Siirry sisältöön

Suomen tila paranee vain osaamistasoa nostamalla: Visio kestävästä jatkuvasta oppimisesta 

Julkaistu: 19.11.2026

Mia O'Neill

Tiukassa taloustilanteessa keskustellaan säästöistä ja haikaillaan talouskasvun perään. Keskustelu on usein lyhytnäköistä eikä varsinaisesti puhuttele käsillä olevaa ongelmaa, saati anna siihen ratkaisuja.  

Kasvua syntyy innovaatioista, uusista avauksista, teknologioista, palveluista – niistä tarpeista, joita yhteiskunta haluaa tai tarvitsee. Samalla kasvua ei synny loputtomiin luomalla olemattomia tarpeita, lietsomalla kulutusta ja valmistamalla turhakkeita, jotka tärväävät rajallisia luonnonvaroja. Talouskasvu voi syntyä myös aineettomista palveluista, elämyksistä, puhtaasta teknologiasta ja pitkän tähtäimen tarpeista.  

On myös muistettava, että kasvua ja hyvinvointia ei synny planeetalla, jossa ei ole riittävää ruoantuotantoa, puhdasta vettä tai ilmaa, jossa resurssit on käytetty loppuun eikä inhimillistä pääomaa hyödynnetä. Puhutaan kestävyysosaamisesta, eli siitä osaamisesta, mitä tarvitaan, jotta yhteiskuntamme ja planeettamme toimisi jatkossakin sosiaalisesti, ekologisesti ja taloudellisesti kestävästi. Se pitää sisällään myös toimivuuden poikkeusoloissa, oli kyseessä sitten luonnonkatastrofi tai sotilaallinen uhka. Kestävyysosaaminen on sitä systeemistä ymmärrystä ja käytännön tekoja, mitä jokaisella alalla tarvitaan.  

Syklin Tulevaisuusfoorumi 18.11.2026 Helsingin BioRexissä kokosi yhteen asiantuntijoita pohtimaan, miten Suomi saadaan nousuun ja mikä rooli osaamisella ja oppimisella tässä on. Keskustelu nivoutui vahvasti kestävyysosaamisen ympärille, sillä se on lähtökohta toimivan yhteiskunnan ja kestävän talouskasvun toteutumiselle. Kyse ei ole vain ympäristötietoisuudesta, vaan kokonaisvaltaisesta ymmärryksestä miten asiat vaikuttavat toisiinsa ja miten hyvinvointia voidaan ylläpitää rajallisella planeetalla.  

Keskustelu keskittyi vahvasti myös jatkuvaan oppimiseen; elinikäiseen oppimiseen läpi työurien, alanvaihtajista täydennyskoulutettaviin. Ammatillinen aikuiskoulutus nähdään usein ylimääräisenä kulueränä ja helppona säästökohteena, mikä osoittaa yksinkertaisesti vain sen, että sen toteutuksesta, kustannustehokkuudesta ja vaikuttavuudesta ei tiedetä paljoakaan, vaan se mielletään helposti vain perustutkintoa suorittavien kokopäiväisesti opiskelevien aikuisten ajankuluksi. 

Ketterä ammatillinen aikuiskoulutus vastaa työelämän tarpeisiin

Työelämä on muuttunut lyhyessä ajassa nopeasti ja se tulee muuttumaan jatkossakin entistä vauhdikkaammin muun muassa tekoälyn myötä. Tämä tarkoittaa, että aiemmin suoritetut tutkinnot, niin toiselta asteelta kuin korkeakouluistakin, eivät välttämättä vastaa työssä nykyään tarvittavaa osaamista. Muuttuvassa työelämässä, ja etenkin ikäluokkien pienentyessä, on tärkeää, että työikäisen väestön osaaminen on riittävällä tasolla. Uudet teknologiat, kestävä ratkaisut ja digivihreän siirtymän toteuttaminen vaativat täydentävää osaamista vanhojen oppien päälle. Ajantasainen osaaminen ei ole vain yksilön, vaan myös yrityksen ja koko yhteiskunnan etu, sillä osaaminen synnyttää innovaatioita, jotka taas ovat avain uuteen nousuun.  

Keskusteluissa saatetaan usein vähätellä ammatillisen koulutuksen vaikuttavuutta tai perään kuuluttaa tekoälyn mahdollisuuksia. Ei kuitenkaan ole järkevää rakentaa tulevaisuuden osaamista yksilön tekoälyn käytön varaan. Tekoälyn tuottama tieto on vain yksi osa oppimisprosessia. Tietoa on saatavilla loputtomasti. Oppimisprosessissa tietoa suodatetaan, käsitellään ja sovelletaan; tieto muuttuu ymmärrykseksi. Yksilö ei välttämättä tiedä, onko tekoälyn tarjoama tieto ajankohtaista, olennaista tai edes oikeaa. Yksilö ei myös pelkästään lukemalla omaksu uutta tietoa siten, että siitä syntyy tietotaitoa. Tekoäly voi tukea tiedonhankintaa, mutta laadukkaan osaamisen varmistamiseksi tarvitaan myös koulutusta, kouluttajia ja formaaleja rakenteita.  

Paljon kuullaan myös huolta siitä, että joillakin aikuisilla on useampi tutkinto eikä julkinen rahoitus riitä tutkintotehtailuun. Tämä olisi peruste ammatillisen aikuiskoulutuksen alasajoon tai ainakin kustannusten siirtämiseen yrityksille ja työnantajille. 

Ammatillisia aikuisopiskelijoita on kuitenkin monenlaisia. Osa on alanvaihtajia, jotka suorittavat perustutkintoa – on tärkeää edelleen sallia mahdollisuus uuteen uraan työkyvyn tai työllisyystilanteen muututtua. Perustutkinto-opintoja tulisikin tarkastella omana kokonaisuutenaan.

Lisäksi moni aikuisopiskelija suorittaa ammatti- tai erikoisammattitutkintoa, joka on yllättävän tuntematon käsite monelle päättäjällekin. Aikuisopiskelijat suorittavat tutkintonsa työn ohessa: he käyvät työssä, osallistuvat satunnaisiin koulutuspäiviin, ja suorittavat oppimistehtäviä ym. omalla työpaikallaan omien työtehtäviensä ohessa tai niihin sisällytettynä, esimerkiksi oppisopimuksella. Tällöin opiskelija on työssäkäyvä veronmaksaja, joka työnantajan kustannuksella käyttää osan työajastaan osaamisen päivittämiseen. Koska opiskelu tehdään pitkälti oikeassa työympäristössä, valuu osaaminen myös muualle organisaatioon ja se saadaan välittömästi käyttöön. Syntyy uusia käytäntöjä, toimintatapoja, innovaatioita. Koulutus kestää tyypillisesti ½-1,5 vuotta, se ei pidä sisällään yleissivistäviä yhteisiä opintoja kuten kieliä, ja kokonaisen tutkinnon sijasta se voidaan rajata myös yhteen tai useampaan tutkinnon osaan osaamistarpeen mukaan. Syntyy täsmäosaamista opiskelijan ja työelämän akuuttiin tarpeeseen työn ohessa nopeasti ja tehokkaasti. Ja mikä parasta, opiskelija ja työnantaja tietävät, mitä opinnot sisältävät ja mikä on niiden vaatimustaso, sillä koulutus perustuu tutkinnon perusteisiin – toisin kuin mikä tahansa markkinapohjainen kurssi. Tällä on suuri merkitys koulutuksen laadukkuuteen.  

Moni korkeakoulutettu kokee tarvitsevansa osaamisen päivitystä aika ajoin. Tällöin uusi tutkinto ei ole ratkaisu, sillä työelämästä ei haluta olla poissa vuosia. Akateemisesti koulutettu tuntee teorian ja opiskelutekniikat, mutta kaipaa käytännön osaamista. Tällöin vastauksena on ketterä ammatti- tai erikoisammattitutkinto tai pienempi osaamiskokonaisuus. Tämä vastaa myös osaamistason nostoon – vaikka koulutustaso ei nousisikaan.  

Sen sijaan moni käytännön tekijä ei koe korkeakoulutusta omakseen: taustalla saattaa olla oppimisvaikeuksia, lukihäiriöitä, tai muita haasteita. Se ei tarkoita, etteikö henkilöllä olisi ammatissa vaadittavaa osaamista. Toisen asteen tutkinnon suorittanut saattaa hyvinkin haluta ja tarvita lisäosaamista vuosien varrella, jolloin koulutuspolku etenee luontaisesti perustutkinnosta ensin ammatti- ja lopulta erikoisammattitutkintoon. Tämä johtaa myös koulutustason nostamiseen. Henkilö, joka ei koskaan päätyisi korkeakouluun, voi ollakin korkeasti koulutettu asiantuntija suoritettuaan erikoisammattitutkinnon. Jossain päin maailmaa ajatellaan näin: ehkä Suomessakin huomataan jonain päivänä erikoisammattitutkinnon suorittaneiden korkea koulutustaso (vrt. eurooppalainen short-cycle tertiary education).  

Miten kestävä jatkuva oppiminen hyödyttää Suomea? 

Nyt, kun aikuisten ammatillinen koulutus on toivottavasti selkeytynyt, palataan vielä Suomen nousuun. Millä saamme lisää tuottavuutta, korkean jalostusasteen tuotteita, lisää vientiä ja kysyntää suomalaisille tuotteille?  

Tarvitsemme osaamista. Digivihreä kaksoissiirtymä toteutuu nyt, ja silloin tarvitaan kestäviä ratkaisuja. Digitalisaatio ja tekoäly ovat hyviä välineitä kestävien käytäntöjen toteuttamiseksi, mutta eivät yksin ratkaise haasteita. Huoltovarmuudenkin kannalta tärkeä kiertotalous tulisi nostaa yhteiskunnan normiksi, jolloin poikkeustilakaan ei notkauta teollisia prosesseja tai muita rajojen ulkopuolelta raaka-aineensa saavaa elinkeinotoimintaa. Suomalainen teknologia ja kestävyysosaaminen on korkeatasoista, mutta ilman elävöittävää koulutuspolitiikkaa jäämme jälkeen. 

Ja miksi Suomi tekisi tätä työtä kestävämmän tulevaisuuden eteen, kun Kiina ja kiinalaiset saastuttaa porskuttavat menemään? Kiina on laatinut kiertotalousstrategian (6/2026), koska on ymmärtänyt, että raaka-aineiden, energian ja veden saatavuus tulee tulevaisuudessa olemaan suuri haaste myös teollisuudelle. Kiina etenee harppauksin digivihreän siirtymän osaamisessa eikä Suomi pysy mukana, ellei uskalla katsoa pidemmälle tulevaisuuteen. Kestävyysosaamiseen panostaminen on ennakointia, hyvinvoinnin ja yhteiskunnallisen vakauden turvaamista – ja kyllä, myös sitä kaivattua talouskasvua.  

Suomen kasvu nykyaikaiseksi teknologian ja puhtaan luonnon mallimaaksi on tapahtunut muutamassa vuosikymmenessä kattavan, kaikille avoimen ja elinikäiseen oppimiseen panostavat koulutuspolitiikan ansiosta. On lyhytnäköistä rajata koulutusmahdollisuuksia säästöjen toivossa, kun koulutusta ylläpitämällä saadaan aikaan kasvua ja tulevaisuuden ratkaisuja. Koulutusmuotoja voidaan muovata ketterämmiksi ja työelämälähtöisemmiksi, mutta on syytä muistaa, että jo nyt on käytössä varsin toimivat, laadukkaat ja kustannustehokkaat koulutusmuodot: ammatti- ja erikoisammattitutkinnot ja niiden tutkinnon osat. 

Kirjoittaja

Mia O’Neill

Rehtori, toimitusjohtaja

Viimeisimmät blogikirjoitukset