Johdanto
Hei lukija!
Koska olet avannut tämän blogin, olet varmastikin kiinnostunut luonnosta, kuten sen lajeista, maisemista, tunnelmista sekä harmitellut luonnon nopeita, haitallisia muutoksia. Olet ehkä miettinyt mitä voisit tehdä kasvattajana, ja etsinyt vastausta ulkona opettamisesta, mutta haluaisit oppia lisää.
Ulkona opettamisen käsite on suomen kielessä ja suomalaisessa tutkimuskentässä verrattain uusi. Käsitteeseen kytkeytyy muitakin käsitteitä, joista villit pedagogiikat (wild pedagogies) ovat yksi. Suomessa villien pedagogiikkojen käsite on kuitenkin vielä varsin vähän käytetty. Lisäksi siihen liittyy käännösvaikeus: molemmissa kielissä ”wild/villi” on monimerkityksinen sana, eivätkä ne tarkoita täsmälleen samaa. Englanniksi siihen ehkä liittyy vahvemmin koskematon luonto, metsä tai muu luonnonympäristö. Suorana käännöksenä ”wild” on kuitenkin ”villi”. Villi-sana liittyy puolestaan ajatukseen rohkeudesta. Ja nyt on oltava tarpeeksi villi ja rohkea, jotta kasvatuskulttuuriin saataisiin muutos.
Villeistä pedagogiikoista ei ole oikeastaan kirjoitettu Suomessa. Tämän vuoksi aloitamme keskustelun tällä blogikirjoituksella. Pysyäksemme alkuperäisissä ajatuksissa lainaamme ajatuksia suoraan Wild pedagogies kehittäjiltä ja keskeisiltä vaikuttajilta.
Mistä lähtökohdista ja ajatuksista villit pedagogiikat (wild pedagogies) juontavat juurensa?
Maapallo on suurten ja nopeiden, ihmisten aiheuttaminen muutosten keskellä. Meitä uhkaa multikriisiytyminen: esimerkiksi ilmastonmuutos, luontokato, AMOC-merivirran hidastuminen, sodat, polarisaatio ja pandemiat. Näihin teemoihin liittyvät uutiset ovat jo jokapäiväisiä herättäen monenlaisia ympäristö- ja ilmastotunteita.
Koulutuksemme pohjaa tällä hetkellä liiaksi ihmis- ja yhteiskuntakeskeisyyteen eikä anna riittävästi eväitä toimia muuttuvassa maailmassa. Tähän on myös Opetus- ja kulttuuriministeriö kiinnittänyt huomiota tehdessään visioraporttiaan Peruskoulu 2045: Elämää varten, jonka mukaan peruskoululaiset pitää kasvattaa muuttamaan maailmaa (Peruskoulu 2045: Elämää varten : Visio suomalaiselle peruskoululle).
Lainaamme seuraavassa mukaillen Jickling ym. 2025 tekstiä: Juuri nyt, tässä maailmanajassa, tarvitsemme suurta, jopa perustavanlaatuista kulttuurista muutosta, ja koulutuksen on oltava sen sydämessä. Kun muutoksen tarve on näin valtava, emme voi jatkaa samojen asioiden tekemistä; emme voi jatkaa samoina ihmisinä; emme voi jatkaa samoina opettajina; emme voi jatkaa samoihin pedagogiikoihin luottamista; emmekä voi jatkaa ajattelemista samalla tavalla.
Mistä villeissä pedagogiikoissa on oikein kyse?
Pedagogiikka tarkoittaa yksinkertaistettuna kasvatustieteellistä osa-aluetta, jossa keskitytään kasvatuksen ja koulutuksen periaatteisiin, menetelmiin ja tavoitteisiin. Käytännössä pedagogiikka sisältää sekä pohdintaa, mallintamista että käytännön toimintaa siitä, miten opetetaan.
Villi pedagogiikka on kääntynyt monikkomuotoon ”villit pedagogiikat (wild pedagogies), sillä se avaa useampia pohdintoja ja mahdollisuuksia transormatiivisesta eli uudistavasta maailmaan ja luontoon avautuvasta opettamisesta, johon olennaisena osana kuuluu ulkona tapahtuva paikkalähtöinen, ei-ihmiskeskeinen opettaminen, oppiminen ja kasvaminen (Jickling ym. 2018).
Villit pedagogiikat (wild pedagogies) syntyi alkujaan Kanadassa, ja vuodesta 2014 lähtien sitä on ottanut omakseen nouseva kansainvälinen kouluttajien ryhmä. Pyrkimyksenä on alusta asti ollut tutkia yhdessä ja tavoitella vastauksia, miten meidän ihmisten tulisi muuttua ja elää tässä ajassa. Perusajatuksena on, että suhteemme luontoon on muututtava viipymättä; ja että koulu ja kasvatus ovat välttämättömiä kumppaneita tällaisella matkalla. (Jickling, ym. 2025)
Villiä näissä pedagogiikoissa ja ajattelussa on, että meidän pitää luopua nykytietämisen ja perinteisen opetuksen kontrollista ja kyseenalaistaa sitä, mitkä tiedot, taidot ja olemisen tapa ovat tärkeitä. Meidän pitää avartaa katsettamme ja ajatteluamme ja kurottaa kohti vuorovaikutusta luonnon kanssa – yhtenä eliölajina tässä eliölajien kirjossa, ottaa luonto yhteisopettajaksemme. (Jickling, ym., 2025)
On hyvä ymmärtää, etteivät villit pedagogiikat ole mikään dogmaattinen pedagogiikka, vaan se on tarkoitettu työkaluksi, joka auttaa opettajia kyseenalaistamaan käytäntöjään ja järjestelmiä, joissa he työskentelevät. Enemmänkin se kutsuu opetuksen ja pedagogiikkojen villiinnyttämiseen kuin määrätyn säännöstön noudattamiseen (Jickling, ym. 2025).
Suomessa koulutuksen arvopohja on ekososiaalisessa sivistyksessä, ja opettajilla on laaja vapaus opettaa ja kasvattaa oppilaitaan vähän villistikin ja silti opetussuunnitelmaa noudattaen, joten tässä on pedagoginen suuntaus, johon kannattaa tutustua.
Ohjenuorana villeissä pedagogiikoissa on Six Touchstones – kuusi astinkiveä
Villien pedagogiikkojen ymmärtämisen tueksi on hyvä tutustua sen pohja-ajatuksiin eli kuuteen niin sanottuun astinkiveen. Niitä seuraamalla voi muokata opetustaan, ajatteluaan ja käytännön toimiaan. Noita kuutta astinkiveä voi ajatella kuin polkuna, joita astelee kiveltä kivelle. Toisaalta voisi ajatella, että villit pedagogiikat ovat kuin kuusijalkainen hyönteinen, jonka kaikkia jalkoja tarvitaan kuljettamaan hyönteistä haluttuun suuntaan.
Nämä astinkivet ovat kuin kiintopisteitä sille, mihin pyrimme. Ne antavat ajattelun aiheita, ja auttavat meitä kiinnittämään huomiota niihin keskeisiin kysymyksiin, jotka ovat tämän ajattelutavan ytimessä. Ne eivät siis ole kuin kiveen kaiverretut kymmenen käskyä, joita pitää kirjaimellisesti noudattaa.
Tässä nämä kuusi astinkiveä ovat lyhyesti esiteltyinä:
1. Luonto yhteisopettajana – Nature as co-teacher
”Tämä astinkivi tunnustaa, että luonto on elinvoimainen, aktiivinen ja toimijuudeltaan avoin paikka, jota kannattaa kuunnella, johon kannattaa kiinnittää huomiota, johon kannattaa rakentaa suhdetta ja josta kannattaa oppia. Tämän hyväksyminen tarkoittaa, että kouluttajat viettävät enemmän aikaa ulkona ja löytävät erilaisia pedagogisia mahdollisuuksia.” Jickling ym. (2018)
Moni opettaja on jo tietämättään tätä astinkiveä noudattanut. Ulkona opiskellessa oppilaat ovat kiinnittäneet huomiota johonkin luonnon ilmiöön tai tapahtumaan, ja opettaja on antanut tämän vuorovaikutuksen jatkua ja muokannut ulkotuntia luonnon tarjoamaan suuntaan, ehkä jopa aloittaen jonkin projektin luontolähtöisesti ja antaen luonnon ohjata opiskelua eteenpäin.
2. Monimutkaisuus, tuntemattomuus, spontaanius – Complexity, the Unknown, and Spontaneity
”Tämä astinkivi asettaa etusijalle ennakoimattoman ja vastustaa halua kontrolloida opetustilanteita. Se kehottaa kouluttajia olemaan avoimia spontaaneille ja joskus yllättäville tapahtumille. Oppiminen ei ole vain opetussuunnitelman tavoitteita, eikä maailma toimi vain puhtaasti, ennustettavasti ja lineaarisesti. Jotain tärkeää ja ihanaa menetetään, jos oletamme sen toimivan niin.” Jickling ym. (2018)
Tämä liittyy vahvasti myös ensimmäiseen astinkiveen. Vapaissa tilanteissa on uuden löytämisen ja oivaltamisen mahdollisuuksia, ja usein hetkiä, jotka oppilaat kuin opettajatkin muistavat vielä vuosien jälkeenkin.
3. ”Villeyden” paikantaminen – Locating the wild
Tämä on vaikea käännettävä. Suomeksi puhumme ”erämaasta” jos puhumme jostain alkuperäisestä, villistä luonnosta, ja meille sana ”villi” yhdistyy moneen muuhunkin yhteyteen kuin luontoon. ”Villillä” on oma kulttuurinen tausta-ajattelunsa. Nyt on kuitenkin löydettävä sanan ”villi” perusolemus, luonnon olemukseen liittyvä arvaamattomuus, elinvoimaisuus, monimuotoisuus ja sitkeys. Villiä on niin syvällä metsän siimeksessä olevassa kuoriaisessa kuin asfaltin läpi taistelevassa voikukassa.
Tässä on alkuperäinen selitys tälle astinkivelle:
”Uskomme, että villiä voi löytää kaikkialta, mutta sen tunnistaminen ei välttämättä ole helppoa. Villiä voi hämärtää kulttuuriset työkalut, kohtaajien siirtomaa-ajan suuntautuminen ja itse betoni.” Jickling ym. (2018)
4. Aika ja harjoittelu – Time and practice
”Uskomme, että suhteiden rakentaminen luontoon vie aikaa, kuten minkä tahansa suhteen. Uskomme myös, että kuri ja harjoittelu ovat olennaisia tässä prosessissa.” Jickling ym., (2018)
Tämä astinkivi on toisaalta itsestäänselvyys, toisaalta olennaisen tärkeä itse oppimiselle. Meidän on vietettävä aikaa eri paikoissa luontosuhteen rakentamiseksi ja kuunneltava maailmaa. Mutta aikaakin on pohdittava uudelleen, annettava aikaa hitaalle ajattelulle, toiminnalle ja vain olemiselle – uppoutumalla siihen, mitä jotkut ovat kutsuneet syväksi ajaksi. Samalla luovumme jälleen perinteisestä kontrollista ja otamme jälleen askeleen kohti yhteisopettajuutta ja yhteisoppimista luonnon kanssa. (Jickling ym. 2025).
5. Kulttuurinen muutos – Cultural Change
”Tapa, jolla monet ihmiset tällä hetkellä elävät planeetalla, on kestämätön. Muutosta tarvitaan kulttuuritasolla, ja koulutuksella on tärkeä rooli tässä hankkeessa. Koulutus on aina poliittinen teko, ja näemme villejä pedagogeja omaksumassa roolin harkitsevina aktivisteina.” Jickling ym. (2018)
Villit pedagogit ovat tulevaisuutta puolustavia aktivisteja. Opettajat muovaavat joka tapauksessa jollain tavalla tulevaisuutta opetuksellaan ja kasvatuksellaan, joko siirtäen perinteisiä malleja tai avaten kasvua uudistavalla tavalla. Jickling ym. (2025) antavat tekstissään tästä esimerkin:
”Kun saavumme paikkaan, käytämmekö aluksi aikaa sen esittelyyn paikkana, yhteisönä, kulttuurina, jolla on historia ja toimijuus. Annammeko jopa paikan esitellä itsensä jollain tavalla? Vai saavummeko paikkaan, esittäen vaatimuksemme ja valmistaudumme käyttämään paikkaa toimintaan.”
Lyhyesti, olemmeko osa paikkaa, vai esiinnymmekö paikan omistajina ja valtaajina.
6. Liittoutumien muodostaminen ja yhteisön rakentaminen – Forming Alliances and Building Community
”Villit pedagogit etsivät liittoja ja yhteisön rakentamista muiden kanssa, ei vain eri ympäristöissä, vaan kaikkien ihmisten ja ryhmien keskuudessa, jotka ovat tekemisissä sortavien valta-asemien ja kaikenlaisen epäoikeudenmukaisuuden kanssa.” Jickling ym. (2018)
Tässä astinkivessä on kyseessä sosiaalinen kestävyys, yhdenvertaisuus, yhteistyö ja yhteisöllisyys, joka pitää sisällään paitsi ihmiset, myös ympäröivän luonnon. ”Ei” polarisaatiolle, ranking-listoille ja toisten poissulkemiselle. Vain yhteistyöllä, toisten kuuntelemisella ja yhteisen hyvän tekemisellä voimme rakentaa parempaa maailmaa unohtamatta alkuperäiskansojen syvää viisautta luonnosta ja tässä maailmassa olemisesta.
BONUS-ASTINKIVET:
Artikkelissa Into the Wild World: Some Notes on the Emerging Wild Pedagogies Bob Jickling, Sean Blenkinsop, Marcus Morse ja Aage Jensen esittelevät vielä kaksi astinkiveä alkuperäisten kivien jatkoksi.
7. Rakastava, välittävä ja myötätuntoinen oppiminen – Learning That Is Loving, Caring and Compassionate
”Uskomme, että ihmiset voivat kehittää rikkaita suhteita yli-inhimilliseen maailmaan. Ja vastavuoroisen huolenpidon suhteet auttavat voittamaan monien ihmisten ja luonnon välisen vieraantumisen.” Jickling & Blenkinsop (2020)
Tämä on loistava lisäastinkivi villiin pedagogiikkaan, johon voi tutustua tämän suoran käännöksen kautta:
”Mitä vaaditaan, jotta kasvatetaan välittäviä, myötätuntoisia ja päteviä maapallon ennallistajia? Tähän kysymykseen ei ole yksinkertaista vastausta, mutta välittävän ja myötätuntoisen oppimisen on sisällytettävä suhteita sekä inhimillisiin että ei-inhimillisiin yhteisöihin. Tällainen näkökulma asettaa ihmisen maailmaan tietyllä tavalla – ei niinkään yksilönä, vaan pikemminkin laajemman, toisiinsa yhteydessä olevan yhteisön jäsenenä.” Jickling ym. (2025)
Kun oppimiseen ja olemiseen liitetään koko ympäröivä maailma, katsotaan sitä rakastavasti ja välittävästi, kasvetaan sekä kasvattajat että kasvatettavat kohti parempaa tulevaisuutta.
8. Mielikuvituksen laajentaminen – Expanding the Imagination
Uskomme, että tulevia opettajia ei voida enää kouluttaa järjestelmään, joka jättää oppilaat huonosti valmistautuneiksi reagoimaan nykyisiin kriiseihin ja mielikuvituksellisesti kyvyttömiksi luomaan uusia ratkaisuja.” Jickling & Blenkinsop 2020; Blenkinsop ym. 2019
Tämä astinkivi sivuaa Perusopetus 2045: Elämän puolesta -visiota, jossa sanotaan: ”Koulutusta on pystyttävä aidosti uudelleenkuvittelemaan, jotta se voi vastata muuttuvan maailman haasteisiin”. Jickling ym. (2025), sivulla 16 kuvaavat astinkiveä muun muassa näin:
”Osa villiä pedagogista työtä on laajentaa opettajien ja oppijoiden mielikuvituskykyä. Yksi kokemistamme itsepintaisimmista haasteista on se, että monien opettajien on vaikea kuvitella, että merkityksellinen oppiminen voi tapahtua joko mitattavuuden ulkopuolella tai sen tuolla puolen. Silti tämä oppiminen voi olla ratkaisevan tärkeää merkityksellisen muutoksen kannalta.”
Jo tämän astinkiven syvimmän olemuksen miettiminen puskee tämän blogin kirjoittajien mielikuvituksen rajoja vastaan ja haastaa avautumista maailmalle ja luonnolle, ja sen pohtimiselle, mitä tämä tarkoittaa suomalaisessa koulutuksessa. Toisaalta kukaan meistä ei ole täydellinen, mutta vain yrittämällä voimme toimia paremman huomisen eteen, toisiamme kannustaen, katsetta ja ajattelua avartaen. Ehkä pystymme irtautumaan ainakin joistakin ennalta määrätyistä malleista ja kasvamaan osaksi luonnon suurta verkostoa.
Mitä villit pedagogiikat voisivat olla Suomessa?
Joitain ajatuksia villeistä pedagogiikoista Suomessa löytyykin jo tämän blogin sisältä. Mitä muuta se voisi olla ja kenen kanssa villeistä pedagogiikoista voisi ajatuksia vaihtaa? Keskustelu alkaa toivottavasti jo tästä. Villiinnytään yhdessä ensi kesäkuussa ULOS-UT-OUT Ihan villinä – ulkona oppimisen kansainvälisessä konferenssissa Tampereella 9.-11.6.2026!
Blogin suorien lainauksien käännös on kirjoittajien tekemä, apuna on käytetty käännösohjelmia.
Lähteet:
Jickling, B., Blenkinsop, S., Timmerman, N., & Sitka Sage, M. (Eds.). (2018). Wild pedagogies: Touchstones for re-negotiating education and the environment in the Anthropocene. Palgrave Macmillan.
Jickling, B., Blenkinsop, S., Morse, M. & Jensen, A. (2025). Into the Wild World: Some Notes on the Emerging Wild Pedagogies
Peruskoulu 2045: Elämää varten : Visio suomalaiselle peruskoululle