Suomen ympäristöopisto SYKLI – ympäristöosaajien tekijä
15

Käsinkosketeltava ilmastonmuutos ja muita syitä kestävän kehityksen kasvatukselle

posted on

Islannista käsin kestävän kehityksen kasvatuksen tärkeys on helppo käsittää. Luonto on haavoittuvaa ja vastaa muutoksiin erittäin nopeasti. Yksi näistä muutoksista on ilmastonmuutos ja sen myötä suurten jäätikköalueiden sulaminen. Jäätiköt peittävät tällä hetkellä Islannin maaperästä n. 11 %, mutta sulamisvauhti on nopeaa. Tätä pääsimme havainnoimaan Syklin kouluttajien Tove Holmin ja Maria Runosen voimin tällä viikolla Islannissa, kun osallistuimme yksinä kouluttajista ja järjestäjistä pohjoismaiselle Nordisk bӕrkraft –kestävän kehityksen aikuistäydennyskoulutuksen kurssille.

Olimme islantilaisen ympäristöjärjestö Landverdnin vieraina ja aloitimme kurssin järjestön toimitusjohtajan Guðmundur Ingi Guðbrandssonin mielenkiintoisella luennolla, jonka teemana oli osallistuminen ja osallistaminen erityisesti järjestöjen näkökulmasta. Landvernd on saanut aikaan merkittäviä tuloksia Islannissa – viimeisimpänä suuren luonnonpuiston suunnitteleminen yhteistyössä eri organisaatioiden kanssa Islannin ylängölle.

Toinen päivä omistettiin ilmastonmuutoksen tutkimiselle sekä teoriassa että käytännössä. Kuten sanottua, Islanti on erinomainen paikka havainnoida ilmastonmuutoksen etenemistä ja saimmekin mahdollisuuden vierailla Sólheimajökull-jäätiköllä yhdessä islantilaisen Vihreä lippu –koulun oppilaiden kanssa. Kyseisen koulun oppilaat tutkivat vuosittain jäätikön sulamisen etenemistä ja tulokset ovat todella silminnähtäviä, sillä sulamisvauhti kyseisellä jäätiköllä on kymmeniä metrejä vuodessa. Tämän jälkeen kuulimme islantilaisen ilmastotutkijan Halldór Björnsson luennon ilmastonmuutoksesta ja sen etenemisestä ja vaikutuksista myös globaalissa mittakaavassa.

Viimeisenä päivänä keskityimme kestävän kehityksen koulutukseen, kestävyyshaasteisiin vastaamiseen koulutuksen avulla ja omaan rooliimme siinä. Päivä alkoi kiinnostavalla luennolla islantilaisen emäntämme ja Landverdnissä työskentelevän Vihreä lippu –johtajan Caitlin Wilsonin toimesta. Hänen esityksensä pureutui tärkeisiin kysymyksiin kestävän kehityksen koulutuksesta ja teorioista sen taustalla. Syklin roolina oli vetää kurssilaisten projektityöskentelyä.

Matka herätti paljon ajatuksia niin ilmastomuutoksesta ja siihen liittyvästä koulutuksesta kuin myös kestävän kehityksen koulutuksesta ylipäätään. Näistä ajatuksista pääset lukemaan lisää ensi kuussa avautuvasta Syklin blogista!

Yhteyshenkilö

Tove Holm, koulutuspäällikkö 
p. 050 574 6471 
tove.holm(at)sykli.fi 

ja 

Maria Runonen, kouluttaja 
p. 050 535 1001 
maria.runonen(at)sykli.fi

| Categories: Uutiset | Tags: | View Count: (410) | Return