Siirry sisältöön

Metsään meni! – luontotoiminta osaksi pedagogiikkaa

Metsään meni!-hanke  oli Opetushallituksen rahoittama ja maksuton täydennyskoulutussarja varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen parissa työskenteleville henkilöille.

Metsään meni! -hankkeessa luotiin luontotoiminnasta monipuolinen työtapa ja oppimisympäristö, jossa toiminta perustuu varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelman perusteisiin. Tavoitteena oli saada luontotoiminta säännölliseksi osaksi ryhmien ja yksiköiden toimintakulttuuria ja vahvistaa laajasti henkilöstön pedagogista osaamista sen parissa.

Hanke oli valtakunnallinen ja koulutuksia toteutetiin eri paikkakunnilla ympäri Suomea, jotta ne olivat mahdollisimman laajasti saavutettavissa. Koulutussarja sisälsi viisi eri koulutusmoduulia, jotka toteutettiin vuoden 2022 aikana:

  1. Vahvasti ulkona!
  2. Tuumasta toimeen ja luontoon!,
  3. Opi seikkaillen ja taiteillen,
  4. Vahvuus edellä puuhun! ja
  5. Tulevaisuuden tekijät!

Hankkeen kesto, toteuttajat ja rahoitus

Metsään meni!- hanke oli Suomen ympäristöopisto Syklin ja Suomen Ladun yhteishanke. Koulutusyhteistyötahoja olivat Kielinuppu, Seikkailutaidekoulu ja Tiia Trogen. Hankkeen rahoitti Opetushallitus ja se toteutetiin vuosina 2021–2022.

Koulutuksista sanottua

Koulutusten yhteisarvosana oli 4,5/5

”Kaikki teidän koulutukset ovat niin hyviä, en kyllä keksi mitään parannettavaa”

”Tosi onnistunut paketti aihepiireiltään, toiminnaltaan ja keskusteluiltaan”

”Mielestäni koko koulutus ja koko porukka saivat tunnelman alusta lähtien koholleen. Ihan mielettömän rikastava koulutus kokonaisuus!”

”Te kouluttajat loitte kivan, rennon ja kannustavan ilmapiirin, jossa oli hyvä olla semmoisena kuin on. Kiitos teille!”

”Sain uusia ideoita omaan työhöni ja tapoja toteuttaa pedagogista toimintaa.”

”Pidin koulutuksen käytännön läheisyydestä ja tekemisen meiningistä.”

”Kiitos ammattitaitoisesta ja mukaansa tempaavasta koulutuksesta!”

Lisätietoja

Riina Fågel
Projektipäällikkö
Suomen ympäristöopisto Sykli
050-517 8958
riina.fagel@sykli.fi