Siirry sisältöön

Koko Suomi mobiilipeleillä vesistöjen rehevöitymistä, ruokahävikkiä ja jätteitä vastaan

Pelimaailma on saanut uuden, kehittävän tuoteperheen, joka tutustuttaa meidät ravinteisiin ja ravinteiden kiertoon. Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) ensimmäisen vuoden tietojenkäsittelyn opiskelijat ovat tehneet 18 mobiilipeliä, jotka paneutuvat ruuan tuotantoon, ruokahävikkiin, jätteisiin ja jätevesiin. Peleissä pureudutaan myös typen ja fosforin kiertoon sekä kierrätykseen mielenkiintoisella tavalla.

Suomen ympäristöopisto SYKLI on ollut keskeisessä osassa Opi ravinteista! (ORAS) -hankkeessa toimimalla asiantuntijana ravinteiden kierrätyskysymyksissä. – Projektin kuluessa selvisi, kuinka kaukainen ja epäselvä asia ravinteet ja ravinnekierrätys on. Keskustellessani eri alojen opiskelijoiden kanssa, ilmeni, että henkilökohtaisella tasolla ravinteet liittyivät ruokaan ja jonkin verran rehevöitymiseen, sanoo projektipäällikkö Kaisa Tolonen Syklistä.

Ravinteet kuuluvat jokaisen elollisen elämään. Elintarvikkeet, aina raaka-ainetuotannosta jatkojalostuksen kautta lautaselle ja siitäkin vielä eteenpäin, sisältävät tärkeitä ravinteita, mm. typpeä ja fosforia. Ruokaa tuotetaan, jalostetaan, syödään. Ruuan ravinteet kulkeutuvat osin jätevesijärjestelmän mukana jätevesilaitoksille tai kuivakäymäläjätteeksi.

− Pelien kautta voi hauskasti tutustua ja harjoitella ruoantuotantoon, -kulutukseen ja jätteisiin liittyvää ravinteiden käyttöä ja kierrätystä, kertoo projektipäällikkö Eija Syrjämäki Tampereen ammattikorkeakoulusta.

Mobiilipelien tilaajan, Opi ravinteista! (ORAS) -hankkeen tavoitteena on tehdä ravinnekierrätystä tunnetuksi.

Opi ravinteista! -mobiilipelit

− Haastamme kaikki pelaamaan, oppimaan ravinteista ja pitämään hauskaa, Syrjämäki kannustaa. Mobiilipelisovellukset voi ladata Google Play -kaupasta 30.4.2020 alkaen.

Mobiilipeleistä voi äänestää myös omaa suosikkiaan. Äänestys on käynnissä 30.4.-3.5.2020. Halutessaan voi osallistua arvontaan. Pelit Google Play -linkkeineen, yleisöäänestyksen ohjeet sekä webinaarilinkki löytyvät täältä »

Pelimessut-webinaari

Pelimessut-webinaari järjestetään 4.5.2020 klo 12.00–13.30. Tilaisuus on avoin kaikille. Webinaariin pääset tästä »

Pelimessut-webinaarissa keskustellaan mobiilipeleistä, niiden tekemisestä ja Opi ravinteista! -pelien aiheena olevasta ravinteiden kierrätyksestä. Ohjelmassa on myös lyhyitä puheenvuoroja pelialan ammattilaisilta, ravinteiden kierrätyksen asiantuntijoilta ja opiskelijoilta. Lopuksi palkitaan arvosteluraadin, asiakkaan sekä yleisön suosikkipelit.

Tietoa ravinteiden kierrätyksestä löytyy myös Hämeen ammattikorkeakoulun kestävän kehityksen opiskelijoiden tuottamasta Prez-esityksestä: Ravinteet ja niiden kierrätys »

Pidetään toisistamme huolta ja Itämeri puhtaana!

ORAS-hanke on Hämeen ammattikorkeakoulun, Tampereen ammattikorkeakoulun, Lapin ammattikorkeakoulu ja Suomen ympäristöopisto Syklin toteuttama yhteishanke. Hanke on saanut rahoitusta ympäristöministeriön ravinteiden kierrätyksen edistämistä ja Saaristomeren tilan parantamista koskevasta ohjelmasta.

Lisätiedot:

Kaisa Tolonen, ORAS-hanke, Suomen ympäristöpisto SYKLI, kaisa.tolonen[a]sykli.fi

Eija Syrjämäki, ORAS-hanke, Tampereen ammattikorkeakoulu, eija.syrjamaki[a]tuni.fi

Eija Raimovaara, ORAS-hanke, Hämeen ammattikorkeakoulu, eija.raimovaara[a]hamk.fi

Kalle Santala, ORAS-hanke, Lapin Ammattikorkeakoulu, kalle.santala[a]lapinamk.fi

Toni Männistö, tutkintovastaava, Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma, TAMK, toni.mannisto[a]tuni.fi

Viimeisimmät artikkelit