Usein kysytyt kysymykset
Missä tilanteessa voin hakeutua työvoimakoulutukseen?
Yleisesti ottaen työttömyys tai työttömyysuhka on hyväksyttävä syy tulla valituksi koulutukseen mikäli taustalla ei ole muita valintaan vaikuttavia tekijöitä, esimerkiksi keskeneräiset opinnot ja yrittäjyys voivat joissakin tapauksissa olla este. TE-toimisto tarkistaa hakijoiden tilanteen aina koulutuksen hakuvaiheessa eli soveltuuko hakija koulutusohjelmaan ja onko hänellä edellytykset tulla valituksi. Eri työvoimakoulutukset ovat suunnattuja eri taustoilla oleville hakijoille. Tarkemmat tiedot löytyvät kunkin koulutuksen koulutuskuvauksesta.
Minkälaisen korvauksen saan työvoimakoulutuksen aikana?
Koulutuksen aikana opiskelija on oikeutettu tukeen, jota hän saa myös työttömänä ollessaan. Opiskelija saa työttömyysetuutta koulutusjakson aikana, riippuen opiskelijan omasta sen hetkisestä tilanteesta, joko ansiosidonnaista päivärahaa, peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea. Lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus korotusosaan, jos koulutus mainitaan työllistymissuunnitelmassa sekä kulukorvaukseen koulutuksen aikana. Määrän voi tarkistaa suoraan oman etuuden maksajalta. Yritys ei maksa palkkaa koulutusjakson aikana.
Joudunko itse etsimään työjaksopaikan vai autetaanko minua paikan etsimisessä?
Työjaksopaikan etsimisessä on tärkeää hakijan oma intressi jotta saavutetaan paras mahdollinen tulos eli löytyy hakijan omaa mielenkiintoa vastaava työjaksopaikka. Työjaksopaikan hakemisessa autetaan ja Syklillä on oma verkosto, jonka kautta yrityksiä informoidaan/kontaktoidaan hyvissä ajoin ennen koulutuksen alkua ja myös koulutusohjelman aikana.
Hakijasta tulee opiskelija vasta kun hänet on ensin hyväksytty hakijaksi TE-toimistossa sekä Syklissä, työjaksopaikka on löytynyt ja koulutussopimus yritykseen/organisaatioon on tehty.
Opiskelija ei ole työsuhteessa yritykseen/organisaation koulutuksen aikana. Koulutusohjelman tavoitteena on opiskelijan työllistyminen.
Onko koulutus maksullista?
Yritys/organisaatio osallistuu opiskelijan koulutuskustannuksiin, tämä summa on koulutuskohtainen. Tarkemmat tiedot löytyvät jokaisen koulutuksen kohdalta.
Opiskelijalle työvoimakoulutus on maksutonta.
Työelämälle
- Työelämässä oppiminen
- Työpaikkaohjaajalle
- Työvoimakoulutukset
- Ohjeet näyttöjen arvioijalle
- Lupa- ja korttikoulutukset
- Tilauskoulutukset
- Opetustoimen henkilöstökoulutus
- Palvelut oppilaitoksille
- Asiantuntija- ja kehittämispalvelut
- 3D-virtuaaliympäristöt rakennusten sisätiloista
- EEinssi: Rakennusten energiatodistukset ja energiakatselmukset
- Kiertotalouspalvelu CIRCULA+ yritysvalmennukset
- Materiaalitehokkuuskartoitus
- Ympäristö- ja kestävyyskasvatus
- Ekokompassin auditointi- ja asiantuntijapalvelu
- Hiilijalanjälkilaskenta
- Laatu-, ympäristö- ja turvallisuusjohtaminen
- Jätehuolto ja materiaalitehokkuus
- Ammattilaisen kädenjälki- verkkokurssit
- Tutustu asiakastarinoihin