Oikeudenmukaisuuden huomioiminen on olennaista vihreässä siirtymässä, jotta toimia saadaan tehtyä, eikä kukaan ei ajaudu kohtuuttomaan ahdinkoon. Olemme nopeasti etenevässä murroksessa, joka on pitkälti seurausta tarpeellisten toimien lykkäämisestä. Siirtymän onnistuminen nopealla aikavälillä edellyttää yleistä hyväksyttävyyttä. Koska fossiilisilla polttoaineilla mahdollistettu materian kulutus on niin syvästi integroitu yhteiskuntaamme, on selvää, että vihreä siirtymä tarkoittaa myös merkittäviä rakenteellisia muutoksia. Tämä tarkoittaa suuria muutoksia myös yksilötasolla. Esimerkkinä tästä ovat energiaturpeen tuottajat, joiden elinkeinolta putosi nopeasti pohja, kun EU:n päästökauppamekanismi alkoi toimia jopa odotettua tehokkaammin. Muutos on ollut niin nopea, että Sitran kolmisen vuotta sitten julkaisema työpaperi keinoista turpeesta luopumisen reilun siirtymän tukemiseksi tuntuu jo auttamattomasti myöhästyneeltä.
Maankäyttösektorin hiilinielut ovat olleet pinnalla julkisessa keskustelussa, sillä Suomella on paine saada hiilinielunsa kasvamaan. Metsät ovat olleet keskustelun keskiössä, koska niihin kohdistuu paljon ristiriitaisia intressejä. Aihe on Suomessa hyvin tunnelatautunut ja keskustelussa ne ottavat helposti vallan. Osallistuin helatorstaita edeltävällä viikolla teemaan liittyen Maa- ja metsätalousministeriön Hiilestä Kiinni -tutkimus- ja innovaatio-ohjelman seminaariin. Seminaarissa puhuttiin monessa kohtaa muutokseen varautumisen tärkeydestä, vaikka vielä ei ole täyttä varmuutta, mihin suuntaan ympäristöolosuhteet muuttuvat ilmaston muuttuessa. Oikeudenmukaisen siirtymän käsitettä sivuttiin useasti ja paneelikeskustelussa aiheelle omistettiin hyvä tovi.
Tarkoittaako oikeudenmukaisuus samaa kaikille?
Hiilestä kiinni -seminaarin paneelikeskustelussa nostettiin esille oikeudenmukaisen siirtymän kimurantit piirteet. Jo ydinkysymys, mitä oikeudenmukainen siirtymä tarkoittaa kenellekin, on moniulotteinen. Ihmisten käsitykset vaihtelevat ja monesti muutos tuntuu uhkaavalta. ”Oikeudenmukaisuus antaa toisinaan leimasimen status quolle: minun ei tarvitse muuttua, koska muutos kohtelee minua epäoikeudenmukaisesti”, kuten keskustelupanelistina ollut ympäristöministeriön neuvotteleva virkamies Tuomo Kalliokoski asian muotoili.
Aiheeseen liittyy myös vahvoja eturistiriitoja ja mittakaavakysymyksiä, kuten turveyrittäjäesimerkki osoittaa: ilmastonmuutos on globaali, hyvin viheliäinen ongelma, joka pitää ratkaista nopeasti. Akuuttiin ratkaisutarpeeseen nähden eteläpohjamaan turveyrittäjien ahdinko saattaa tuntua kovin vähäpätöiseltä. Silti myös näiden ihmisten huomioiminen on tärkeää. Muutos tapahtuu ainoastaan silloin, kun yhteistä tahtoa on riittävästi. Vaikka esimerkin turveyrittäjiä on lukumäärällisesti melko vähän, on se silti monille paikallisesti tärkeä elinkeino ja ahdinkoon joutuneet yrittäjät saavat helposti sympatiat puolelleen, jolloin ilmiöstä kasvaa kokoaan isompi. Tällä voi puolestaan olla merkittävä, hidastava vaikutus vihreän siirtymän toteutumiseen. Lisäksi esimerkin turvealaa on valtion taholta tuettu vuosikausia, mikä hämärtää yksilön vastuuta. Tukeminen on osaltaan hidastanut alan murrosta, ja nyt päästökauppamekanismin myötä se on ajautunut äkkiä umpikujaan. Onko valtio varautunut riittävästi muutokseen esimerkiksi mahdollistamalla kouluttautumisen tai tukemalla uudenlaisen elinkeinon syrjään pääsemisessä?
Oikeudenmukaisuus – kenen kannalta ja millä aikavälillä?
Oikeudenmukaista siirtymää voidaan tarkastella myös ajan ja kohteen suhteen. Oikeudenmukaisuuskysymys on globaali, eli tarkastelu on syytä ulottaa yhtä tahoa tai valtiota laveampaan mittakaavaan. Suomella on hyvät edellytykset tarjota puitteet oikeudenmukaiselle siirtymälle ja meillä on kaikki mahdollisuudet kääntää murros hyödyksi. Monessa maankolkassa asia on monimutkaisempi. Esimerkiksi kaivannaisten tarpeen kasvu lisää kysyntää ja houkuttelevuutta myös maissa, joissa ihmisoikeuksille viitataan kintaalla. Yleisesti ottaen ilmastonmuutoksen suurimmat häviäjät ovat ne vähävaraisimmat, jotka ovat myös vähiten ilmastonmuutosta edistäneet. Erityisesti häviäjiä ovat perinteisiä elinkeinoja harjoittavat alkuperäiskansat, joiden oikeudet ovat usein heikoilla tolalla globaalin teollisuuden tarpeiden rinnalla. Myös vihreässä siirtymässä piilee vaara, että hyötyjiä ovat jo ennestään vauraat valtiot, joilla on myös parhaat edellytykset mukautua murroksen yli.
Oikeudenmukaisen siirtymän osalta perusteltu kysymys on, millä aikavälillä oikeudenmukaisuutta tarkastellaan? Pitääkö mahdolliset iskut ottaa vastaan nyt, jotta myöhemmin tilanne olisi oikeudenmukainen? Vai tarkoittaako oikeudenmukaisuus sitä, kukaan ei kärsi millään aikavälillä? Lisäksi on aiheellista pohtia mitkä muutostarpeet oikeastaan johtuvat puhtaasti vihreästä siirtymästä? Jos vihreää siirtymää ei olisi, eikö tällöin olisi paineita muutokseen? Aikakäsitteeseen nivoutuu myös kysymys siitä, kenen kannalta oikeudenmukaisuutta tarkastellaan. Onko oikeudenmukaista, jos tulevat sukupolvet kärsivät siitä, ettemme ole suostuneet muutokseen nykyhetkessä? Onko reilua, että meidän pitää tehdä muutos, koska siihen ei aiemmin ryhdytty? Aikakysymys voi koskea myös muutoksen keskellä olevaa yksilöä. Asiaa voi pohtia turveyrittäjäesimerkin kautta: Jos turveyrittäjä luopuu nyt turvetuotannosta ja siirtyy esimerkiksi kosteikkoviljelyyn, hän voi joko hyötyä suuresti ollessaan etunojassa markkinoilla, joilla ei ole vielä liiemmälti kilpailua. Toisaalta hän voi myös kärsiä lähtiessään pioneerina toimintaan, jonka ympärillä ei ole vielä toimintaa tukevia rakenteita ja näin ollen hävitä pelin.
Maailmankatsomuksemme on pitkään ollut ihmiskeskeinen, eli koko maapallo resursseineen on varattu ennen kaikkea ihmisen tarpeita varten. Kysymys oikeudenmukaisesta siirtymästä myös nivoutuu tähän, sillä nyt viimeistään on luovuttava vastakkainasettelusta, jossa ihmisen ja ympäristön hyvinvointi erotetaan toisistaan. Uskon, että tämä ajattelun murros on monesti muutoskipuilun taustalla, kuten kysymyksessä Suomen metsätalouden suunnasta. Varsinaisesti kysymys ei ole siitä pitääkö meidän muuttua, vaan kyvystä varautua ja mukautua muutokseen. ”Tärkeä osa oikeudenmukaisuutta on, että tehdään ajoissa päätökset ja niistä viestitään selkeästi, jotta kaikki voivat varautua”, Kalliokoski kiteytti keskustelussa.
Osallistumalla voit vaikuttaa
Paneelikeskustelussa korostettiin, että eri näkökulmien huomioiminen ja asianomaisten tahojen kuunteleminen on oikeudenmukaisuuden kannalta oleellista. Monitahoisen keskustelun kääntöpuolena panelistit nostivat esille riskin päätöksenteon hidastumisesta.
Vihreän siirtymän ja oikeudenmukaisuuden kokemisen kannalta on tärkeää, että ihmisillä on tunne siitä, että he voivat vaikuttaa osallistumalla. Kukaan ei halua tulla sivuutetuksi, vaan olla itse mukana vaikuttamassa tärkeisiin kysymyksiin. Vaikuttamismahdollisuuksien lisäämiseksi paneelissa pohdittiin uusia demokratian muotoja, jotka mahdollistaisivat suoran vaikuttamisen paikallisiin muutoksiin. Syyllistäminen on myös syytä unohtaa, sillä kukaan ei halua myöskään olla syyllinen. Tällöin ihminen asettuu puolustusasemiin tukeutuen vanhaan sen sijaan, että keskittyisi ajattelemaan, miten voisi hyötyä muutoksesta.
Yhteiskunnan rakenteiden tulee mahdollistaa sopeutuminen. Osallistamisen ohella yhteiskunnan tulee tarjota mahdollisuudet muutokseen esimerkiksi jatkuvan oppimisen kautta. Päättäjien harteille jää politiikka, joka kantaa pitkälle tulevaisuuteen luoden edellytykset varautumiseen, mukautumiseen ja sitä kautta oikeudenmukaisen siirtymän kohti kestävää yhteiskuntaa.
Kirjoituksessa on käytetty lähteenä artikkelia: Huttunen, S., & Rekola, A. (2021). Reilu siirtymä, ekologinen solidaarisuus ja kestävyysmurroksen mahdollisuus. Alue Ja Ympäristö, 50(2), 154–164. https://doi.org/10.30663/ay.109042.