Kutsu seikkailuun -hankkeen tavoitteena oli tarjota innostavia, luovia, kestäviä ja monipuolisia menetelmiä luontotoiminnan kehittämiseksi varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa.
Koulutusten teemoja olivat kestävyys, luovuus ja leikillisyys, luontotoiminnan elämyksellisyys ja turvallisuus sekä osallisuus ja yhdenvertaisuus. Teemoja lähestyttiin käytännönläheisesti ja toiminnallisesti taide- ja seikkailukasvatuksen monipuolisin menetelmin. Luonnossa olemisella on todetusti positiivisia vaikutuksia oppimiseen ja hyvinvointiin. Koulutuksissa opittiin, miten luonto laajennetaan monipuoliseksi oppimisympäristöksi.
Sisältöjen lähtökohtana oli varhaiskasvatussuunnitelman ja esiopetussuunnitelman perusteet, lapsilähtöisyys ja erilaisten oppijoiden huomiointi. Tavoitteena oli saada luontotoiminnasta pedagogisesti perusteltua ja säännöllistä. Taide- ja seikkailukasvatuksen keinot toivat toimintaan elämyksellisyyttä.
Koulutukset oli tarkoitettu opetustoimessa työskenteleville varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen opettajille ja kasvattajille. Koulutushanke oli Opetushallituksen rahoittamaa henkilöstökoulutusta.
Hankkeen koulutukset
Hankkeessa oli viisi koulutusosiota, joiden koulutukset toteutettiin vuonna 2024. Kaikissa osioissa koulutuskokonaisuus koostui ennakkotehtävästä, koulutuspäivästä, omassa työssä suoritettavasta välitehtävästä ja verkkotapaamisesta.
Kevät 2024
Koulutusosio 1
Kestävää ulko-opetusta seikkailutaiteen keinoin- verkkotyöpajat
Syklin ja Seikkailutaidekoulun osallistava verkkotyöpaja loi kestävää ja pedagogista viitekehystä ulkona oppimiselle. Työpajassa orientoiduttiin kestävään taidepedagogiikkaan, luontotoiminnan aloittamiseen ja lähiluontoon oppimisympäristönä. Seikkailutaidetta esiteltiin sekä taidekasvatuksen teorian että innostavien, leikillisten ja kokeellisten käytännön tehtäväideoiden kautta. Pienryhmissä reflektoitiin opittua suhteessa omaan osaamiseen, heräteltiin luovuutta ja jaetaan ideoita. Verkkotyöpajoja järjestettiin yhteensä neljä kertaa helmi-maaliskuussa 2024.
Koulutusosio 2
Ulos seikkailemaan, taiteilemaan ja oppimaan, lähikoulutus
Syklin ja Seikkailutaidekoulun monipuolinen koulutuskokonaisuus sisälsi innostavia käytännön ideoita taide- ja ympäristökasvatukseen ulkona. Sisällöt nivottiin VASU:n ja EOPS:n perusteisiin painottaen oppimisympäristöjen laajentamista lähiluontoon, tieto- ja viestintäteknologian käyttöä ja monilukutaitoa. Tavoitteena oli, että taiteen mahdollisuudet ympäristökasvatuksessa aukeavaisivat osallistujille uudella tavalla seikkailutaiteen leikillisten menetelmien avulla. Leikki ja luovuus kulkevat seikkailutaidekasvatuksessa käsi kädessä! Koulutuksia toteutettiin Tuusulassa, Mikkelissä, Oulussa, Seinäjoella ja kaksi koulutusta Helsingissä huhti-toukokuussa 2024.
Syksy 2024
Koulutusosio 3
Kestävää taidekasvatusta luonnonvärein, lähikoulutus
Seikkailutaidekoulun ja Forssan kuvataidekoulun järjestämässä koulutuksessa syvennyttiin ekologisiin ja myrkyttömiin taidemateriaaleihin. Maalausmateriaaleja opittiin tekemään itse luonnonväreistä ja -materiaaleista ja käyttämään luovasti varhaisessa taidekasvatuksessa. Materiaalitietotta syvennettiin monipuolisten kokeilujen kautta, yhdistellen ekologisen kestävyyden, kiertotalouden, luonnontieteiden ja taidepedagogiikan näkökulmia. Työskentely oli kokeellista ja leikillistä! Koulutuksia toteutettiin Forssassa, Helsingissä ja Tampereella elokuussa 2024.
Koulutusosio 4
Turvallisen ryhmän rakentaminen seikkailukasvatuksessa, lähikoulutus
Koulutuksen teemana olivat seikkailukasvatus varhaiskasvatuksessa, ryhmäytyminen ja psyykkinen turvallisuus. Seikkailukasvatuksen avulla voidaan tukea ryhmän sosiaalisten- ja tunnetaitojen kehittymistä ja lisätä lasten toimijuutta ja osallisuutta. Koulutus perustui ajatukseen, että turvallinen ryhmä on oppimisen lähtökohta. Psyykkisen turvallisuuden rakentamisen ja vaalimisen tulisi olla kaiken toiminnan läpäisevä periaate. Kouluttajana toimi kouluttajapsykoterapeutti ja erityisluokanopettaja Kaisa Pietilä. Koulutuksia toteutettiin Tampereella, Helsingissä ja Kuopiossa syys-marraskuussa 2024.
Koulutusosio 5
Seikkailu kuuluu jokaiselle lapselle – yhdenvertaisuus luontotoiminnassa, lähikoulutus
Käsikädessä kohti seikkailua! Tässä koulutuksessa sai välineitä ja ideoita, kuinka vahvistaa erilaista tukea tarvitsevien ja monikulttuuristen lasten osallisuutta ja yhdenvertaisuutta päivittäisessä toiminnassa. Koulutus muodostui toiminnallisen tarinan ja ilmaisun ympärille, johon liitetään leikki, mielikuvitus, moniaistisuus ja kokemuksellisuus. Seikkaillessa koettiin tunteita ja tutkitaan lähiympäristöä yhdessä toisten kanssa. Koulutuksessa avattiin osallisuutta ja saavutettavuutta sekä teorian että käytänteiden avulla monipuolisesti. Kouluttajana toimi Sykli ja Kiertävä luontokoulu Naakka. Koulutuksia toteutettiin Hämeenlinnassa, Jyväskylässä ja Tuusulassa lokakuussa 2024.
Hankkeen toteuttajat
Kutsu seikkailuun oli Suomen ympäristöopisto Syklin ja Seikkailutaidekoulun yhteishanke. Koulutuskumppaneina olivat Forssan kuvataidekoulu, Kaisa Pietilä ja Kiertävä luontokoulu Naakka.
Hankkeen rahoitti Opetushallitus.
Kysy lisää
Riina Fågel
kouluttaja, ympäristö- ja kestävyyskasvatus- 050 517 8958
- riina.fagel@sykli.fi