Kuvassa: Mia ONeill ja Minna Myllykoski pitelevät käsissään kehystettyä Syklin Ekokompassi sertifikaattia.
Tänä keväänä Syklissä on ollut aihetta juhlaan, kun saimme uusittua Ekokompassi-sertifikaattimme. Ekokompassi on pienille ja keskisuurille toimijoille suunnattu, kotimainen ympäristöjärjestelmä. Ekokompassi-sertifikaatti on todiste organisaation panostuksista ympäristövastuun eteen. Sykli sai Ekokompassi-sertifikaatin alkuvuodesta 2020, joten se oli nyt aika uusia.
”Syklissä Ekokompassi on osa laajempaa vastuullisuustyön kokonaisuutta ja nivoutuu esimerkiksi oppilaitosten kestävän kehityksen sertifikaattiin (OKKA) liittyvään kehittämistyöhön,” kertoo Katja Rautalin. Hän toimii Syklissä ympäristöhuollon asiantuntijana ja kouluttajana sekä vastaa Ekokompassi-järjestelmästä.
Sertifikaatin uusiminen tarkoitti käytännössä auditointia Syklin Riihimäen toimipisteessä. Ekokompassi-auditoija kävi läpi Syklin koko ympäristöjärjestelmän dokumenttien pohjalta sekä haastatteluilla. Auditoinnissa varmistettiin erityisesti, että ympäristövastuu on osa arkeamme ja ympäristöohjelman kehityskohteet etenevät suunnitellusti. Lisäksi auditoija tutustui Riihimäen toimitiloihin ja tarkasti muun muassa, että jätejakeiden lajittelu on kunnossa ja kemikaalien käyttöturvallisuustiedotteet paikoillaan.
Syklin tiimi sai kiitosta hyvästä valmistelusta. Auditointiraportti toteaa, että kaikki kriteerit täyttyvät, organisaatio on sitoutunut tavoitteisiinsa ja ympäristötyö on integroitunut muuhun toimintaan.
Aina on kuitenkin kehittämisen varaa. Syklin vastuullisuustyössä isoimpia askeleita lähitulevaisuudessa on päästövähennyspolun rakentaminen. Auditointiraportissa Sykliä kehotettiin jouduttamaan numeeristen tavoitteiden asettamista päästövähennyspolun ja hankintojen osalta. Lisäksi auditoijaa kiinnosti se, miten Sykli sitouttaa jatkossa henkilöstöä päästövähennyspolun toteuttamiseen.
Syklin ympäristöohjelmassa on uutena tavoitteena luonnon monimuotoisuus -teeman sisällyttäminen osaksi toimintaa. Ensi askeleet ovat luonnon monimuotoisuuden alkukartoitus ja henkilöstön osaamisen kehittäminen aiheesta. Tässä riittää myös auditoijan sanoin työtä pitkäksi aikaa.
”Ympäristövastuullisuustyössä tarvitaan monenlaista osaamista itse ympäristöasioiden ymmärryksen lisäksi”, korostaa Katja. Esimerkiksi tietotekninen osaaminen on tarpeen, jotta pystytään rakentamaan järkeviä ja tarkoituksenmukaisia seurantakeinoja.
Syklin ympäristöohjelma on tällä hetkellä voimassa vuoden 2024 loppuun asti. Työtä kuitenkin tehdään jatkuvan parantamisen hengessä, joten ympäristöohjelma saa elää ja tarkentua vuosien varrella. ”Koskaan ei olla täydellisiä eikä ihan valmiita”, muistuttaa Katja. ”Kun tämä ohjelma on saatu valmiiksi, meillä on jo uusi suunnitteilla ja sitä lähdetään toteuttamaan.”