Siirry sisältöön

Sykli kiertotalouden imussa

Julkaistu:7.3.2016

Sykli: jakso, sarja, kierto tai kierros
Kielitoimiston sanakirja

Kun viitisentoista vuotta sitten yritimme keksiä kuvaavaa ja iskevää nimeä uudelle oppilaitoksellemme, päädyimme Sykliin. Silloin mielessä oli tietenkin kierrätys sekä luonnon vesi- ja hiilisyklit. Jotta maailma pelastuisi, aineen pitäisi kiertää ja käyttöön pitäisi saada koko ajan virtaava auringon energia.

Kaksituhattaluvulla on edistytty sekä energia-asioissa että materiaalin kierrätyksessä, mutta lisääntynyt tuotanto ja kulutus uhkaavat peittää tulokset alleen. Jotta todellinen muutos tapahtuisi, tarvitaan taloudellisen toiminnan luonteen muuttamista. Kiertotalous on paljon suurempi asia kuin kierrätys tai resurssitehokkuus, niitä yhtään väheksymättä.

Kiertotalous on kuin morsiamen vaatetus: jotain vanhaa, jotain uutta, jotain lainattua, vähän sinistä, ehkä myös vihreää.

Vanhaa ja arvokasta

Lapsuuteni maaseudulla ei ollut varaa tuhlailla. Rikkoutuneet koneet ja laitteet korjattiin itse – usein keittiön pöydällä – tai sitten ammattilaisiin turvautuen. Vaatteet ompeli äiti, vaikka kuumat ideat tulivatkin lehtien tai television kautta suoraan Lontoosta tai Helsingistä. Massiivipuiset huonekalut olivat korjattavissa ja uudelleen maalattavissa. Vaikkei taloudellista niukkuutta kannata romantisoida, tavaroiden huolto ja korjaus, pitkäikäisyys ja uudelleen käyttö ovat positiivisia asioita, joita kiertotalous voi jälleen edistää.

Uutta ja innostavaa

Sektorien rajat murtuvat. Syntyy uusia yhteistyösuhteita ja verkostoja, jotka pohjautuvat todelliseen tekemiseen. Taloudellinen toimeliaisuus ja yrittämisen mahdollisuudet lisääntyvät, kun luodaan uusia palveluita ja saadaan uusia vaihtoehtoja esimerkiksi energiantuotantoon. Syklissä olemme pohtineet osaamisen merkitystä kiertotalouden edistämisessä. Jotta uusia ratkaisuja saataisiin vietyä käytäntöön, tarvitaan osaamisketjuja suunnittelusta ja laitevalmistuksesta asennukseen, huoltoon ja käyttöön asti. Systeemisen näkemyksen ja hyvän yhteistyöverkoston avulla pääsemme hyviin tuloksiin.

Lainattua

Lainaaminen sinänsä voi olla jakamistaloutta eli osa kiertotaloutta. Tärkeimpänä osana lainaamista näen kuitenkin eri alojen asiantuntemuksen ja kokemusten ”lainaamista” eli soveltamista yhteisen päämäärän hyväksi. Insinöörinä olen joutunut nöyrtymään ja myöntämään, että uusien ratkaisujen lanseeraukseen ei pelkkä tekninen ratkaisu riitä. Etenemiseen tarvitaan ainakin kaupallista ja viestinnällistä osaamista. Lainaaminen eli jäljittely on myös hyvä tapa oppia. Edelläkävijyys on jaloa mutta raskasta.

Sinistä ja vihreää

Kiertotalouteen pyrkiessämme yritämme jäljitellä luonnon kiertoja ja samalla säästää ympäristöämme. Nyt heittäydyn kansallisromanttiseen tunnelmaan ja totean, että siniset järvet, sininen taivas ja vihreät metsät ovat kiertotaloutta parhaimmillaan.

Myönteistä kiertoa syksyynne,
Eeva Hämeenoja, rehtori

Viimeisimmät blogikirjoitukset