Viisi askelta ympäristöahdistuksesta tulevaisuustietoisuuteen
Ihmislajille ajallinen avaruus hahmottuu vaikeasti. Savanni-ihmisen ei kannattanut pohtia tulevaisuutta vuosikymmenten päähän – tärkeämpää oli reagoida nopeasti akuutteihin uhkiin. Maatalousyhteiskunnassa piti kantaa huolta ruuan riittämisestä seuraavaan kasvukauteen. Elämän saattoi odottaa jatkuvan suunnilleen entisenlaisena sukupolvesta toiseen.
Nuori ihmisyksilö jäsentää maailmaa lyhyen elämänkokemuksensa pohjalta: omaa lapsuutta kaukaisempi historia näyttäytyy melkein epätodellisena. Keski-ikäiselle kolmen vuosikymmenen takaiset asiat voivat olla kirkkaita kuin eilispäivä, mutta vastaavaa ajanjaksoa eteenpäin on vaikea kuvitella. Tunnistamme hyvin elinaikanamme tapahtuneet radikaalit murrokset, kuten digitalisaation ja sen vaikutukset, mutta aliarvioimme lähitulevaisuuden muutoksia.
Kun ihminen on kehittänyt teknologioitaan yhä tehokkaammiksi, vaikutuksemme planeettaamme ovat kasvaneet: ne ulottuvat jo maapallon joka kolkkaan ja pitkälle tulevaisuuteen. Meille olisi luontaisinta elää hetkessä ja pohtia tulevaisuutta ehkä tulevan kesäloman tai omien uratavoitteiden tasolla. Ihmislajin kehitys pakottaa meidät kuitenkin pois mukavuusalueeltamme: joudumme kantamaan huolta tulevaisuudesta tavalla, johon aivomme eivät haluaisi taipua.
Ympäristöahdistuksen aika
1900-luvun puolivälin jälkeisinä vuosikymmeninä vallitsi vahva kehitys- ja teknologiausko: luotettiin siihen, että uusilla sukupolvilla olisi aina edellisiä korkeampi elintaso. Nykyiset nuoret kasvavat päinvastaisessa ilmapiirissä. Nuorisobarometrin 2018 ennakkotulosten mukaan nuorten huoli ilmastosta on kasvanut jyrkästi vuodesta 2006. Eniten on kasvanut niiden nuorten osuus, joita ilmasto huolestuttaa ”erittäin paljon”.
Tulevaisuus pelottaa, ja pelko aiheuttaa torjuntaa, kuten ongelmien vähättelyä ja kieltämistä. Parin viime vuoden aikana keskusteluun on noussut ympäristö- ja ilmastoahdistus. Panu Pihkala on julkaissut aiheesta kirjan, jolle Kansanvalistusseura myönsi vuoden 2018 sivistyspalkinnon. Aalto yliopisto on perustanut opiskelijoilleen tukiryhmiä, joissa purkaa ilmastoahdistusta. Ilmiötä on käsitelty Yleisradion eri kanavilla, esimerkiksi Perjantai-ohjelmassa 6.4.2018, Aktissa 19.12.2018 ja kokonaisen sarjan verran Kioskin ilmastouutisissa. Suomen Kuvalehti tarkasteli ihmisen tarinaa ja tulevaisuutta ansiokkaassa artikkelissaan helmikuussa 2019. Jopa iltapäivälehdet ovat tarttuneet aiheeseen.
Ympäristöahdistuksesta tulevaisuustietoisuuteen
Ympäristöahdistus kertoo kivuliaasta heräämisestämme siihen, että tulevaisuus ei ole itsestäänselvyys. Että teknologinen kehitys ei automaattisesti merkitse parempaa tulevaisuutta. Että rajaton kasvu ei ole loputtomasti mahdollista rajallisessa tilassa, rajallisin resurssein. Ettei teknologia yksin riitä ratkaisemaan suhdettamme luontoon ja ympäristöongelmiin.
Meidän on kaivettava arvot esiin laatikon pohjalta, jonne ne unohtuivat joskus kehitysuskon vuosikymmeninä. Meidän on otettava kantaa siihen, millaisen tulevaisuuden haluamme, ja sitten toimittava sen puolesta.
Onneksi ihmislajille on ominaista oppimiskyky. Tulevaisuustietoisuus on taito, jota voi kehittää niin yksilön kuin organisaationkin tasolla. Se muodostuu viidestä tekijästä:
- Aikaperspektiivi: miten ymmärrämme kehityskulkuja ja syy-seuraussuhteita?
- Kokemus toimijuudesta: uskommeko voivamme vaikuttaa tulevaisuuteen oman elämämme ja yhteiskunnan tasolla?
- Avoimuus vaihtoehdoille: osaammeko suhtautua kriittisesti vallitseviin ”totuuksiin” ja olosuhteisiin, joihin olemme kasvaneet? Näemmekö mahdollisuuksia toimia toisin?
- Systeeminen hahmottaminen: ymmärrämmekö ihmisen ja luonnon muodostamia järjestelmiä, niiden toimintaa ja monimutkaisia vaikutuksia toisiinsa?
- Muiden eettinen huomioiminen: kannammeko vastuuta paitsi omasta tulevaisuudestamme, myös muiden ihmisten, yhteiskunnan ja tulevien sukupolvien mahdollisuuksista hyvinvointiin? Välitämmekö luonnosta ja muista eliölajeista?
Ehkä ahdistus on välttämätön välivaihe oppimisprosessissa, jossa ihminen kehittää ymmärryksen ja vastuuntunnon suhteessaan tulevaisuuteen? Harjoitellaan aikaperspektiivimme laajentamista vaikkapa piirtämällä aikajanoja ja kuvailemalla toivottavia tulevaisuuksia. Havainnoidaan uusia ideoita ja ratkaisuja ja tartutaan myönteisten muutosten mahdollisuuksiin. Huomioidaan muut, lähellä ja kaukana – nykyisin on tieteellistä näyttöä siitä, että se lisää myös omaa hyvinvointiamme tehokkaammin kuin aineellinen menestys. Tästä kaikesta kasvaa kokemus toimijuudesta, mahdollisuuksistamme olla tulevaisuuden rakentajia.
Hyvää tulevaisuuspäivää 1.3.2019!
Tulevaisuustietoisuuden käsitteen on kehittänyt Turun yliopiston tutkija Sanna Ahvenharju tutkimusryhmineen. Lue lisää: https://www.utu.fi/fi/yksikot/ffrc/tutkimus/hankkeet/Sivut/tulevaisuustietoisuus.aspx
Kirjoittaja:
Heli-Maija Nevala
koulutuspäällikkö