Siirry sisältöön

Ulos oppimaan

Varpuja metsässä.

”ULOS OPPIMAAN – tukea koulujen luonto- ja ympäristökasvatukseen” oli valtakunnallinen yleissivistävän koulutuksen henkilöstökoulutushanke, jonka koordinoinnista vastasi SYKLI. Hanke liittyi hyvinvoinnin, osallisuuden ja kestävän kehityksen edistämisen painopistealueeseen.

Hankkeen tavoitteena oli tukea koulujen luonto- ja ympäristökasvatustyötä kouluttamalla opettajia ”ekopedagogeiksi” sekä edistää opettajien ja muiden ympäristökasvatuksen toimijoiden verkostoitumista alueellisesti ja valtakunnallisesti. Tavoitteena oli myös levittää luonto- ja ympäristökouluissa kehitettyjä oppimis- ja opetusinnovaatioita esiopetuksen ja perusopetuksen opettajien käyttöön.

Hankkeen opintokokonaisuus kesti yhden lukuvuoden ja muodostui viidestä koulutusosiosta, joihin sisältyi yhteensä kahdeksan erillistä teemakoulutusta. Koulutusosiot olivat yhden tai kahden päivän mittaisia toiminnallisia työpajoja, joissa keskityttiin tiettyyn teemaan ja sen luonto- ja ympäristökasvatukselliseen pedagogiseen soveltamiseen. Teemakoulutuksissa keskeistä oli ilmiöpohjainen ja yhteistoiminnallinen oppiminen sekä lasten ja nuorten osallisuus. Opintokokonaisuus toistettiin hankkeen aikana kaksi kertaa ja koulutuksen sisältö oli molempina lukuvuosina samanlainen mutta koulutuspaikkakunnat saattoivat vaihtua.

Teemakoulutuksien sisältöjä suunniteltiin yhteistyössä LYKE -verkoston toimijoiden kanssa. Lisäksi koulutuksen suunnittelussa ja toteutuksessa tehtiin yhteistyötä erityyppistä osaamista edustavien asiantuntijoiden ja organisaatioiden kanssa. Yhteistyötahoja olivat mm. Luonto- ja ympäristökoulujen Liitto ry., WWF Suomi ja Suomen Ympäristökasvatuksen Seura ry.