Siirry sisältöön

Edistäjät-hanke tuki ammatillisia oppilaitoksia kestävän elämäntavan edistämisessä

Ilmastonmuutos, luonnon monimuotoisuuden kaventuminen ja luonnonvarojen ylikulutus pakottavat tarkastelemaan elämäntapojamme uusin silmin. Kestävä kehitys on yksi elinikäisistä avaintaidoista, joihin ammatillinen koulutus tähtää. Tulevaisuudessa kestävän kehityksen ymmärrystä ja taitoja tarvitaan kaikissa työtehtävissä ja ammateissa.

Edistäjät -hanke tuki ammatillisia oppilaitoksia ja ammatillisia opettajia yhä keskeisemmässä roolissa kestävän elämäntavan edistäjinä ja kestävän tulevaisuuden rakentajina. Hanke järjesti koulutuksia niin oppilaitoksen johdolle, opettajille kuin muullekin henkilökunnalle kestävän elämäntavan mukaisen toimintakulttuurin vakiinnuttamiseksi osaksi oppilaitoksen toimintaa.

Koulutukset toteutettiin pääosin verkkovälitteisesti. Koulutuskokonaisuudesta muodostui verkkokurssi jo on myös hankkeen jälkeen ammatillisen koulutuksen henkilöstön käytössä.

Edistäjät-koulutukset olivat osallistujille maksuttomia. Koulutukset rahoitti Opetushallitus osana Kestävän elämäntavan vahvistaminen -täydennyskoulutushankkeita. Toteuttajana toimi Suomen ympäristöopisto Sykli yhteistyössä Omnian ja Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymän kanssa.

Koulutukset alkoivat syksyllä 2020 ja jatkuivat syksylle 2021 asti.

Edistäjät toteuttivat seuraavat koulutukset:

Oppilaitosten vastuulliset tulevaisuuspolut – Valmennus oppilaitosjohdolle, keskijohdolle ja kestävän kehityksen edistäjille

Miten ammatillinen oppilaitos voi omassa toiminnassaan toimia kestävää elämäntapaa ja tulevaisuutta edistäen? Vastuulliset tulevaisuuspolut -valmennus antoi oppilaitoksille eväät uudistaa strategiaansa tukemaan kestävää kehitystä, luomalla kestävyyden edistämiselle indikaattorit. Koulutus koostui alku- ja lopputapaamisista ja oppilaitoskohtaisista klinikoista, jotka auttoivat luomaan askelmerkit kestävään tulevaisuuteen. Koulutus pidettiin syksyllä 2020 ja keväällä 2021.

Johdanto kestävään tulevaisuuteen ammatillisille opettajille

Mitä ammatillisen opettajan tulee tietää kestävästä elämäntavasta ja kestävän kehityksen edistämisestä? Miten varmistaa, että omat opiskelijat saavat tarvittavat taidot rakentaakseen kestävää tulevaisuutta?

Ammatillisille opettajille suunnatut kestävän kehityksen -verkko-opinnot toteuttiin syksyllä 2020, keväällä 2021 ja syksyllä 2021. Koulutuksessa ammatilliset opettajat perehtyivät kestävän kehityksen ulottuvuuksiin ja kestävän tulevaisuuden indikaattoreihin, räätälöiden ammatillisille opettajille  verkkokurssin ja opiskelua tukevien webinaarien kautta.

Kohti kestävää ammattitaitoa – Osaamislupaustyöpajat opettajille ja koulutuksen suunnittelijoille

Miten siirtymä kestävään yhteiskuntarakenteeseen muuttaa osaamisvaatimuksia ja arjen työskentelyä oman alan eri työtehtävissä? Osaamislupaustyöpajassa perehdyttiin ohjatusti oman alan muutoksen ja muodostettiin konkreettisia opetusta ohjaavia osaamislupauksia, jotka voivat muuttaa alan toimintatapoja kestävämmäksi.

Vastuullisuusviestintä oppilaitoksessa – verkkokoulutus viestijöille, johdolle, kehittäjille, suunnittelijoille ja opettajille

Kestävyydestä viestiminen on olennainen osa kestävän elämäntavan edistämistä. Muutos vaatii viestintää. Koulutuksen neljässä webinaarissa tarkasteltiin viestintää, niin toimintaan sitouttamisen että vastuullisuudesta viestimisen näkökulmasta. Myös opettajat tarvitsevat työssään yhä enemmän vastuullisuusviestinätaitoja. Koulutuksen aikana osallistujat rakensivat oppilaitokselle tai omalle toiminnalleen vastuullisuusviestintäsuunnitelman.

Loppuseminaari loppuvuodesta 2021

Miten edistää kestävää elämäntapaa ja rakentaa kestävää tulevaisuutta ammatillisessa koulutuksessa? Seminaari kiteytti hankkeen opit ja hyvät käytännöt.

Edistäjät -koulutukset olivat osallistujille maksutonta. Koulutukset rahoitti Opetushallitus osana Kestävän elämäntavan vahvistaminen -täydennyskoulutushankkeita ja ne toteutti Suomen ympäristöopisto Sykli yhteistyössä Omnian ja Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymän kanssa.

Lisätietoa Edistäjistä:

Projektipäällikkö Terhi Yli-Pirilä
terhi.yli-pirila@sykli.fi
050 339 0382