Siirry sisältöön

Purkumateriaalien kiertotalous

Rakennus- ja purkutyömaat ovat vastuussa uudelleenkäyttö- ja kierrätyskelpoisten osien talteenotosta jätelain mukaisesti. Suomessa puretaan vuosittain 1–3 miljoonaa rakennusneliömetriä, mutta rakennusjätteen kansallisia hyötykäyttötavoitteita ei ole vielä saavutettu.

Purkumateriaalit voidaan hyödyntää joko uudelleenkäyttämällä tai kierrättämällä. Ensisijaisena tavoitteena on uudelleenkäyttö, sillä se vähentää uusien rakennusmateriaalien tuotannon ympäristökuormaa ja edistää kiertotaloutta. Toimiva kiertotalous edellyttää lisäksi oikeita työtapoja. Alan toimijoiden tuleekin hallita kiertotalouden periaatteet ja osattava soveltaa niitä käytännössä.

Purkumateriaalien kiertotalous -koulutus (12/2024-2/2026) keskittyi purkumateriaalien kiertotalouteen ja toimintatapoihin, joiden avulla kiertotaloustavoitteet voidaan jatkossa saavuttaa.

Osana koulutusta laadimme itsenäisesti opiskeltavan verkkokoulutuksen, jonka tavoitteena oli kehittää rakennus- ja purkutyömaiden osaamista.


Koulutus on Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen rahoittama (JOTPA). Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus edistää työikäisten osaamisen kehittämistä ja osaavan työvoiman saatavuutta. Palvelukeskuksen toimintaa ohjaavat opetus- ja kulttuuriministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö.

jotpa-logo.png