Siirry sisältöön

Syklissä aloitti tällä viikolla uusi työntekijä, Aulikki Laine.

Tervetuloa Sykliin Aulikki Laine!

Tällä viikolla Syklissä on aloittanut uusi työntekijä Aulikki Laine. Hän työskentelee ympäristökasvatuksen projektiasiantuntijana kahdessa täydennyskoulutushankkeessa; varhaiskasvattajille suunnatuissa Ulos oppimaan-koulutuksissa  ja monialaisia oppimiskokonaisuuksia ulkona opettavissa Ilmiöt-koulutuksissa. Lisäksi hän toimii kouluttajana Ulkoluokka-hankkeessa (http://ulkoluokka.fi/)  ja Ulkona oppimista painottavassa Ympäristökasvattajan koulutusohjelmassa.

Aulikki on pohjakoulutukseltaan biologian ja maantieteen opettaja. Hän on opettanut yläkoulussa ja lukiossa sekä luontokouluissa eri ikäisten lasten ja nuorten parissa. Hänellä on oma luontokoulu nimeltään Tikankontti, joka on osa Suomen luonto- ja ympäristökoulujen liiton ylläpitämää LYKE-verkostoa, jonka toimistolla Aulikki myös työskenteli. Aulikilla on laajaa projektiosaamista ympäristökasvatuksen alalta. Hän on luonut oppimateriaalia kasvattajille muun muassa Matematiikkaa ulkona luonnossa- ja Ekopaku -hankkeissa. Helsingin yliopiston Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen Koulutuksesta kouluun -hankkeessa Aulikki palkittiin vuoden LUMA-toimijan palkinnolla monialaisten oppimiskokonaisuuksien edistämisestä peruskoulussa ja esiopetuksessa.

Aulikin vapaa-aikaa leimaa eläinten kanssa puuhailu. Hän harrastaa suomenhevosen jalostustoimintaa sekä ratsastaa että hoitaa omia hevosiaan. Kotona on myös Suomen maatiaisrotuja edustava paimensukuinen lapinkoira ja kaksi maatiaiskissaa. Aulikki kasvattaa miehensä kanssa omaan käyttöön kasvikset luomupuutarhassa. Kotona vanhassa kansakoulussa riittää monenlaista käytännön puuhaa polttopuuhommista rakentamiseen.

Sykliläiset toivottavat Aulikin lämpimästi tervetulleeksi joukkoonsa!

Viimeisimmät artikkelit