Hae sivuilta

Sykli 20 vuotta

Vuonna 2022 olemme toimineet 20 vuotta ympäristöalan eturivin toimijana

Vuonna 2002 aloitti toimintansa pieni oppilaitos, joka keskittyi ympäristöalan ammatilliseen aikuiskoulutukseen. Kourallinen ympäristöalan asiantuntijoita pani tuulemaan. Jakamalla osaamistaan kouluttamalla muita he pystyisivät vaikuttamaan kestävämpään tulevaisuuteen.

Pikkuhiljaa opiskelijamäärät kasvoivat. Ympäristö- ja vesihuollon toimijat yksi toisensa jälkeen valitsivat Syklin työntekijöidensä kouluttajaksi.

10 vuoden ikäinen Sykli lanseerasi ympäristökasvatuksen koulutusohjelman. Tästä koulutusohjelmasta on sittemmin valmistunut lähes 600 varhaiskasvattajaa ja opettajaa, jotka vuorostaan opettavat kestävyyttä tuleville sukupolville.

Vuosien saatossa palvelumme ovat laajentuneet. Mukaan on tullut esimerkiksi rekrytoivia koulutuksia, räätälöityjä henkilöstökoulutuksia, verkkokoulutuksia ja viimeisimpinä vähähiilisyyden koulutusohjelma ja Kiertotalousverkosto palveluna (CE NaaS) yrityksille. Olemme myös olleet mukana lukuisissa kansallisissa ja kansainvälisissä kestävän kehityksen hankkeissa.

Ensimmäinen valtakunnallinen ympäristöalan ammatillinen erikoisoppilaitos

Olimme ensimmäinen ammatillinen erikoisoppilaitos, joka keskittyi ympäristöalan koulutuksen järjestämiseen valtakunnallisesti. Alusta asti toimintamme tavoitteena oli käytännön tekemisen kautta tukea työelämän kehittymistä kohti kestävämpää tulevaisuutta. Edelleen tunnistamme ruohonjuuritason muutoksen tarpeet osana yhteiskunnallista vihreää siirtymää ja keskitymme jatkossakin käytännön tekemiseen.

Kiitos kuluneista vuosista

Sykli ei olisi tässä tänään ilman meidän opiskelijoitamme. Heitä on jo lähes uskomattomat 40 000! Kiitos myös kaikille vuosien saatossa mukana kulkeneille yhteistyökumppaneille ja sidosryhmille. Kiitos, että olette osaltanne ymmärtäneet kestävän kehityksen merkityksen ja mahdollisuudet ja ottaneet ne osaksi omaa toimintaanne. Kiitos myös Syklissä vuosien varrella työskennelleille. Ilman heitä Sykli ei olisi sitä mitä se tänä päivänä on.

Syklin 20-vuotisjuhlavuosi tuo kädenjälkemme käsinkosketeltavaksi samalla kun jatkamme työtämme kohti kestävämpää maailmaa.

 

Juhlavuoden tapahtumat

Tulemme vuoden aikana järjestämään ja olemaan mukana erilaisissa tapahtumissa. Tapahtumia päivitetään sivulle kevään aikana.

Ajankohtaista ilmastonmuutoksessa –verkkoluento 30.3.2022

Verkkoluennolla keskiviikkona 30.3.2022 kello 13.00 – 15.00 Syklin kouluttaja Pauli Vennervirta alustaa ilmastonmuutoksen viimeisistä tiedeuutisista, EU:n ilmastopolitiikasta ja Suomen ilmastotoimien edistymisestä. Tapahtuma on maksuton ja siihen ovat tervetulleita kaikki Syklin nykyiset ja entiset opiskelijat sekä muut aiheesta kiinnostuneet.

Tule mukaan linjoille ja ilmoittaudu 29.3.2022 mennessä. Tilaisuuden loppuun jätämme tilaa aiheesta keskustelulle. Ilmoittautumisen jälkeen saat Teams-osallistumislinkin. Paikkoja on rajoitetusti ja tilaisuudesta ei tehdä nauhoitetta.

Ympäristökasvatus nyt -webinaari, 7.4.2022 klo 14-17

Tervetuloa Tunne ilmasto -hankkeen päätöswebinaariin Ympäristökasvatus nyt.

Luvassa mielenkiintoisia asiantuntijoiden puheenvuoroja ja kiinnostavia keskusteluja. Maksuton webinaari on tarkoitettu opettajille, ympäristökasvattajille ja kaikille aiheesta kiinnostuneille.

Lue lisää ja ilmoittaudu

SuomiAreena 15.7.2022

Järjestimme SuomiAreenassa paneelin, jossa pohdimme sitä, miten meidän on yhteiskuntana muutettava toimintatapojamme kestävämmäksi, jotta saamme yhdessä aikaan vihreän siirtymän. Uskomme, että jokaisen ammattilaisen on tunnettava oman toimialansa kestävät toimintatavat ja ymmärrettävä oma roolinsa vihreässä siirtymässä. Lue lisää tämän linkin takaa löytyvästä jutusta. 

Yritys- ja urapalveluiden alumnitapahtuma 18.8.2022

Syklin yrityspalveluyksikön järjestämässä ensimmäisessä alumnitapahtumassa oli mukana opiskelijoita F.E.C.-koulutuksista. Yhdessä alumnien kanssa pohdimme miten voimme kehittää alumnitoimintaa yhdessä eteenpäin.

Vesihuollon alumnitapahtuma 31.8.2022

Syklin vesihuollon nykyisille ja entisille opiskelijoille järjestettävässä verkostoitumistapahtumassa keskustelemme vesihuollon nykytilasta ja tulevaisuudesta.

Tulevaisuusfoorumi 9.9.2022

Järjestämme juhlavuoden kunniaksi Syklin ensimmäisen tulevaisuusfoorumin. Kutsumme opiskelijoita, alumneja ja työelämän yhteistyökumppaneita yhdessä kehittämään Sykliä. Keskustelemme mm. siitä, miten kestävyysmurros vaikuttaa tulevaisuudessa tarvittavaan osaamiseen ja miten Sykli voi entistä paremmin tukea ammattilaisia ja työpaikkoja kestävän osaamisen kehittämisessä.

Välke-verkoston seminaari 4.11.2022

Tervetuloa Välke-verkoston seminaariin teemalla ilmasto ja tulevaisuus – toivoa toiminnasta!

Luvassa on mielenkiintoisia puhujia, innostavia alustuksia ja verkostoitumista muiden toimijoiden kanssa.

Saat seminaarista hyviä esimerkkejä ja malleja ilmastovastuullisesta toiminnasta. Liveseminaarilla haluamme myös järjestää mahdollisuuden verkostoitumiseen. Tulethan tutustumaan siis erilaisiin ilmastotoimijoiden esittelypöytiin ja kuulemaan uusista hankkeista ja toiminnasta.

Seminaarin kohderyhmänä ovat ilmastovastuuta organisaatiossaan edistävät, ympäristötoimijat, ympäristö kasvattajat, ekotukihenkilöt ja kaikki muut aiheesta kiinnostuneet.

Pääset ilmoittautumaan mukaan tämän linkin takaa avautuvasta ilmoittautumislomakkeesta.

Lisätietoa:
Isa Mäkelä
isa.makela@sykli.fi
050 367 7855

Välke on Uudenmaan ympäristökasvatuksen ja -tietoisuuden edistämisryhmä. Lue lisää verkostosta tämän linkin takaa avautuvilta verkkosivuilta.

Sykli 20v Gaala 4.11.2022

Juhlavuotemme huipentuu marraskuussa järjestettävään gaalaan. Luonnontieteellisen museon upeissa puitteissa juhlimme 20-vuotista taivaltamme yhdessä opiskelijoidemme ja yhteistyökumppaneidemme kanssa. Gaala on kutsuvierastilaisuus.

Alumnien aamukahvitilaisuus 16.11.2022 - Työssä jaksamisen voimavarat: mikä kannattelee sinua, mikä syö

Työssä jaksaminen puhuttaa koronanjälkeisessä ajassa. Jokaisen on tärkeää tunnistaa omia työssä jaksamista tukevia voimavarojaan. Itseohjautuvuudessa ei kuitenkaan sovi mennä liian pitkälle, työssä jaksamisen tukeminen kuuluu myös työnantajalle. Rajanveto yksityisen, oman elämän voimavarojen ja työnantajalle kuuluvien toimenpiteiden välillä on hyvä olla selvillä.

Alumnien aamukahvitilaisuudessa 16.11 kuulemme lääkäriasema Aavan työpsykologin Jari Ahon vinkkejä siitä, miten kehitämme omia voimavarojamme ja milloin on syytä työnantajan astua mukaan tukemaan työssä jaksamista. Kuulemme mitkä ovat yksilöllisiä keinoja työkyvyn tukemiseen ja mitkä ovat työnantajan keinot, rakenteet ja työkalut. Keskustelemme siitä miten työuupumusta voi ehkäistä ennalta, kuinka työpaikan hyvinvointia johdetaan ja miten osaamisen kehittäminen tukee työkykyä.

Tilaisuus järjestetään 16.11 kello 9-10 verkossa Teams-alustalla. Merkitse tilaisuus kalenteriisi ja tule mukaan. Ilmoittaudu tästä >>
Paikkoja on rajoitetusti ja tilaisuudesta ei tehdä nauhoitetta.

Tervetuloa!

Lisätietoja tapahtumasta:
Pauli Vennervirta
pauli.vennervirta@sykli.fi