Kuvassa Markku Mikkola venelilemässä mökillä tyttärenpojan kanssa.
Kun Markku Mikkola, Syklin pitkäaikainen logistiikka-alan asiantuntijamme, siirtyy nyt vuoden lopussa eläkkeelle, on hänen aikansa kääntää uusi sivu värikkäässä elämäntarinassaan.
Työuran alku puolustusvoimissa
Markku työskenteli pitkän uran, yli 30 vuotta, puolustusvoimissa. Hänen tehtävänsä vaihtelivat kuljettajakoulutuksesta kunnossapitoon ja hallinnollisiin tehtäviin. Markku kertoo myös osallistuneensa kahteen vuoden pituiseen rauhanturvaamistehtävään. Puolustusvoimista Markku jäi eläkkeelle vuonna 2009. Toimeliaana ihmisenä Markku ei paikalleen jäänyt, vaan ajoi linja-autolla tilausajoja, kunnes huomasi Syklin hakevan logistiikan kouluttajaa.
Vuodet Syklissä kuluneet kuin siivillä
Vuonna 2011, aprillipäivänä, Markusta tuli sykliläinen. Hän aloitti logistiikan kouluttajana ja laajensi rooliaan vähitellen Ympäristöalan erikoisammattitutkinnon ja ammattitutkinnon koulutusten pariin, opettaen työelämä- ja esimiestaitoja. Vuonna 2017 hän otti vastaan logistiikan opetuksen vastaavan johtajan roolin. Markku kertoo, että työ Syklissä on ollut antoisaa. Markku on toiminut vuodesta 2017 ainoana logistiikan kouluttajana Syklissä, joten sparrailukaveria alasta ei organisaatiossa ole ollut. Markku kuitenkin toteaa, että hän on aina tarvittaessa saanut muilta sykliläisiltä apua ja yhteistyö Syklissä on toiminut hyvin. Työkaverit ja työyhteisö ovatkin niitä, mitä Markku jää eläkkeelle siirtymisessä eniten kaipaamaan.
Kysyttäessä Markulta, miten hän on nähnyt logistiikkakoulutusten muuttuneen vuosien varrella, hän toteaa, että kuljettajien ammattipätevyyskoulutuksissa suuria muutoksia ei vuosien varrella ole ollut, ehkä oleellisin muutos on verkkokoulutusten tulo osaksi ammattipätevyyskoulutuksia. Muiden koulutusten osalta hän on nähnyt alan muuttuvan. Hän mainitsee, että ilmastonmuutos, kiertotalous ja kestävä kehitys ovat tulleet yhä tärkeämmiksi aiheiksi logistiikan ja muiden substanssiaiheiden rinnalle tai osaksi niitä. Hän korostaa myös työelämän tarpeiden kuuntelun merkitystä ja tasapainon löytämistä opetuksessa, jotta koulutuksen kautta pystytään vastaamaan työelämän tarpeisiin.
Kouluttajana toimimisesta Markulle on jäänyt päällimmäisenä mieleen opiskelijoiden positiiviset palautteet. Välillä koulutusten yhteydessä on tullut käytyä syviäkin keskusteluja aiheisiin liittyen ja kun yllättäviltä tahoilta tai yllättävässä tilanteessa saakin niiden jälkeen positiivista palautetta, on se antanut puhtia eteenpäin. Kouluttajana toimiminen on ollut Markulle luontevaa ja hän korostaa, että työ tekijäänsä opettaa, mutta ammattitaidon ylläpitäminen, sopeutuminen muuttuvaan työympäristöön ja ajan tasalla pysyminen ovat tärkeitä asioita nykyisessä työelämässä.
Eläkkeelle siirtyminen on iso asia
Nyt, kun Markku on jäämässä eläkkeelle, hän pohtii tulevaa. Vaikka Markulla on jo kokemusta kertaalleen eläkkeelle jäämisestä, muutos tulee olemaan suuri. Hänellä on kuitenkin monia suunnitelmia mm. remontoinneista, sillä Markku ja hänen vaimonsa asuvat omakotitalossa ja mökkeilevät paljon. Markku harrastaa myös yhdistystoimintaa ja onhan häntä jo yritetty houkutella jäämään työelämäänkin. Onneksi Markulla on vaimo, joka muistuttaa miestään, ettei hän ala lupaamaan liikoja, vaan keskittyy omiin projekteihinsa vaihteeksi. Tai ainakin hetkeksi. Markku aikookin katsoa asioita päivä kerrallaan ja toivoo eniten, että saisi pysyä terveenä.
Millainen kollega Markku on ollut? Tässä suoria lainauksia sykliläisiltä:
” Kovan luokan asiantuntija omalla alallaan, erinomainen kouluttaja. Helposti lähestyttävä mutta tarvittaessa kuitenkin jämäkkä. Osaa kohdata erilaisesta taustasta tulevat ihmiset positiivisesti. Uskaltaa antaa palautetta mutta tekee sen rakentavasti.”
” Mukava ja keskusteleva työkaveri, jonka kanssa aina mielenkiintoista keskustella myös työpaikan ulkopuolisista asioista. Vahva oma näkemys mutta antaa tilaa myös muiden näkemyksille, ei tuputa omaansa. Tasapainottava vaikutus työyhteisöön, ylläpitää positiivista ilmapiiriä.”
”Markku on oikea vanhan ajan herrasmies. Hänen kanssaan on ollut ilo tehdä töitä kaikki nämä vuodet. Markulla on tasapainottava vaikutus, hänen rauhallisuuttaan ja huumorintajua tullaan kaipaamaan kahvipöytäkeskusteluissa. Markku on myös maanläheinen ihminen ja tuo oman kokemuksensa moneen työn ulkopuoliseenkin ongelmaan taikka myös iloisiin asioihin.”
” Markun kanssa on ollut helppo sopia koulutuksiin liittyvät käytännönasiat. Erityisesti olen pitänyt siitä, että Markku on täsmällinen, joustava ja tekee mitä sovitaan. On rauhallinen, ei turhia hermoile. Markku on tuonut työyhteisöön oman osaamisensa lisäksi nimenomaan rauhallisuutta, antistressaavaa ilmapiiriä.”
” Markku toimii työyhteisössä samalla tavalla kuin opettaa työelämätaitoja. Hän ottaa muut huomioon ja keskustelee rakentavasti. Markku myös muistuttaa eri yhteyksissä sykliläisiä työelämäyhteistyön tärkeydestä. Markku osaa kansantajuistaa työlainsäädännön kiemuroita opiskelijoille. ”
Markun tarina on esimerkki pitkästä, monipuolisesta urasta, jossa oppiminen ja sopeutuminen ovat olleet avainasemassa. Markun opit ja kertomukset jäävät elämään meissä, jotka ovat saaneet työskennellä hänen kanssaan. Syklin henkilöstö kiittää & toivottaa Markulle antoisia eläkepäiviä!
Jutun on kirjoittanut Syklin markkinointi- ja viestintäpäällikkö, Mia Saukkonen, haastateltuaan Markku Mikkolaa joulukuussa 2023.