Pilot bӕrkraft – pohjoismainen kestävän kehityksen aikuistäydennyskoulutus oli pohjoismainen, aikuisille suunnattu täydennyskoulutus, joka järjestettiin Pohjoismaiden ministerineuvoston (PMN) tuella. Koulutuksen oli suunnitellut NVL:ään (Nordiskt Vuxen Lärande) kuuluva monialainen verkosto, joka on usean vuoden ajan ideoinut toimenpiteitä, joiden avulla vastuuta kestävästä kehityksestä pyritään tuomaan osaksi arkeamme.
PMN:n uudessa ohjelmassa «Vihreä kasvu pohjoismaisittain» käsiteltiin samoja haasteita, ja ministerineuvosto oli päättänyt tukea NVL:n ehdottamaa täydennyskoulutusta pilottihankkeen muodossa. Hanke oli ainutlaatuinen mahdollisuus tarjota osallistujille tulevaisuuteen suuntautuvaa tietoa sekä teorian että käytännön kannalta pohjoismaisesta näkökulmasta.
Koulutusohjelman tarkoituksena oli antaa osallistujille uusia oivalluksia ja inspiraatiota sekä varmistaa, että tietoa jaetaan eteenpäin pohjoismaisissa oppilaitoksissa, järjestöissä ja kansalaisyhteiskunnassa.
Pilottikurssi 2014-2015
Vuoden kestävään pilottihankkeeseen lukuvuonna 2014- 2015 sisältyi neljä tapaamista – Norjassa, Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa yksi kussakin – ja sen laajuus oli 15 opintopistettä. Ohjelmaan valittiin yhteensä 19 osallistujaa eri Pohjoismaista.
Kohderyhmänä olivat pedagogit ja kurssien sekä koulutuksen suunnittelijat. Koulutuksen tavoitteena oli antaa sivistysliitoille, vapaaehtoisjärjestöille, kansanopistoille ja muille kiinnostuneille osaamistyökalu, joka auttoi ymmärtämään niitä haasteita, joita kohtaamme tulevaisuudessa niin paikallistason, aluetason kuin globaalin tason yhteisöissä. Koulutus antoi osallistujille tietoa hyvistä ratkaisuista ja mahdollisuuksista. Toiveena oli, että se myös auttaa muokkaamaan yhteiskuntaa, joka uskaltaa tehdä muutoksia omaksi parhaakseen ja tulevien sukupolvien parhaaksi.
Hankkeesta vastasivat Norjan sivistysliittojen kattojärjestö Voksenopplæringsforbundet, kestävän kehityksen keskus Stiftelsen Idébanken sekä Suomen ympäristöopisto SYKLI. Hankkeen toteutumisaikataulu oli 03/2014- 12/2015.