Siirry sisältöön

Valmistujaislahjaksi puu – SYKLI lahjoittaa jokaiselle Syklin 20-vuotisjuhlavuonna valmistuvalle opiskelijalleen taimen!

Meiltä Syklistä valmistuu tänäkin vuonna noin 400 opiskelijaa. Tahdomme muistaa jokaista pienellä lahjalla. Mikäpä olisikaan parempi lahja ympäristöalan opintojen loppuun saattamisesta, kuin hiilinieluksi matkansa aloittava taimi! Opiskelijat saavat meiltä tänä vuonna todistuksensa mukana henkilökohtaisen sertifikaatin, jossa kerrotaan, että heidän nimissään istutetaan puu. Näin hillitään ilmastonmuutoksen etenemistä 594 sidotun hiilidioksidikilon verran. 

Hiilinieluksi istutettava puu on pysyvä lahja 

Syklin rehtori ja toimitusjohtaja Mia O’Neill siteeraa kiinalaista sananlaskua pohjustaessaan valintaa lahjoittaa nimenomaan puu valmistuvien opiskelijoiden nimissä: “Kiinalaisen sananlaskun mukaan paras aika istuttaa puu oli 20 vuotta sitten. Toiseksi paras aika on nyt.”  

O’Neill kuvailee puiden symboloivan jatkuvuutta ja kestävyyttä, ollen täten mielekkäämpi lahja kuin perinteinen valmistujaislahjaksi annettu kukka, jonka elinkaari on tulossa jo tiensä päähän lahjaa annettaessa. Myös yhteys ympäristöalan opinnoista valmistumisen ja hiilinielujen kasvattamisen väliltä nousee esiin O’Neillin puheissa: “Istutamme puun jokaiselle meiltä valmistuvalle opiskelijalle osoituksena heidän saavutuksensa arvosta – myös meiltä valmistuminen osoittaa halua edistää kestävyyttä ja vastuullisuutta työelämässä ja yhteiskunnassa.” 

Kestävä kehitys, asiakaslähtöisyys, joustavuus ja osaaminen ovat Syklin arvoja, joihin myös istutapuita.fi:n perustanut Forest Gump Oy pystyy helposti samaistumaan. Projektien lisäisyys, pysyvyys ja läpinäkyvyys ovat peruspilareita, joille he rakentavat toimintaansa. Myös Syklissä tämä kompensointimallin lisäisyys, pysyvyys ja todennettavuus vahvistivat päätöksen ryhtyä yhteistyöhön.  

Yhteistyötä laajemmalla rintamalla 

Hiilinieluja kasvattamalla Sykli vahvistaa omaa hiilikädenjälkeään ja tahtoo myös viestiä sidosryhmilleen metsittämisen hyödyistä ilmastolle. Yhteistyö istutapuita.fi kanssa lähti liikkeelle sattuman kautta, mutta yhteistyön potentiaali tunnistettiin pian molempien osapuolien toimesta. 

Vastuullisuus- ja ympäristöpalveluiden tarjonta toimii tulevaisuudessa siis molempiin suuntiin ja Istutapuita.fi ja Sykli jatkavat yhteistyötään valmistuville opiskelijoille istutettavien puiden lisäksi konsultaation ja erinäisten yhteistyöprojektien merkeissä. Molemmat tahot ovat todella innoissaan yhteistyöstä! 

Lisää tietoa yhteistyöstämme voit lukea Istutapuita.fi -verkkosivulta. 

Viimeisimmät artikkelit