Siirry sisältöön

Kestävyystiekartta luo yhtenäisen näkymän kestävästä ammatillisesta koulutuksesta VASKI-hankkeessa

Sykli oli yksi viidestä osakoordinaattorista Opetushallituksen rahoittamassa VASKI – Vastuullinen ja kestävä ammatillinen koulutus -hankkeessa. VASKI yhdisti 61 ammatillisen koulutuksen järjestäjän kestävän kehityksen osaamisen. Hankkeen päätavoitteena oli luoda ammatilliselle koulutukselle kestävyystiekartta, joka tukee kestävän kädenjäljen vahvistamista ja kokonaisvaltaista vihreää siirtymää. Kaksivuotisen hankkeen rahoitus oli yhteensä lähes 2,2 miljoonaa euroa.

Pääkoordinoijana toimivan Sataedun lisäksi vahvassa roolissa olivat osakoordinaattoreina Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymä, Luovi, Optima, Perho ja Sykli. Yhdessä osakoordinaattorit ja Sataedu muodostivat koordinointiryhmän, jonka työpaketteihin hankkeen jäsenet osallistuivat tarpeidensa ja kiinnostustensa mukaisesti.

Kaikilla ammatillisen koulutuksen järjestäjillä oli mahdollisuus osallistua hankkeen tilaisuuksiin ja hyödyntää hankemateriaaleja toiminnassaan. Sykli toi hankkeeseen oman kokemuksensa ja osaamisensa, minkä lisäksi kymmenien oppilaitosten verkosto tarjosi sparrausapua myös Syklin omaan kehitystyöhön.

Ajankohta: 16.12.2021 – 31.12.2023

Rahoittaja: Opetushallitus, Ammatillisen koulutuksen kestävän kehityksen ja vihreän siirtymän ohjelma

Toteuttaja: Koordinaattori Sataedu, osatoteuttajina Sykli + 59 muuta koulutuksenjärjestäjää

Lisätietoja: www.vaski.info