Siirry sisältöön

Vesihuollon uusi asiantuntija Sami Forsman viihtyy veden äärellä myös vapaa-ajalla

Syklin vesihuollon tiimiin saatiin rautaista osaamista, kun pitkän linjan vesihuollon ammattilainen Sami Forsman aloitti syyskuussa vesihuollon asiantuntijana ja kouluttajana.

Sami on työskennellyt yli 20 vuoden ajan vesihuollossa. Hänellä on laaja kokemus alasta aina kenttätyöstä työnjohtoon ja verkostopäällikön tehtäviin. Suurimman osan työurastaan Sami on työskennellyt Suomen suurimmalla vesihuoltolaitoksella HSY:llä. Ennen Sykliin siirtymistä hän työskenteli Kirkkonummen vedellä. Samin kokemus eri kokoisten vesilaitosten toimintamalleista on vahvuus, josta myös Syklin vesihuollon opiskelijat pääsevät varmasti hyötymään.

Sykli oli Samille tuttu paikka jo entuudestaan, sillä hän on suorittanut vesihuollon ammattitutkinnon ja erikoisammattitutkinnon Syklissä. Syklin vesihuollon tiimiin Sami hakeutui töihin, koska halusi uusia haasteita vesihuollon parissa. Hänelle Sykli on paikka, jossa alan kehittymiseen pääsee vaikuttamaan laajemmin. Samille on myös merkityksellistä päästä tukemaan alan ammattilaisten kehittymistä omaa osaamistaan ja kokemustaan jakamalla:

”Syklissä pääsen auttamaan vesihuollon nykyisiä ja tulevia ammattilaisia kehittymään entistä paremmiksi vesihuollon ammattilaisiksi.”

Vesi on vahvasti läsnä myös Samin vapaa-ajalla. Hän on veneillyt merellä lapsuudesta saakka ja sukellusharrastus on vienyt tutustumaan mereen myös pintaa syvemmältä. Meri ja meriluonto ovat Samille tärkeitä elementtejä, ja hän haluaa omalla toiminnallaan vaikuttaa niiden hyvinvointiin. Sami kertoo, että on ollut surullista seurata, miten lapsuuden muistojen kirkas Itämeri on muuttunut sameaksi ja levälauttoja on yhä enemmän. Paljon merellä aikaa viettävä Sami kuitenkin muistuttaa, että toivoa tilanteen muuttumiseksi on, ja toivonpilkahduksia on jo myös nähtävissä. Meren tilanteen parantaminen on Samille myös yksi ajava voima vesihuoltotyössä:

”Haluan tehdä oman osuuteni, että vesihuolto kehittyy, jotta ylivuotoja olisi vähemmän ja puhdistustulokset olisivat parempia, jotta Itämeri voisi joskus paremmin”.

Tervetuloa Sykliin Sami!

Artikkelikuva on Kirkkonummelta, Porkkalan Järvöstä. Kuvan on ottanut Ina Aranko-Forsman.

Viimeisimmät artikkelit