Siirry sisältöön

Ympäristökasvattajien uratarinoita osa 2

Sykli tarjoaa yli kymmenen vuoden kokemuksella monipuolisia eväitä ympäristö- ja kestävyysosaamisen vahvistamiseen. Tutustu Syklissä opiskelleiden ympäristökasvattajien uratarinoihin!


Ympäristön huomioiva arvokasvatus on luonnonsuojelutyötä!” 

Valmistuin ympäristökasvattajaksi joulukuussa 2021. Olen hyödyntänyt Syklin opintoja työssäni aktiivisesti. Olemme jatkaneet opinnoissani tekemieni suunnitelmien ja ohjelmien parissa, ja ne ovat nyt vankka osa toimintaamme. Opinnoista saadut ideat ovat siirtyneet myös käytännön opetustyöhöni. Koulutus avasi laajempaa näkemystä ympäristökasvatukseen, ja osaan nyt entistä paremmin yhdistää kestävän tulevaisuuden näkökulmia kulttuurikasvatusohjelmatyöhömme.  

Syklin koulutus oli erittäin hyvin suunniteltu ja toteutettu kokonaisuus. Opin uutta ja sain vahvistusta vanhaan. Opettajat ovat asiantuntevia ja heidän johdollaan oli ilo opiskella niin toiminnallisesti kuin luentomaisemmin. Ryhmämme henki oli erinomainen ja kannustava. Verkostoni vahvistuivat, ja koen että voin jatkossakin olla yhteydessä sekä sykliläisiin että opiskelutovereihini.  

Ympäristöasiat kuuluvat jokaiselle ja opinnot antavat niihin valmiutta. Ympäristön huomioiva arvokasvatus on luonnonsuojelutyötä!  

Janina Ahlfors
ohjaava museolehtori  


”Paljon uusia ihmisiä ja yhteyksiä niin ammatillisesti kuin ihan ystäviksikin asti”

Opiskelin ympäristökasvattajaksi vuosina 2017–2018. Koulutus oli ensimmäinen ulkona oppimisen painotuksella ja kaikki lähitapaamiset olivat leirimuotoisia. Olin tätä ennen osallistunut pariin Syklin koulutukseen.

Opiskelin ympäristökasvattajaksi silloin, kun metsäeskari, jota olin ollut käynnistämässä, juurtui. Tein opiskelutehtävät työhöni ja työpaikkaani liittyen. Sain opiskelujen myötä rohkeutta viedä ja laajentaa uutta asiaa työyhteisööni, kun olin hieman eri roolissa. Olin jo ennen opintoja niin sanotusti seikkailukasvatustaustainen, mutta opinnot toivat itselleni siihen lisäksi ympäristökasvattajaidentiteetin. Ennen näitä opintoja en juurikaan tuntenut alan ihmisiä, mutta valtakunnallisena kurssina loimme jo melko hyvän verkoston, ja sen jälkeen tuli paljon uusia ihmisiä ja yhteyksiä niin ammatillisesti kuin ihan ystäviksikin asti!

Näiden opintojen jälkeen opiskelin vielä erityisopettajaksi. Olen koko ajan sekä kouluttanut että opettanut kentällä, ja ennen kaikkea yrittänyt viedä niin ulkona oppimista kuin ympäristökasvatusta laajemminkin aina kyseiseen työhöni.  Työskentelin pari vuotta perusopetuksessa erityisopettajana, jonka aikana opin paljon uutta ja vein ulkona oppimisen pedagogiikkaa erityisopetukseen.

Toisinaan muutokset tapahtuvat yllättäen; nyt työskentelen lähestulkoon unelma-ammatissani: ympäristökasvattajana Tampereen luontokoulussa. Kaikesta opista ja kokemuksesta on tässä työssä hyötyä ja ympäristökasvatusopinnot olivat tähän työhön pääsyn edellytyksenä!

Taru Lindgren
erityisopettaja, varhaiskasvatuksen opettaja, yhteisöpedagogi amk (seikkailukasvatus)


”Olen löytänyt jälleen opettamisen ilon”

Valmistuin Syklistä ympäristökasvattajaksi joulukuussa 2018. Samoihin aikoihin valmistui koulun ja Vilppulankosken väliselle alueelle Pohjois-Hämeen Puumiesten toimesta upea ulkoluokka, kota.

Opiskelemme ulkona oman opetusryhmäni kanssa joka viikko. Perjantai on meidän pihapäivä. Touhuamme monipuolisesti ulkona ja viikko päättyy rauhoittumiseen elävän tulen äärellä.

Ympäristökasvattajan koulutus antoi minulle lisää varmuutta toimia ja opettaa ilman kirjoja. Mitä tahansa voi opiskella toiminnallisesti! Koulu antaa paljon hyvinvointitaitoja ja opettaa monipuolisia arjen taitoja, kun uskaltautuu ulos. 

Hienoa ja tärkeää on ollut opintojen aikana muodostuneet ihmissuhteet samanhenkisten opettajien kesken. Saan uusia ideoita ja intoa heidän työtään somessa seuraamalla.

Ympäristökasvatusopinnot ovat laajentaneet omaa näkemystäni maailmasta ja luonnosta. Olen löytänyt jälleen opettamisen ilon ja kipinän kehitellä kaikkea uutta.

Laura Palander
luokanopettaja, Vilppulankosken koulu, Mänttä-Vilppula


Tutustu ympäristö- ja kestävyyskasvatuksen koulutuksiin