biohiilen vaikutusta CO2 päästöihin kammiomenetelmällä on raportoitu erikseen, Jiri Luojukoski, SYKLI blogi 2025.

Humuspeltokoe

Humuspeltokokeen biohiilivaikutus kasvustolle oli alussa visuaalisesti nähtävissä mutta toisena vuotena ympäriltä oli levinnyt kasvustoa kilpailemaan kokeessa käytetylle nurmikasviseokselle.

Kuva 7. Humuspelto biohiili käsittelyllä. Niitettyä biomassaa heinäkuussa 2026 tuotti eniten biohiili 15ton/ha. Vähiten niitettyä kasvustoa oli ruudussa ilman käsittelyä ja pohjoispäässä biohiili 7.5ton/ha mikä oli märempää kuin etelä osa.

Johtopäätöksiä ja pohdintaa kenttäkokeista tulevaisuuteen.

Ensiarvoisen tärkeää on, että turpeenottosuon kenttäkokeisiin perustuva työ ulottuu kolmelle kasvukaudelle, että voidaan nähdä käsittelyjen vaikutuksia vaihtelevassa ilmastossa. Turpeenottosuot ovat yleensä ottaen turvetuotannon eri vaiheissa, eli jäljellä oleva turpeen paksuus vaihtelee paljon, joka vaikuttaa turpeenottosuon uuden käytön mahdollisuuksiin ja niiden kannattavuuteen. Suoviljelyn mahdollisuudet perustuvat mm. turpeen laadun hyvään tuntemiseen ja samalla luonnon reunaehtojen tuntemiseen ja tunnustamiseen, koska maatalous aiheuttaa valitettavasti ympäristöhaittoja ja turvemaiden viljelys päästöjä. Veden pinnan säätely on melko tarpeellinen, jotta vältetään tai hidastetaan turpeen hajoamista viljelyn seurauksena.

Kuva 8a -8b. Kenttäkoe 1. veden pinnan säätelyllä hankkeen loppuessa, heinäkuussa 2026. Kuvissa näkyy koeruutujen sekakasvusto sekä korkeakasvuinen ruokohelpi, jonka kasvatus aloitettiin 2024 (Kuvat Anna Kemppinen).

Keskeinen haaste suoviljelyssä on sekä alhainen pH että ravinteiden puute. Tähän haasteeseen voidaan vastata valikoimalla hyvin turpeen laatuun sopivia kasveja, joilla on erilaisia arvokkaita ominaisuuksia. Kasvien kasvuun ja KHK syntymiseen voidaan vaikuttaa biohiilellä, joka toimii hidasliukoisena lannoitteena ja samalla hillitsee KHK vapautumista turpeesta. Lannoite on kriittinen tekijä viljelyssä ja siinä kannatta hyödyntää kiertotaloutta ja sopivia ainevirtoja maa- ja metsätaloudessa sekä elintarviketeollisuudesta, joita voidaan yhdistää biohiilen kanssa ja löytää kotimaisia lannoiteratkaisuja. Omavaraisuus on kansallisesti noussut tärkeäksi kysymykseksi ei vähintään maataloudessa.

Suoviljely vaatii eri toimijoiden yhteistyötä sekä ongelmaratkaisua ja erityisesti paikallista asianomaisten yhteistyötä. Siinä yhteydessä on tarvetta herättää paikallista mielenkiintoa soihin ja turpeenotosta vapautuneiden suonpohjien kiinnostaviin mahdollisuuksiin. Suonpiennar-tilaisuudet voivat toimia kohtaamispaikkoina, joissa jaetaan kokemuksia, pohditaan uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja rakennetaan yhteistä näkemystä siitä, millainen toisiaan tukeva rooli suoviljelyllä, uusiutuvalla energialla ja kiertotaloudella voisi olla tulevaisuuden maankäytössä.


Tämä blogiteksti on yhdeksäs ja viimeinen Suon reunalla -blogisarjaa, jota julkaistiin Suoviljelystä uutta liiketoimintaa Kymenlaaksoon – SuoLiike -hankkeen aikana. Suon reunalla -blogisarjaan julkaistaan vielä yksi osa, joka ilmestyy pian.

Hanketta rahoitti Kymenlaakson liitto Euroopan unionin Oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta (JTF). Suoviljelystä uutta liiketoimintaa Kymenlaaksoon SuoLiike-hanke toteutettiin 1.3.2024-31.8.2026.

Kiitos yhteistyökumppaneille ja sidosryhmille!

Lähteet:

Kaakinen, E., Kokko, A., Aapala, K., Kalpio, S., Eurola, S., Haapalehto, T., Heikkilä, R., Hotanen, J.-P., Kondelin, H., Nousiainen, H., Ruuhijärvi, R., Salminen, P., Tuominen, S., Vasander, H. & Virtanen, K. 2008. Suot. Teoksessa: Raunio, A., Schulman, A. & Kontula, T. (toim.). Suomen luontotyyppien uhanalaisuus – Osa 1: Tulokset ja arvioinnin perusteet. Suomen ympäristö 8/2008: 75–109. Saatavissa: http://hdl.handle.net/10138/37930.

Luojukoski, J. 2025. Vahva kasvipeitteisyys voi muuttaa turvesuon hiilinieluksi – biohiilisyötteellä havaittiin päästöjen lisääntymistä. Suomen Ympäristöopisto, SYKLI blogi, 17.12.2025.

Ojanen, P., Aapala, K., Hotanen, J-P., Hökkä, H., Kokko, A., Minkkinen, K., Myllys, M., Punttila, P., Päivänen, J., Rehell, S., Turunen, J., Valpola, S., Vähäkuopus, T. 2020.  Soiden käyttö Suomessa. Suo 71(2): 115–124. Suoseura, Finnish Peatland Society. ISSN 0039-5471.

Yrjälä, K., Luojukoski, J., Hinkkanen, E. 2026. Biohiilen mahdollisuudet kehitettäessä suoviljelyä turpeenoton jälkeen. Posteri 4-9. Maataloustieteen Päivät, 8.–9.1.2026 Helsingin yliopisto, Keskustakampus. SUOMEN MAATALOUSTIETEELLISEN  SEURAN TIEDOTE NO  43, sivu 277.

Yrjälä, K. 2026. BIOHIILI – KIERTOTALOUSTUOTE JA RATKAISU VIHREÄN SIIRTYMÄN VAUHDITTAMISEKSI 2026. Maankäyttö, 1/2026, sivut 26-29.

Viimeisimmät blogikirjoitukset